Panu Puukari ja Irina Ojanlatva: Aakkossaari

Panu Pukari ja Irina Ojanlatva, AakkossaariLastenkirja Aakkossaari hakee potkua kolmiulotteisesta grafiikasta, mainoksista ja tietokonepeleistä.

Panu Puukari (32) ja Irina Ojanlatva (29) ovat tehneet mielenkiintoisen uuden lastenkirjan nimeltä Aakkossaari kotimaisille kirjamarkkinoille. Kirja poikkeaa muusta tarjonnasta erityisesti kolmiulotteisen, tietokonepelimäisen kuvitusmaailmansa takia.

Tekijöiden mukaan se onkin ensimmäinen 3D-grafiikalla tehty lastenkirja Suomessa. 3D-grafiikalla luodaan illuusio kolmiulotteisuudesta, vaikka se paperille siirrettynä on kaksiulotteista kuten perinteinen kuvitus.

Puukari vastaa kuvituksesta, mutta Aakkosaari on luotu yhdessä tekstistä vastaavan Ojanlatvan kanssa. Aakkossaari on molempien tekijöiden esikoisteos ja se on WSOY:n kustantama.

Aakkossaari on alle kouluikäisille tarkoitettu viihteellinen seikkailutarina, jonka avulla voi opetella aakkosia”, Ojanlatva kertoo.

Aakkossaaren asukkaita kutsutaan aakkosiksi, ja jokaisella heistä on hahmonsa tunnusmerkkinä jokin kirjain. Asukkaat asuvat saarella, joka kelluu merellä. ”Vaikka Aakkossaari on mielikuvituksellinen, sen maailma on arkeen liittyvä ja nykyaikainen”, Puukari kuvailee.

Leikkiä ja tekniikkaa

Aakkossaaren valttina on erityisesti sen tuore ja uudenlainen kuvitusmaailma: kirjan hahmot ja maailma on toteutettu tietokoneella kolmiulotteisena. ”Aakkossaaren 3D-grafiikka on ainutlaatuista, sellaista käytetään tuskin lainkaan lastenkirjoissa”, Puukari intoilee. Tekijöiden mukaan kirjan värikäs maailma on saanut vaikutteita peleistä, leluista ja mainoksista.

”Koko kirja lähti liikkeelle leikkimisestä. Leikin 3D-ohjelmalla, josta alkoi syntyä hahmoja ja maailma,” Puukari kertoo. Hahmoja luonnosteltiin sekä piirtämällä että muovailuvahalla, ja erivärisistä perusmuotoisista palikoista on koottu kulkuvälineitä ja rakennuksia.

Vaikka kaikki alkoi mielikuvituksesta, kirjan kuvitusprosessi oli kuitenkin suhteellisen tekninen.

”Samalla 3D-ohjelmalla suunnitellaan autoja. Aakkossaaren maailma ja hahmot rakennettiin kolmiulotteisesti. Sen tähden maailmassa pystyi liikkumaan, sitä pystyi pyörittelemään ja siitä pystyi nappaamaan sopivia kuvakulmia”, Puukari kuvailee.

Kokemuksia tarhamaailmasta

Yleensä lastenkirjoihin luodaan ensin tarina ja vasta sitten kuvitus. Aakkossaaren kohdalla toimittiin kuitenkin toisinpäin. ”Perinteisesti ensin on tarina ja siihen luodaan kuvitus. Nyt visuaalinen maailma oli jo mielessä, ja tekniikka sen toteuttamiseksi valittu.

Tekoprosessissa kuvitus ja teksti ruokkivat toisiansa. Vaikka kuvituksen välineenä oli tietokone, kuvittaminen vaati aikamoista käsityöläisyyttä: se oli pikkutarkkaa, hidasta ja pitkäjänteistä puuhaa. Puukari teki kaiken loppuun itse, aina värimäärityksiin saakka.

Aakkossaari on suunnattu ennen kaikkea alle kouluikäisille ja lukemaan oppiville lapsille, mutta saattaa siitä innostua isät ja äiditkin. ”Se sopii sukupolvelle, joka on kasvanut pelien kanssa ja joilla on nyt lapsia. Nostalgia liittyy tietokonepeleihin, joita on lapsena nähnyt”, Puukari sanoo.

Ojanlatva lisää, että kirja on nostalginen myös siinä mielessä, että tarinassa kaikki tapahtuu päiväkodissa ja nykyiset pienten lasten vanhemmat ovat jo sitä sukupolvea, jotka ovat itse kokeneet tarhamaailman.

Aakkossaari on Panu Puukarin lopputyö Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa. Puukari työskentelee tällä hetkellä graafisena suunnittelijana ja kuvittajana mainostoimistossa. Irina Ojanlatva on opiskellut kotimaista kirjallisuutta ja työskentelee mainostoimittajana kustannustalossa.

Marjaana Laakkonen

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Aakkossaari, Irina Ojanlatva, Panu Puukari

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *