Paluu Huhulimetsään

Yakari, Yakari sateessa hiipii
hiljaa, hiljaa
aarretta ei löydy

Siinä on ensimmäisiä runoja, jonka raapustin paperille alle kouluikäisenä. Intiaanipoika Yakari inspiroi minua: hän osasi puhua eläinten kanssa.

Tarinat ja runot olivat kohokohtia lapsuudessa. Mikä onni, että perheemme oli kirjaston suurkuluttaja. Muistan vieläkin ne hyllyt, joiden ääreen juoksin ja kolme vuotta nuorempi siskoni ryömi, kumpikin tyylillään. Poistuimme kirjastosta kerran viikossa ison urheilukassin kanssa. Elämäni ei ole nähtävästi juurikaan siitä muuttunut.

Hanhiemon iloinen lipas

Hanhiemo on matkalla kotiin.

Sorruin juuri ostamaan Huutonetistä Kirsi Kunnaksen Hanhiemon iloisen lippaan (1954). Kun asettaa ikivanhan kirjan hyllyyn, mieleen palaa esimerkiksi 80-luvun nahkasohva, johon oli ihana käpertyä lukemaan Suurta iltasatukirjaa. Sen kannessa oli kuu-ukko, ja sivuilla oli satu vuoden jokaiselle päivälle, se tuoksui pähkinöiltä. Kirja on minulla varastossa turvassa ja haluaisin lukea sitä taas nahkasohvalla, jota ei enää ole. Kirja on aina.

Ronja

Kun opin lukemaan, parhaita ystäviäni olivat Ronja, Eemeli, Marikki ja Melukylän lapset. Nuo tyypit ovat jääneet mieleeni yhtä hyvin kuin kaverini. Koulutin väsymättä pikkusiskoani lukemaan, ja kun se tapahtui, me luimme kilpaa Janoschin Pikku karhun ja pikku tiikerin seikkailuita. Oi ihana Panama ja se vieläkin ihanampi vedettävä ankka!

Suuri Panamakirja

80-luvun kirjoista tekee erityisen mystisiä se, että muistan monista vain pieniä yksityiskohtia. Yksi unohtumattomista kirjoista kertoi Huhulimetsästä, jossa asui pelottava huuhkaja. Olen tehnyt salapoliisin työtä jo pitkään, jotta pääsisin tuon kirjan jäljille. Vähän kuin olisi kadottanut vanhan ystävän.

Tänään, viimeinkin, löysin tuon kirjan netistä. Nimi kieltämättä yllätti minut: Tilli Mössönpoika (Maijaliisa Kauppinen, 1983). Hmm, eipä kuulosta kovin pelottavalta… Mutta tarinahan on sitäkin hurjempi: siinä Tilli-hiiri eksyy Huhulimetsään, jossa asuu tuo hurja huuhkaja!

Tilli Mössönpoika

Ja nyt minä haluan nuo kaikki kirjat hyllyyni, minä haluan päästä taas Huhulimetsään. Haluan pelastaa kaikki vanhat rakkaani maailmalta.

Comments

Teksti:Heidi Ylitalo
Avainsanat: 80-luku, Astrid Lindgren, Hanhiemon iloinen lipas, Janosch, lapsuuden kirjat, nostalgia, Tilli Mössönpoika

Kommentit

Joka kerta, kun minulle pienenä ollessani luettiin Tilli Mössönpoikaa, yhtä aikaa jännitti ja pelotti.

No sitten kirja olikin varmaan teiltä lainassa! Minulla on se juuri kirjastosta varattuna, pitäisi vain käydä hakemassa. Jännittävää palata siihen melkein 30 vuoden jälkeen.

Varmaan oli meiltä lainassa tuo Tillin Mössönpoika kirja, meillä se ja sitä edeltävä Mössö Urhoollinen on jo toisen sukupolven kirjahyllyssä, yllättävän hyvässä kunnossa. Tosin tämä uusi sukupolvi ei ole ollut ihan yhtä ihastunut kirjaan kuin äiti ja täti aikoinaan… Mutta minun kauan lapsille etsimäni Astrid Lindgrenin Kultasiskoni (ja muutkin Lindgrenin tarinat) sentään koskettavat meidänkin lapsukaisia.

Kiitos kommenteista! Kiva kuulla, että muillakin samanlainen hamstraus käynnissä. Äitini oli sattumalta löytänyt jostain kätköistään kirjoittamani tarinan Molly-linnusta, jonka pääsen näkemään tänä iltana. Kirjahamsteri, noita mainitsemiasi kirjoja en heti muistakaan, mutta ryhdyin heti googlettamaan niitä. Tilli Mössönpoikaa löytyi kokonainen yksi kappale Helsingin kaupunginkirjastosta, ja se on nyt minulla varauksessa. Hieman jo jännittää..

Kirjahamsterin muistelo lisäsi ihanasti oman nostalgiani tunnetta ja lämpimiä muistojani! Kiitos!

Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat, minäkin olen aloittanut vanhojen lapsuuden aarteiden keräilyn. Onneksi jotkin niistä on helppo löytää jatkuvien uusintapainosten vuoksi, mutta toiset ovatkin jo mutkikkaampia. Kirjastojen poistomyynnit ja Huuto.net ovat viime aikoina auttaneet minua haalimaan hyllyyni mm. nämä aarteet: Hiirenpolku Hupalaan, Vompelit ja Kaislaluodon Pitkäsiipi.

En ole koskaan kuullutkaan Tilli Mössönpojasta, mutta Huhulimetsä kuulostaa hurjalta. Valitettavasti kirja ei kuulu oman kirjastoni valikoimiin, täytyy kurkata sitä joskus naapurinkaupungin kirjastossa käydessä. Yakari-sarjikset olivat kyllä ihania, vaikken sentään intoutunut niistä runoilemaan.

Minä luin pienenä mielellään naulakon alla lattialla istuen. Isoin syy tähän oli ehkä se, että tahdoin lukea kirjoja heti kun tulin kotiin kirjastosta, enkä malttanut sohvalle asti. Hyvä jos maltoin ottaa takin pois päältä. Toisaalta naulakon alla oli myös rauhallista, kukaan ei häirinnyt pientä lukijaa, joka kätkeytyi takkien sekaan. Takit olivat myös mukavan pehmeitä. Näin aikuislukijan näkökulmasta paikka ei ole enää niin kutsuva….

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *