Noora Shingler & Marjoja & Maskaraa

Marraskuu 2010, Bryssel. Pyörryn kivusta ensiavun lattialle. Vatsa on kieltäytynyt yhteistyöstä.

Toipilaana alan etsiä tietoa netistä. Törmään Kemikaalicocktail-blogiin ja heureka! Joku muukin eli blogin pitäjä Noora Shingler on tuntenut, miltä tuntuu kun masu turpoaa potkupalloksi. Kemikaalicocktailin avulla löydän syitä mahapuruihini. Kuten sen, että hiiva, vehnä ja prosessoidut maitotuotteet eivät saa suolistoa huutamaan hoosiannaa.

Kerron tarinani Shinglerille, kun tapaan hänet perjantaisena iltapäivänä Helsingissä. Shingler tuntuu ilahtuvan; hän ei jeesustele, vaan ryhtyy vertaistueksi. Siihen tarkoitukseen hän on myös kynäillyt tuoreen kirjan Marjoja & Maskaraa (Atena, 2011).

SHINGLER on juuri palaamassa äitiyslomalta työhönsä Uusi Musta -sivuston tuottajaksi. Niinpä tapaamiseemme saapuu myös ihastuttava kahdeksankuinen Isla.

Huomaan, että Shinglerin kynsilakka on rapistunut. Onkohan ollut kovasti kiirettä, pohdin. Myöhemmin luen Anna-lehdestä, että Shingler antaa lakan kulua pois tarkoituksella mielummin kuin käyttää asetonia. Häpeän ajatuksiani. Shingler yrittää tosissaan elää niin kuin opettaa: ekologisesti ja ravintoainesisältöjä tarkkaillen.

MARJOJA & Maskaraa ruotii sekä elintarvikkeita että kosmetiikkaa. Parempaa aikaa sen julkaisulle ei liene: Erik NielseninAitoa ruokaa on vauhdittanut suomalaiset keskustelemaan entistä enemmän ruuan laadusta ja lisäaineista.

Kimmokkeen Shingler sai asuessaan Berliinissä, missä luomua ja ekologisuutta kuuluttava elämäntapa on ”kuin itsestäänselvyys”. Suomessa löytyy parantamisen varaa, ja se saa Shinglerin pitämään meteliä.

”Missioni on muuttaa kuluttajamarkkinoita. Uskon, että yksi teko kerrallaan voi vaikuttaa. Jos kukaan ei ostaisi hunajamarinoitua broileria, sitä ei löytyisi kaupan hyllyiltä”, hän sanoo.

Hunajamarinoitu broileri edustaa Shinglerin filosofiassa pahista, pakattua, prosessoitua, tehokasvatettua lihaa, joka on peitetty E-koodistosta kirjavaan lisäainesoppaan. Samaan seurakuntaan – ja Shinglerin ”exiin” – kuuluvat ruisleipiinkin ujutetut hiiva ja vehnä.

Shinglerin moittiva sormi osoittaa elintarviketeollisuutta.

”Ensin vatsat pistetään sekaisin ja sitten tehdään tuotteita, joiden sanotaan pistävän ne balanssiin”.

Shingleriä ärsyttää. Toisaalta hän sanoo olevansa iloinen esimerkiksi Valion tuotekehityksestä.

”Mutta missä viipyy Fazerin luomusuklaa? Isojen pitäisi toimia ja muuttaa kurssia eikä vain sulkea silmiään”.

ESITÄN muutaman vasta-argumentin: hyvähän se on varakkaan pääkaupunkilaisen puhua. Sitä paitsi luomuilu ja pakkausmerkintöjen syynääminen on mennyt ihan fanaattiseksi.

”Minua voi haukkua hysteerikoksi, mutta tavoitteeni on puhua asioista, jotka ovat pinna alla. Kirja perustelee minun elämäntyyliäni, se on yhden tyylin kuvaus. Sitä paitsi annan aina vaihtoehdon, enkä vain sano, että älä syö tätä, älä osta tuota”, Shingler vastaa.

Esimerkiksi lehmänmaidon sijaan kaupasta voi ostaa kauramaitoa. Tai: yhden euron luomukaalista syntyy iso, edullinen annos kaalilaatikkoa.

Entä sitten parjatut lisä- ja säilöntäaineet?

”Eiväthän kaikki E-koodit huonoja ole. Minua häiritsee se, että info on epäselvää. En itsekään tiedä kaikista koodeista kaikkea. Suosin siis kaikkea, missä ei ole selosteita. Otan luomuna kaiken minkä saan”.

KESKUSTELUMME keskeytyy kun Isla ilmoittaa olevansa nälkäinen. Yllätys, yllätys – Shinglerin kassin uumenista paljastuu ihan ehta, tavallinen pilttipurkki. Nyt mennään varsin herkälle alueelle. Kun Shingler kirjoitti hiljattain blogiinsa lasten valmisruuista ja kritisoi einesten tarjoamista naperoille, kommenttikentät lähes tukkeutuivat. Ihmiset provosoituivat ja syyllistyivät.

Kompromisseja saa ja voi tehdä, eikä valveutunut elämäntyyli niin vaikeaa ole, jos Shingleriä on uskominen.

”Syö ruokaa, jossa ei ole tuoteselosteita. Jos saat sen luomuna, niin vielä parempi. Ala myös etsiä luonnonkosmetiikka-sertifikaatteja”, hän pelkistää ohjenuoransa.

Mistä Shingler seuraavaksi haluaisi rutistaa kritiikkiä? Vastaus: hammastahnatuubista. Xylitolitahna arveluttaa, samoin se, että ”suu on täynnä muovia”.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: blogit, ihmiset & ilmiöt, kemikaalit, kirjat, kuluttaja, Ruoka, sielu & ruumis, tietokirja

Kommentit

e-koodit eli lisäaineet ovat nimenomaan haitallisia. ellei niin luonto olisi laittanut niitä vamiiksi ruokiiin. kaikki muu on paskapuhetta.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *