Nappaa joululahjavinkkejä – Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintojen ehdokkaista löytyy laatulukemista lapsille ja nuorille!

Suomen Nuorisokirjailijat ry:n perinteikkäiden kirjallisuuspalkintojen ehdokkaat on julkistettu. Sekä nuortenkirjallisuuden Topelius-palkinnosta että lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -palkinnosta kilvoittelee viisi teosta. 

Kirjallisuuspalkintojen voittajat julkistetaan Sakarin päivänä 14.1.2015. Kopioston tukemien palkintojen arvot ovat 2015 euroa. 

Jos vielä mietit sopivia joululahjavinkkejä lapsille tai nuorille, ota kynä käteen ja laita ostoslista kuntoon oheisten ehdokasesittelyjen myötä!

Topelius-ehdokkaat 2014

Topelius-palkinto myönnetään vuosittain korkeatasoisesta nuortenkirjasta. Palkinto on Suomen Nuorisokirjailijoiden perinteinen tunnustus, joka perustettiin vuonna 1946.

selviytymispeliMarkku Karpio: Selviytymispeli (Tammi)

Valintaraadin perustelut:

Pienellä paikkakunnalla kaikki ovat olleet kavereita, mutta tehtaan lopettaminen on jakanut niin nuoret kuin aikuisetkin. On töihin jääneitä, työttömiksi joutuneita ja potkujen antajia. Enää on jäljellä vain menestyjiä ja luusereita, ja kaverisuhteet menevät uusiksi samoja rajalinjoja pitkin.

Kun partiolaiset lähtevät perinteiselle talviselviytymisretkelle, he huomaavat, että entinen ryhmähenki on mennyttä ja tunteet kuumenevat räjähdysherkiksi. 

kaksi_sateenkaartaSisko Latvus: Kaksi sateenkaarta (WSOY)

Valintaraadin perustelut:

Kaksi sateenkaarta kertoo inkerinsuomalaisen paluumuuttajaperheen 15-vuotiaan Innan ajatuksista ja ahdistuksesta suurten mullistusten keskellä.

Latvus kuvaa asiantuntevasti 1990-luvun venäläisnuorten elämää ja uuden identiteetin etsintää. Vanhempi sukupolvi on innoissaan muutoksesta, mutta Inna on identiteetiltään venäläinen ja haluaa asua kotimaassaan. Sopeutuminen Suomen oloihin on vaikeaa, varsinkin kun hän ikävöi Pietariin jäänyttä poikaystäväänsä. 

karrelle_polttava_helleLaura Lähteenmäki: Karrelle polttava helle (WSOY)

Valintaraadin perustelut:

Karrelle polttava helle kertoo ajasta, jossa rajusti vaihtelevat sääolosuhteet ovat tuoneet mukanaan köyhyyden ja vaikeat ajat. Kirja kertoo myös teini-ikäisten elämästä ja sen vaikeuksista muuttuvassa yhteiskunnassa. Lähteenmäen tarkka kerronta tuo esille niin yksilön kuin yhteiskunnankin ongelmia, joiden keskellä nuoret etsivät ratkaisuja toisiinsa tukeutuen. 

Romaani on North End -sarjan kolmas osa. 

112_vihaan_itseaniLinnea Parkkonen: 112 – vihaan itseäni (Myllylahti)

Valintaraadin perustelut:

112 – vihaan itseäni on syväluotaava kertomus anoreksiaan sairastumisesta ja siitä toipumisesta. Kirjaan tuovat syvyyttä sairaalassa syntyvät ystävyyssuhteet sekä loppu, jossa ei kuvata kaiken olevan taas hyvin.

Kirja on todentuntuinen ja mieleenpainuva kertomus sairaudesta, joka koskettaa liian monia nuoria. 

sabatalviKalle Veirto: Säbätalvi (Karisto)

Valintaraadin perustelut:

Kirja on 19-vuotiaan nuoren vahva kasvutarina. Hän haluaa itsenäistyä ja ottaa ohjat omasta elämästään ja valinnoistaan itselleen. Kirjassa korostuvat ennakkoluulottomuus, rohkeus, oikeudenmukaisuus ja toisesta välittäminen.

Säbätalvi on kirja, joka kuvaa aidosti urheilumaailman henkeä. Kirjan kieli on lennokasta nuorten kieltä ja tarinaan on helppo sukeltaa sisään katsojaksi ja kuulijaksi. 

Arvid Lydecken -ehdokkaat 2014

Arvid Lydecken -palkinto on perinteinen, Suomen Nuorisokirjailijoiden perustajajäsenen nimeä kantava lastenkirjapalkinto, jota on jaettu 1960-luvulta lähtien. Se myönnetään vuosittain korkeatasoisesta lastenkirjasta.

aavikkohaukkaSini Ezer: Aavikkohaukka (Karisto)

Valintaraadin perustelut:

Aaro on kalastajan poika, joka näkee eräänä päivänä taivaalla haukan ja siitä hetkestä levottomuus valtaa pienen pojan. Hän lähtee seuraamaan haukkaa ja astuu samalla seikkailuun, joka vie hänet mereltä aavikolle ja opettaa hänelle kuinka vahva voima ystävyys voi olla.

Aavikkohaukka on tarina ystävyydestä, uskollisuudesta ja rohkeudesta. 

zaida_ja_lumienkeleiSaku Heinänen: Zaida ja lumienkeli (Tammi)

Valintaraadin perustelut:

Zaida on adoptoitu pienenä Suomeen ja joutuu koulussa kiusatuksi erikoisen ulkonäkönsä vuoksi. Lohtua tuo kuitenkin salaperäinen vaalea tyttö, jonka Zaida tapaa puistossa, mutta jonka olemassaolosta kukaan muu ei vaikuta olevan tietoinen.

Kirja on mukaansatempaava sekoitus seikkailua, fantasiaa ja kummitustarinaa. Teemoina ovat erilaisuus, ystävyys ja toisista välittäminen. 

lepakkopoikaMaija ja Anssi Hurme: Lepakkopoika (Schildts & Söderströms)

Valintaraadin perustelut:

Perheen äidin työpäivät ovat pitkiä ja isän aika kuluu pikkusiskon ja kaksosten kanssa. Ilmari leikkii itsekseen ja muuttuu verhon takana Lepakkopojaksi. Hän pakenee sarjakuvamaiseen maailmaan, jossa esimerkiksi päiväkoti näyttäytyy vankilana. Seikkailujen jälkeen Ilmari voi kuitenkin ripustaa viittansa naulaan ja saa kokea kotinsa turvan. 

ikioma_perheeniTittamari Marttinen: Ikioma perheeni, kuv. Aiju Salminen (Pieni Karhu)

Valintaraadin perustelut:

Kuulla on kaksi äitiä ja kaverina myös sateenkaariperheessä asuva Kim. Kuun elämässä on kaikki samat ilot ja surut kuin kenen tahansa muunkin lapsen elämässä.

Kirja on tärkeä kannanotto myös yhteiskunnallisesti; teemana on toisista välittäminen ja rakkaus, oman perheen tärkeys myös sateenkaariperheen lapsille sekä muiden hyväksyminen sellaisina kuin he ovat.  

henkka_kivimutkaKalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Sherlock Holmesin jalanjäljet (Karisto) 

Valintaraadin perustelut:

Kirjassa on poikiin vetoavaa jännitystä ja rikasta mielikuvitusta. Kirjan 11-vuotias päähenkilö on paitsi utelias myös rohkea. Hänellä on oikeudentajua, josta hän ei tingi, vaikka joutuu laittamaan itsensä peliin vaarallisissakin tilanteissa.

Kirja on lennokas tapahtumasarja, siinä mennään eikä meinata. Kaikkea voi matkalla sattua ja tapahtua huolimatta siitä, että isä on mukana.

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Arvid Lydecken -palkinto, kirjallisuuspalkinto, lanu, lasten- ja nuortenkirjallisuus, lastenkirjallisuus, nuortenkirjallisuus, Topelius-palkinto

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *