Mummin kohokohta

Herkkuja
Musiikkitalon herkkuja

Mummi,87, pääsi perjantaina Helsingin Musiikkitaloon sinfoniaorkesterin konserttiin.

Aiemmin, kun muut arvostelivat Musiikkitalon rakentamista, mummi käänsi televisionsa volyymin kaakkoon, katsoi talon avajaiskonserttia ja sanoi: Tuonne vielä haluaisin.

Mummi eli sota-ajan, hänelle se oli turhaa, ei Musiikkitalo. Perjantaina mummi kampasi kiharoitaan, hänellä oli sininen juhlapaita ja hän oli kaunis. Kesken konsertin mummi tönäisi minua kylkeen ja sanoi: Tällainen talo on suuri asia.

Väliajalla kilistelimme pikkujoululle, mummi tuoremehulasin kanssa. Illan päätteeksi mummi oli vauhdissa ilman rollaattoria: hän kipusi portaat ylös niin kovaa, että me muut juoksimme perässä. Vanhoillakin jaloilla voi vielä juosta, silloin kun on saanut nauraa.

Autokyytiä odotellessa mummi seisoi ulkona katoksessa. Valo osui hopeisiin hiuksiin, onnellinen konserttivieras nauroi sateelle, sanoi: Tämä oli elämäni kohokohtia.

Voimakkaasti tuntevissa ihmisissä on taikaa. Lumous kesti vielä, kun istuin yksin ratikassa halki sateisen kaupungin. Sillä ratikkamatkalla minä en lukenut.

Ehkä sitten, jos saan elää yhtä kauan, sitten kun minunkin hiuksissani on hopeaa, osaan elää yhtä hetkessä. Analysoimatta, ajattelematta, arvioimatta, vain kokien. Ratikan penkillä ajattelin, miten onnellista on nähdä, että tunteet voivat säilyä viimeisenä, vaikka kaikki muu hiljaa häviäisi. Sellainen on hieno elämä, vanhana täydelliseksi kirkastunut.

Comments

Teksti:Heidi Ylitalo
Avainsanat: mummi, Musiikkitalo

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *