Mollen pitkä ajo

Viikonloppuna luin Jorma Savikon kirjoittaman ja Harald Birger Olausenin toimittaman kirjan elokuvaohjaaja Rauni ”Molle” Mollbergista. Kirja kantaa nimeä Pitkä ajo. Jo edesmennyt Savikko kirjoitti kirjan parikymmentä vuotta sitten, mutta tuolloin Mollberg kielsi sen julkaisun. Nyt kirja on ilmestynyt Kulttuuriklubin kustantamana.

En jaksa ymmärtää, miksi Mollberg kielsi kirjan julkaisun. Mollbergista luoto kuva on miltei ylistävä. Ehkäpä Molle halusikin itsestään kärjekkäämmän kuvan, vaikka kaikki Mollen omat sitaatit kirjassa olivat kyllä tuttua Mollea ehdottomuudessaan. Olisin kaivannut kirjaan enemmän Mollesta kotioloissa, mutta sitä ei kirjaan ole ilmeisesti haluttu mukaan, vaan kirja on haluttukin pitää ohjaajan uraan keskittyvänä luotauksena.

Tuota ohjaajan kotiminää on kyllä avannut hänen oma tyttärensä Eira Mollberg kirjassaan Molle, isäni. En ole tuota kirjaa lukenut, mutta mitä kritiikkejä olen selaillut, Mollesta annettiin vähemmän mairitteleva kuva isänä. Taitelijan ammatti tosin koskaan ei ole helpoin sovittaa perhe-elämään, sillä persoonallisimmat taiteilijat eivät ole koskaan helppoja ihmisiä.

Mollberg oli jo julkisuuskuvansa perusteella ristiriitainen taiteilijapersoona. Hän sai miltei kaikki tunnustuspalkinnot ohjaajana, mutta koki kuitenkin, ettei häntä arvosteta. Uran loppua kohden elokuvat myös epäonnistuivat kaupallisesti. Mollberginkin elokuvat ovat kuitenkin oikeaa taidetta, ne ovat täysin hänen näköisiään teoksia. Paljastavuudessaan ja ehdottomuudessaan.

Parhaimmillaan Molle oli, kun hänen elokuvansa perustuivat johonkin kirjaan. Timo K. Mukan teoksia kukaan muu ei ole edes yrittänyt filmata. Sen verran kovaa jälkeä Molle teki Maa on syntinen laulu ja Milka -elokuvissa. Molle kunnostautui myös Toivo Pekkasen kirjojen filmaajana.

Parhainta työtä Molle teki mielestäni Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan uusioversion ohjaajana. Uusi Tuntematon on syyttä jäänyt Edvin Laineen ohjaaman vanhemman version varjoon. Mollen versio tavoittaa kirjan sodanvastaiset tunnelmat Laineen versiota huomattavasti paremmin.

Comments

Teksti:Esa Pesonen
Avainsanat: Edvin Laine, Eira Mollberg, Harald Birger Olausen, Jorma Savikko, Maa on syntinen laulu, Pitkä ajo, Rauni Mollberg, Timo K. Mukka, Toivo Pekkanen, Tuntematon sotilas, Väinö Linna

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *