Mikä dekkari?

Valoisa yö, vielä yksi sivu. Dekkari on kesälukemiston ja viihteen kuningaslaji.

Imagen mukaan viime vuonna julkaistiin yli 70 dekkariksi luokiteltua suomalaista kirjaa. Dekkarit hallitsivat myös myyntilistoja. Ja tarjontaa riittää: on röngät, bagget, janssonit ja muut. On nähty ja koettu skandinaavisen jännityksen buumi. Mutta kohtaavatko määrä ja laatu?

Kirjasin Hesarista ylös Vammalan vanhan kirjallisuuden päivillä vierailleen dekkaristi Åke Edwardsonin sanat:

Katso Ruotsin kaunokirjojen top 10 listaa – minä katson sitä usein. Kahdeksan kymmenestä nimekkeestä on dekkareita ja niistä suurin osa huonoja.”

Edwardssonin mukaan lajityyppi on vaikea. Dekkari on kuin blues-musiikki: siinä on vain kolme sointia.

Ensin pitää olla rikos, sitten vastauksen etsiminen ja lopuksi ratkaisu. Vain näitä kolmea saa käyttää, ja silti pitää keksiä jotain uutta ja pysäyttävää. Se on helvetin vaikeaa.”

Lyhyt henkilökohtainen dekkarihistoriani on seuraavanlainen: ensin Neiti etsivät, sitten Viisikot. Seuraavaksi isoäidin kirjahyllystä Agatha Christiet ja Maria Langit. Tämän perussetin jälkeen ainoat lukemani dekkarit ovat olleet Liza Marklundeja. Kökön kielenkin olen antanut anteeksi – lieneekö syynä sitten teosten feminismi, yhteiskunnallisuus ja päähenkilön Annika Bengtozin ihana epätäydellisyys.

Pääkaupunkiseudun lainatuin kirjastonkirja viime vuonna oli Leena Lehtolaisen Henkivartija. Makustelin Lehtolaista kerran, ei innostanut.

Tänä kesänä olen päättänyt tehdä paluun dekkareiden maailmaan. Vinkkejä saa antaa – mitä kannattaisi kokeilla?

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: ajatuksia, dekkarit, kirjakauppa, kirjankustannus, kirjat, lehdet, lukeminen, media, vinkit

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *