Michael Cunningham: Illan tullen

Ensimmäiseksi tunnustus: en ole lukenut Tunnit –romaania, enkä mitään muutakaan amerikkalaiskirjailija Michael Cunninghamin teosta ennen vasta suomennettua Illan tullen (Gummerus) -kirjaa. Sen luinkin sitten yhdeltä istumalta. Lähdin matkalle New Yorkin taidepiireihin, elämäänsä kyllästyneen avioparin arkeen ja keski-ikäistyvän taidegalleristin elämään.

 

Kuva New Yorkin taidemaailmasta on ankea: galleristit kisaavat toistensa kanssa nuorista nimistä, rikkaat taiteen ostajat pompottavat ja kaikki palautuu siihen mitä jää viivan alle. Kuraattorin ammatti on romaanin päähenkilön Peter Harrisin mielestä yhtä realistista kuin haaveilu filmitähteydestä.

Harris on vähän hukassa. Elämä vaimon kanssa tuntuu valjulta, työelämässä on kitkaa eikä keskusteluyhteys kotoa muuttaneeseen tyttäreen tahdo aueta millään. Säpinää alkaa syntyä kun Rebeccan hulttioveli, ex-narkkari ja Yalen keskeyttänyt Mizzy saapuu pariskunnan nurkkiin asumaan. Yllättäen Harris joutuu syväluotaamaan elämäänsä, seksuaali-identiteetti mukaan lukien. Suihkussa oleva nuori mies näyttää hetken Harrisin vaimolta. Klassisia kuvioita, siis!

Romaani on tunnistettavasti nykkiläinen. Kuin kollaasi Angels of America –sarjasta ja Siri Hustvedista ja Woody Allenin elokuvista ja mitä niitä nyt on. Sain heti ensi sivulla pienimuotoisen ärsytyskohtauksen, koska New York -kuvaus tuntui niin osoittelevalta. Pulut, ostoskärryjä lykkivät kadunmiehet, maahanmuuttajataustaiset taksikuskit ja isot mainostaulut – niin tuttuja kaupungissa käyneelle (ja amerikkalaisia elokuvia katsoneille). Löytyy sivulta James Joyce -viittauskin.

Silti Cunningham saa kääntämään sivua.

Kirjassa on viehättävää pohdiskelua siitä, mitä taide on ja mitä on kauneus. Harris ihastuu Mizzyyn kuin elävään veistokseen, muotoiltuun kehoon, jossa hän näkee niin vaimonsa nuorena, oman edesmenneen veljensä kuin tyttärensä.

Illan tullen ei ehkä ole mestariteos, mutta kaunis pieni laulu elämästä.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: Cunningham Michael, Gummerus, romaani, taide, USA

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *