Meri Vennamo: Lähikuvassa Veikko Vennamo

Meri Vennamo, Lähikuvassa Veikko VennamoVeikko Vennamo – tyranni pyjamassa

Meri Vennamo kirjoitti räiskyvän kirjan isästään.

Maamme historian tunnetuin populistipoliitikko Veikko Vennamo (1913–1997) oli melkoinen tyranni niin kotioloissaan kuin puolueessaan SMP:ssä, kertoo Vennamon vanhin tytär Meri Vennamo (s. 1947) kirjassaan Lähikuvassa Veikko Vennamo (Otava).

Tyttären mukaan Vennamo oli innokas väittelijä, joka ei koskaan myöntänyt olleensa väärässä. Vennamo jakoi ihmiset kahteen ryhmään: kannattajiinsa ja vastustajiinsa. Suomen Maaseudun Puolueen johtaja oli täysiverinen poliitikko, jolla ei juuri ollut elämää politiikan ulkopuolella.

Mutta samalla Meri Vennamo kertoo isänsä olleen räiskyvä ja estoton karjalainen, jolla oli myös huumorintajua, jopa kykyä nauraa itselleen. Lapsilleen, varsinkin suosikkitytölleen Merille,  Veikko Vennamo oli suvaitsevainen isä – silloin harvoin kun sattui kotona olemaan.
Kirjassaan Meri Vennamo käy läpi isänsä koko elämänkaaren keskittyen kuitenkin hänen poliittisen toimintansa kiihkeimpiin vaiheisiin ja perhe-elämän kuvaukseen samoilta vuosilta.

Politiikka tuli Vennamoiden kotiinkin niin hallitsevana, että se oli jo varhaisvaiheessa johtaa Veikon ja hänen puolisonsa Sirkka Vennamon avioeroon. Myöhemmin Sirkka tottui rooliinsa miehensä eräänlaisena sihteerinä, joka kirjoitti koneella Veikon sanelemia puheita, kun tämä tallasi edestakaisin. Perheen kolme lasta saivat nuolla postimerkkejä vaalimainoskirjeisiin.

Parhaana aikana Meri Vennamo muistaa sen neljän vuoden kauden, jolloin Veikko Vennamo oli pudonnut eduskunnasta ja hoiti tullineuvoksen pakastevirkaansa. Mutta se oli vain hetken hengähdys.

”Vaalitappioita seurasi aina synkkä ’liskojen yö’, äidin sanoja lainaten. Vaalivoittoja taas seurasi kiihkeän tekemisen kausi, kun uutta väkeä liittyi mukaan, ja isän ja äidin työtaakka kasvoi entisestään”, Meri kertoo kirjassaan.

Timo Soini suosikkina

Veikko Vennamo oli juristi, oikeustieteen lisensiaatti, jonka valmiin väitöskirjan kerrottiin jääneen Neuvostoliitolle luovutettuun Karjalaan. Hän oli maalaisliittolainen poliitikko, joka kuitenkin 1950-luvulla riitaantui useiden puolueensa johtavien poliitikkojen kanssa.

Vuonna 1959 Vennamo teki pesäeron Maalaisliittoon ja perusti Suomen Pientalonpoikien Puolueen, josta tuli sitten parhaimmillaan 18 kansanedustajan SMP.  Veikon luovutettua johdon pojalleen Pekka Vennamolle SMP pääsi hallituspuolueeksikin.

SMP:n kannatuksessa oli vuoristoratamaisia piirteitä. Puolue muutti vielä kerran nimeään, ja nyt Vennamon suosikkipojan Timo Soinin johtamat perussuomalaiset ovat jälleen menestyneet vaaleissa.

Meri Vennamo kertoo isänsä pitäneen kovasti nuoresta Soinista. Toinen Veikko Vennamon suosioon päässyt puoluetoveri oli aikoinaan koko kansan tuntema SMP:n puoluesihteeri Eino Poutiainen.

Mutta kaikkia puolueensa näkyviä hahmoja Vennamo ei suinkaan kunnioittanut. Tyttären mukaan hän piti heitä ”hyväuskoisina hölmöinä, arkoina nöyristelijöinä tai oman edun tavoittelijoina”.

Kyllä Vennamo osasi ihmisiä kannustaakin, mutta yhtä hyvin hän saattoi lähipiiriläisilleen töräyttää: ”Pöllö, idiootti, etkö tajua mitään.” Meri kertoo, että  tällainen kohtelu sai ihmiset tyrmistyneinä vaikenemaan, ja monet näin murjotut eivät enää koskaan uskaltaneet puhua johtajalleen sanaakaan.

Varsinaisista vastustajistaan Vennamo antoi vielä jyrkempiä arvioita, jotka Merin mukaan olivat usein osuvia. Epäkohdat yhteiskunnassa johtuivat Vennamon mielestä ”typeristä ja väärämielisistä” päätöksistä.

”Kyllä kansa tietää”

Vennamon poliittinen menestys pohjautui osin taitavasti keksittyihin iskulauseisiin, joista osa on jäänyt elämään. Tunnetuin niistä lienee ”Kyllä kansa tietää”, jota Vennamo toisteli lukemattomissa esiintymisissään niin tupailloissa kuin televisiossakin.
Omaa tapaansa tehdä politiikkaa Vennamo kutsui ”asialinjaksi”. Hän tehtaili  elämänsä aikana valtavan määrän eduskunta-aloitteita, joita muiden puolueiden kansanedustajat kannattivat vain äärimmäisen harvoin. Merin mukaan isä ei tästä masentunut, vaan julisti olevansa ”asialinjalla toisin kuin muut”.

Muita Vennamon tunnetuimpia iskulauseita olivat ”rosvot kiinni”, ”rötösherrat kuriin” ja ”pelin politiikka”. SMP:n eduskuntaryhmästä loikanneet hän julisti ”seteliselkärankaisiksi”.

Parhaat iskulauseet keksittiin Vennamoiden kotona. Sirkka oli mukana ideoimassa ja hänellä oli muutoinkin Veikon puheisiin suuri vaikutus. Taideteollisessa oppilaitoksessa tuolloin opiskellut Merikin pääsi kerran vaikuttamaan SMP:n vaalijulisteen syntyyn.
”Noina vuosina ajattelin usein, että perhe ja puolue olivat kuin Sofokleen tragediasta  repäistyjä hahmoja kovan kohtalon alla ja maailma oli kuin Euripideen iloitteleva pilkkanäytelmä”, Meri Vennamo kirjoittaa.

Poliittiset toimittajat vitsailivat aikoinaan SMP:n olevan lyhennys sanoista Sirkka, minä ja Pekka. Meri pitää tätä tulkintaa varsin osuvana.

Pyjama ja frakki

Meri Vennamo toteaa isänsä olleen korkeasta koulutuksestaan huolimatta pohjimmiltaan lähellä kannattajiensa elämysmaailmaa. Isänsä rentoa otetta hän kuvaa kertomalla, että kotona Veikko Vennamo viihtyi parhaiten pyjamassa. Mutta oli puoluejohtajalla ja tullineuvoksella tietysti frakkikin, ja siihen hän joutui pukeutumaan aina silloin tällöin. Ne päivät olivat Merin kertoman mukaan aina Sirkka-vaimolle painajaismaisia.

Frakkiin sonnustautuminen oli Vennamolle tuskaista touhua ja kesti tuntikausia. Sirkka joutui toimimaan nöyränä avustajana. Meri muistaa, että jokaisen frakkiin pujottautumisen yhteydessä isä sai raivokohtauksen. ”Lopulta kun kaikki asusteet oli saatu päälle, Veikko lähti saman tien pyyhältämään kohti ulko-ovea ja hissiin, ja vasta hississä äidillä oli puoli minuuttia aikaa meikata omia kasvojaan”, Meri kertoo.

Mutta oli Sirkalla tietysti joskus aikaa itselleenkin. Hän luki eri lehtiä kuin Veikko ja tilasi niitä itselleen. Yksi lehdistä oli Neuvosto-Karjalassa ilmestynyt kulttuurilehti Punalippu, nykyinen Carelia.

Usko ja taikausko

Veikko Vennamo ei uskonut Jumalaan, mutta Sirkka uskoi. Veikon mukaan uskonto oli ”oopiumia kansalle”. Luonnehdinta on Karl Marxilta lainattu.

SMP:n johtaja kuitenkin arvosti Raamattua poliittisten puheittensa materiaalina. Meri Vennamon mukaan isä lainasi usein erityisesti Raamatun vuorisaarnaa.

Vaikka  Vennamo ei uskonut  Taivaan Isään, hän oli hyvin herkkäuskoinen tai jopa taikauskoinen. Tyttären mukaan isällä oli monenlaisia uskomuksia erilaisten elintarvikkeiden ja niiden lisäaineiden aiheuttamista vaaroista. Esimerkiksi kahvi oli Veikon mielestä myrkkyä.

Meri Vennamo kertoo isänsä olleen otollinen uhri kaikenlaisille hurmahenkisille terveysvalistajille. Oli vähällä, että koko perhe olisi joutunut syömään jäkälää ja käyttämään tiikerisalvaa. Sirkka pystyi kuitenkin näissä asioissa hillitsemään miehensä intoa.
Eräs maakunnan mies sai Vennamon uskomaan, että peruskalliosta pursuu vaarallista maasäteilyä. Samainen mies neuvoi, että säteilyltä voi suojautua kuparilevyllä. Veikko hankkikin isot kuparilevyt, jotka sijoitettiin hänen ja Sirkan sänkyjen pohjiin.
Meri muistelee koko talon kumisseen aina kun isä tai äiti kääntyili vuoteessaan. Sitä kesti aikansa, mutta sitten Sirkka ilmoitti lähtevänsä talosta, jos kuparilevyt eivät lähde. Levyt lähtivät, eikä niistä Merin mukaan sen koommin puhuttu.

Riidat Pekan kanssa

Veikko Vennamolla meni usein sukset ristiin poikansa Pekka Vennamon  kanssa.  Meri kertoo isän vastustaneen kiihkeästi muun muassa metron rakentamista Helsinkiin. Pekka-poika oli rakentamisen kannalla. Kun kaupunginvaltuustossa päätettiin asiasta, Veikko äänesti vastaan ja Pekka puolesta. SMP:n ryhmän kolmas jäsen katsoi viisaimmaksi äänestää tyhjää.

Vennamo vastusti myös ”kuolemanvaarallisen” ydinvoiman rakentamista. Merin mukaan tästä asiasta ei isän kanssa voinut puhua lainkaan asiapohjalta.

Kun Vennamo oli jo jättänyt SMP:n johdon pojalleen, ydinvoimasta tuli kiistakapula Veikon ja Pekan välillä. Veikko vastusti ydinvoiman rakentamista SMP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana, ja Pekka äänesti sen puolesta SMP:n ministerinä. Meri Vennamo kertoo, että tämä katkaisi isän ja pojan välit pitkäksi aikaa.

Kerran Pekka sattui ajamaan kolarin isältä lainaamallaan autolla, joka menikin pahasti lyttyyn. Perheen lapset päätyivät toimimaan niin, että suosikkityttö Meri tunnusti ajaneensa autoa. Näin päästiin vähemmällä rähjäämisellä. Merin mukaan isälle ei koskaan kerrottu totuutta kolarista.

”Irti koko porukasta”

Isän suosikkityttökin tunsi poliittisessa perheessä jääneensä henkisesti yksin:
”En nähnyt seinällä pirua, jota olisin voinut heittää mustepullolla, kuten Luther teki, vaan edessäni seisoivat vanhempani läpipääsemättöminä kuin Kremlin muuri.”

Mutta toisaalta Meri tunnustaa:
”Tunsin kaikesta huolimatta suurta rakkautta isää kohtaan ja tulin aina iloiseksi hänet nähdessäni. Hän sai minut nauramaan pelkästään siksi, ettei lannistunut koskaan.”

Meri Vennamo kokeili myös itse politiikkaa toimimalla kaksi kautta SMP:n edustajana Helsingin kaupunginvaltuustossa. Siellä hän huomasi, että politiikka ei ollutkaan niin mustavalkoista kuin isä oli antanut ymmärtää. Tämän havaitseminen johti siihen, että Meri Vennamo alkoi tarkastella kriittisesti oman puolueensa edustajien toimintaa: ”SMP alkoi esittää enenevässä määrin vähemmistöjä syrjiviä äänenpainoja, ja huomasin kasvaneeni irti koko porukasta.” Suosikkitytär jätti isänsä puolueen.

Teksti: Jukka Parkkari

Artikkeli on aiemmin julkaistu Suomen Kuvalehdessä.

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Lähikuvassa Veikko Vennamo, Meri Vennamo

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *