Matthijs van Boxsel: Tyhmyyden ensyklopedia

Älyn orjat, sorron yöstä nouskaa!

Älyn aika on ohi, nyt on menossa tyhmälistön vallankumous. Tyhmyyden ylistykseksi ilmestyy tänä syksynä vino pino kirjoja. 

Suomen Kuvalehteä mainostetaan sloganilla »Ajattelevien ihmisten lehti», joten ei kai tässä pitäisi kirjoittaa mitään kirjasta nimeltä Vihdoinkin eroon ajattelusta (Atena 2005)! Mutta minkäs teet, kun päätoimittaja käskee. Lopetan ajattelun tähän paikkaan ja sylkytän, mitä sattuu paperille tulemaan.

Jopas helpotti, tuo ajattelun lopettaminen. Saksalainen Hannes Stein on siis oikeassa. Hän on kirjoittanut ylirasittuneille älyköille käsikirjan, jossa hän julistaa ajattelemisen kaikin puolin ikäväksi ja turhaksi puuhasteluksi. Siihen menee aikaa hukkaan, eivätkä tulokset ole häävejä, kuten historia osoittaa.

Ajattelu riistää eroottisen vetovoiman: kuka haluaisi sänkyyn viisastelevan mietiskelijän kanssa, Stein kysyy, ja taitaa vastatakin, ettei kukaan. Ajattelu aiheuttaa yksinäisyyttä ja pitkästymistä ja jopa rumentaa. Se vähentää tuntuvasti mahdollisuuksia päästä televisioon.
Siitäpä tulikin mieleen, että telkkarissa taitaa juuri alkaa Älypeli, kaikkien ajattelun lopettaneiden kulttiohjelma, sopivaa katseltavaa meille joille Big Brother on liian fiksu.

Kahdeksan polun kautta idiootiksi

No niin, Älypeli ei pettänyt. Siellä kysyttiin, onko satujen prinssin nimi Uljas, Paljas vai Karvas. Vähän paikallisverkkomaksuja siinä meni, mutta osuinpas oikeaan neljännellä soitolla, joten jatketaan.

Mihinkäs jäätiin? Niin, siihen ettei kannata ajatella. Eikä lukea kirjoja, sanoo Hannes Stein, koska ikuinen kyhjöttäminen kirjojen ääressä kasvattaa vatsaa. Tosiaan, olen tainnut lukea liikaa. Steinin kirjakin tuli luetuksi kokonaan, sillä se on hauska ja siinä on viisaita ajatuksia.

Anteeksi. Siis ei siinä ole ajatuksen häivääkään vaan käytännöllisiä ohjeita, miten ajattelemisesta pääsee eroon. Kirjailija esittää ohjeensa kahdeksana polkuna, siis eräänlaisena II-kerhona, Idiots Inkognito: »Olen N. N. Olen idiootti…» Polut eivät johda yhteen suuntaan, kuten moottoritien kahdeksan kaistaa, vaan kuten Laotse sanoo: »Kahdeksan pyörää yhtyy pyörännavassa; mutta tyhjä, joka on niiden välissä, on vaunujen hyödyllisyys.» Mitähän tuokin tarkoittanee? Miettikääpä sitä. Tai älkää sentään, rumennutte.

Omasta kokemuksestaan Stein kertoo, että ajattelusta voi tosiaan päästä eroon, kun oikein yrittää, samoin kuin tupakasta. Hän itse lopetti tupakoinnin kahdeksan vuotta sitten, ajattelun vasta äskettäin – hän ei kyllä kerro, lopettiko hän ajattelun ennen vai jälkeen kirjansa kirjoittamisen. Siinä voisi olla kiinnostava pohdiskelun aihe, jos jaksaisi.

Ja entäs jos sohvaperunana katsoo vain telkkaria ja juo kaljaa, muttei ajattele mitään? Onko sekään terveellistä? Vatsa kasvaa siinäkin.
Anteeksi taas, oli vilskahtaa ajattelun puolelle. Stein neuvoo, että parasta on sopeutua, olla aina samaa mieltä kaikkien kanssa ja nauttia median latteuksista. Ollaan siis niin: ei kannata ajatella, kannattaa katsoa telkkaria ja lopettaa tämän jutun lukeminen tähän. Tai viimeistään tähän.

Liian viisas tyhmäksi

Mitähän olinkaan sanomassa? Varmaan sitä, että toinen saman alan oppikirja, hollantilaisen Matthijs van Boxselin Tyhmyyden ensyklopedia (Atena 2005) johtaa nimellään hieman harhaan. Se pitäisi jo arvata siitä, että nimessä on sivistyssana.

Van Boxsel on ammatiltaan tutkija ja muutenkin snobi, liika viisas, vaikka sanoo, ettei kukaan ole tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen omaa tyhmyyttään. Hän on ihastelevinaan ja tavoittelevinaan puhdasta tyhmyyttä, mutta meille oikeasti tyhmille jää sellainen tunne, että hän taitaa pilkata.

Ei kukaan todellinen luomutyhmä kirjoita, että »satiiri käyttää ambivalenssia ironisena instrumenttina kaikkia niitä vanhoja ja uusia myyttejä vastaan, jotka pyrkivät kaunistelemaan älyttömyyksiä», tai siteeraa ranskalaista älykkörunoilijaa Paul Valérya: »La bêtise n’est pas mon fort.» (Tyhmyys ei ole vahva puoleni).

Totta puhuen van Boxsel satiirikkona tietysti pilkkaakin tyhmyyttä, listaa sen lukemattomia ilmenemismuotoja maailmanhistoriassa ja kirjoittaa tahallaan niin viisaasti, ettei pääse omalle listalleen. On van Boxselilla toki myös ymmärrettäviä tyhmyyksiä, kuten torni, johon unohdettiin rakentaa portaat (ehkä korkeanpaikankammoisille), tai muki jossa on ripa sisäpuolella (sisäkätisille?), samoin kokonainen sanakirja henkisen proletariaatin suosimista latteuksista: »kuka olisi aavistanut, en arvannut, ei voi olla totta, katsotaan nyt, sanotaan että…»

Ankeutta ja ikävää

Ruotsalaisen Johan RappinHajamielisen käsikirja (Johnny Kniga 2005) sopii sekin aseeksi älynvastaiseen taisteluun. Kirja on nimensä mukainen käytännön niksiopas ja samalla lohduke kaikille hokaroille, jotka ovat aina myöhässä, eivätkä tiedä missä heidän kännykkänsä on.

Myös suomalaisia kapinakenraaleita on ilmaantunut henkisen tyhmyyden vallankumoukseen tosi-tv-klusterin rinnalle. Eräänlaisena pioneerina voitaneen pitää Alivaltiosihteerien Pasi Heikuran parin vuoden takaista latteuskokoelmaa Näissä merkeissä (Otava 2003).

Tämän syksyn markkinoilla Kalle Haatasen Pitkäveteisyyden filosofiaa (Atena 2005) nostaa kunniaan suomalaisen elämänmenon olennaisia piirteitä, kuten ankeuden, ikävyyden, jurottamisen ja mitä niitä onkaan.

Teksti: Jukka Ukkola

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Hajamielisen käsikirja, Johan Rapp, Matthijs van Boxsel, Tyhmyyden ensyklopedia

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *