Matka aavikkomaassa, osa 1

Sanoin isälleni: minä en usko sinun Jumalaasi. Minun isäni sanoi: Jumala on yksi, Jumala on suuri. Minä poltin tupakkaa hänen edessään ja lähdin pois. Minun isäni pakkasi tavaransa ja harhaili vieraassa kaupungissa monta päivää. Minun äitini kasvaimet kasvoivat kaksinkertaisiksi. Alkoi talvi. Se kesti monta vuotta, moneen vuoteen ei aurinko paistanut huoneisiimme. Sen talven aikana valo hajosi, ja minun oli itse liimattava palaset yhteen. Kun nyt näen auringon, käännän kasvoni sitä kohti ja sanon: älä lähde enää. Nyt on elokuu, minä olen liimannut palaset yhteen enkä suojaa itseäni tältä valolta enää.
– Ranya ElRamly: Auringon asema

Aika ei kulu. On sunnuntai, kotona pyykkikone hyrrää ja ulkona maailma hiipii hämäränä ikkunan takana. Hieman ikävystyttävä sunnuntai, paras mahdollinen, ylimääräinen tunti jolle en tee mitään.

Olen matkustanut kirjojen sivuilla Egyptiin ja selannut valokuviani vuosien takaa. Omasta kirjahyllystäni löytynyt Ranya ElRamlyn Auringon asema (Otava 2002) on kirja, johon palaan aina uudestaan. Se on suorastaan pyörryttävä kuvaus Egyptistä, niin kaunis, samaan aikaan totta ja kuin satu.

Kirja kertoo suomalaisesta naisesta ja egyptiläisestä miehestä, jotka tapaavat junassa matkalla Luxorista Assuaniin. Tarinan kertoo kahden kulttuurin välissä kasvanut tytär:

Minun isäni ei ymmärtänyt, että Suomessa nauretaan hiljaa ja suomeksi oudoista asioista, ja että lapset eivät hymyile jos heitä ei huvita hymyillä, eivätkä aikuisetkaan, ja että pohjoisessa on ihmisiä niin harvassa, että he kuolevat yksinäisyyteen, sillä ihminen ei elä ilman toista ihmistä, ja vihannekset pestään kaupoissa ja pakataan muoviin, ja vesimeloni on kalpeaa kuin sairas tytär.

Esikoisromaani sai sekä Runeberg-palkinnon että Kalevi Jäntin rahaston palkinnon. On ihana palata kirjan sivuilla paikkaan, jossa on käynyt ja joka on vaikuttanut itseen voimakkaasti. Olin töissä Kairossa muutaman viikon muutama vuosi sitten. Egypti muutti minut ja jäi minuun.

Aavikolla
Pölynvärinen aurinko polttaa aavikolla.

Kairo
Sävelet kuuluvat minareetista, ne kuulee Kairon pölyisillä ruuhkaisilla kaduilla aina samaan aikaan. Slummin kujilla laulu virtaa rätisevistä kaiuttimista, kuin pölyä yskien.

Egypti, joka näytti lentokoneesta suurelta hiekkalaatikolta. Hiekkakakkujen väriset talot kohosivat juuri niin kuin hiekkalaatikossa: tarkoin suunnittelematta, osa uusina ja itsestään ylpeinä, osa paikoilleen rapistuen. Kirjakauppa Kairossa, jossa olisi voinut vaeltaa tunteja. Slummin tytöt, jotka keräsivät minulle kukan roskien seasta. Tarinoiden Egypti.

Kairon kaduilla
Pölyinen aasi kuljettaa pölyistä poikaa ja kärryä.

Siitä asti olen lukenut Egyptistä ja arabimaista. Myös seuraavassa päivityksessäni on odotettavissa Egyptiä, koska saan pian luettua erään kirjastosta lainaamani 575-sivuisen paksukaisen.

Vesipiippu aavikolla
Bloggaajamymmeli maistelee vesipiippua ennen aavikon hiekkamyräkkään palaamista. Hiekka narskuu hampaissa.

Comments

Teksti:Heidi Ylitalo
Avainsanat: Auringon asema, Egypti, Otava, Ranya ElRamly

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *