Maailma tulessa jälleen

Vaikka tuossa taannoin kirjoitin, etten kirjoita sotahistoriasta kotvaan, niin kirjoitan kuitenkin. Lupaukset on tehty rikottaviksi ja koska Maailma tulessa -kirjan kustantaja Docendo näki sellaisen vaivan, että postitti teoksen suoraan minulle, niin annan kynän laulaa. Minä kun olen henkilökohtaiselle huomiolle perso.

Kukaan muu kustantaja ei ole vaivautunut minulle kirjojaan lähettämään, kuten ilmeisesti monelle muulle kirjabloggarille. En tiedä sitten, kirjoitanko vääristä kirjoista ja vääristä kirjailijoista vai eikö muuten vain nimeni riitä tai se on vääränlainen. Pippaloihinkaan ei ole kuulunut kutsua tekemään söpöjä kirjailijahaastatteluista söpöistä kirjailijoista. No, se siitä…

Itse kirjaan. Sir Max Hastingsin toisesta maailmansodasta kertova Maailma tulessa on monella tapaa parempi kuin aikaisemmin arvioimani Antony Beevorin teos Toinen maailmansota. Vaikka aihepiiri on sama, Hastings saa kirjansa huomattavasti elävämmäksi. Kiittäminen käy myös suomentaja Panu Väänästä. Suomennos on eri luokkaa kuin tönkömpää kieltä omaava Beevorin kirja.

Hastings ei kuvia kumartele. Brittinä hän suhtautuu hämmästyttävän kriittisesti oman maansa edesottamuksiin sotakentillä. Suurimman osan kenraaleista ja muista korkeamman tason upseereista hän haukkuu täysin luokattomaksi. Siitä hän syytti brittiläistä luokkajärjestelmää, jonka perusteella pätevimmät eivät päässeet komentamaan. Tuopa hän ilmi jopa brittiläisen siirtomaavallan välillisesti aiheuttaman nälänhädän Intiassa, johon menehtyi miljoonia intialaisia sodan aikana.

Maxin mielestä pehmeät ja mukavaan elämään tottuneet länsiliittoutuneet eivät olisi kenties vuosikausiin päässeet rantautumaan Normandiassa, ellei Neuvostoliiton joukot olisi sitoneet saksalaisia kenties maailmanhistorian verisimpään ja julmimpaan välienselvittelyyn itärintamalla. Saksalaisten sotataitoja Hastings suorastaan arvostaa ja väittää, että Saksan nopean tappion aiheutti nimenomaan Adolf Hitlerin puuttuminen kenraalien sotainterventioihin. Neuvostoliitto taas ei sotataidoillaan Hastingsia hurmannut, mutta maa oli valmis uhraamaan miljoonia ja taas miljoonia kansalaisiaan voiton eteen.

Mukavuudenhaluiset jenkit tosin ratkaisivat sodan kulun saatuaan valtavan teollisuuskoneistonsa vihdoin liikkeelle. Heidän materiaaliylivoimansa yksinkertaisesti murskasi kaikki viholliset, vaikka sotilaat eivät olisikaan olleet uhrautuvaisuudestaan kuuluja.

Hastings käyttää samoja eväitä kun Beevor, mutta on löytänyt oikean sävelen. Jopa tavallisten ihmisten arjesta kertovat kirjeet sodan ajalta tuntuvat elävämmiltä. Kenraalit ja muut sotaherrat esittäytyvät Hastingsin kirjassa samalla tavoin kuin muissakin sotahistorian teoksissa, mutta Hastingsille on annettava kiitosta, että hän on tuonut esiin sodan unohdettuja sankareita, kuten kohtaloaan sukellusveneiden edessä uhmaavia kauppalaivastojen miehiä. Heitä ei veteraanijuhlissa mainita, mutta he pitivät nälässä ja kurjuudessa kamppailevat elossa niin Britanniassa kuin Neuvostoliitossakin.

Kirjan kauneusvirheenä voisi mainita useat virheet Suomen talvisodasta raportoitaessa. Hastingsin karttojen mukaan nimittäin Turkuunkin olisi sodan aikana hyökätty Neuvostoliiton toimesta. Kyllähän siellä pommarit kävi, mutta ei sentään muita. Suomalaisten talvisodan henkilötappiossakin oli noin 20 000 kaatuneen heitto. No, Suomi ei ehkä ollut toisen maailmansodan päätaistelukenttiä, mutta väkisin tulee mieleen, onko muissakin kirjan tiedoissa korjaamiseen varaa. Ehkä olisi kannattanut luetuttaa teos suomalaisella sotahistorian harrastajalla, joita pedantimpia ihmisiä ei maasta löydy. He tietävät nimittäin kaiken Suomen sodista, ihan kaiken.

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Adolf Hitler, Antony Beevor, Maailma tulessa, Panu Väänänen, Sir Max Hastings, toinen maailmansota

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *