LUKUPIIRI ON KÄYNNISSÄ! Katja Kettu, Kätilö

Katja Kettu, KätilöKoska eletään jo marraskuun loppua, uskallan väittää että Katja Ketun Kätilö on vuoden paras kirja. Kuvaus ”rakkausromaani Lapin sodasta” ei kykene pitämään sisällään kaikkea sitä mitä tämä kirja on. Se toki on tosipohjainen kertomus suomalaisen kätilön ja saksalaisen SS-upseerin rakkaudesta Lapin sodassa, mutta se on myös unen- ja taianomainen tarina ihmisestä ja ihmisistä äärimmäisissä olosuhteissa ja tuntemuksissa.

Ensimmäiset muutamat kymmenet sivut olin aivan pihalla, mikä ja mitä tämä on. Kertomusta kuljetetaan päähenkilöiden kertomina välähdyksinä ja joukossa on aluksi etäisiltä tuntuvia, osittain koodikielisiä päiväkirjamerkintöjä, eikä aikajana tuntunut pysyvän päässäni lainkaan. En antanut sen häiritä, vaan päätin jatkaa lukemista ja antaa kirjan uskomattoman rikkaan, jopa roisin kielen kuljettaa minua. Vastaukset tulisivat ehkä myöhemmin. Ja niinhän ne tulivat.

Minua kiehtoo sota ja ihmiset sodassa. Miten sodassa on jotakin niin järjestelmällistä, meille ihmisille lajityypillistä ja silti se on täyttä kaaosta, joka saattaa ihmiset perusasioiden ja –tarpeiden äärelle.  Ketun kieli kytki minut niin vahvasti kirjan maailmaan, että siitä piirtyi kokonaan uusi todellisuus. Lopulta henkilöhahmot ja heidän koettelemuksensa olivat niin tosia, että paikka ja aika menettivät merkityksensä ja vain heidän kohtalonsa kiinnosti.

Alun hankaluuksien jälkeen ahmin loput hujauksessa, henkeni salpautui ja kyyneleet vierivät pitkin poskiani.  Kun viimein laskin kirjan kädestäni, halusin tarttua siihen heti uudestaan. Eikä niin käy usein. Täydet viisi tähteä.

Kerro, mitä mieltä sinä olet! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan vapaavalintainen kirja Otavan kirjakaupasta.

[embed http://lukeminen.fi/kirjat/katilo]

Comments

Teksti:Jenni Pääskysaari
Avainsanat: Kätilö, Katja Kettu, lukupiiri

Kommentit

Katja Ketun Kätilö on mahtava lukukoemus. En tahdo nykyään viehättyä kirjoista, joiden kielessä ei ole hohtoa, jotain epätavallista sanastossa tai lauserytmissä. Katja Ketun kielessä on maagista voimaa, outoa ja rujoa runoutta: naturalismissaan se on toisinaan iljettävää, toisinaan runollisen kaunista.
Kieltämättä karsintaa olisi kannattanut tehdä oudoimpien sanojen kohdalla. Tunnen lapin murteita pääasiassa teoriassa ja Rosa Liksomin ja Oiva Arvolan teksteistä. Katja Ketun murrerepliikeissä oli mielestäni virheitä, erityisesti h:n merkitsemisessä.
Mutta jos kieli ei olisi niin loistokasta, kirja ei varmaan tuntuisi niin erityisen kiinnostavalta kuin se tununtui.

Luin juuri Kätilön. Hyvin kirjoitettu, todentuntuiset, uskottavat henkilöt. Kirja sai minut tajuamaan kuinka vähän tiedän Lapin sodasta.
Lukemani rakkaustarina ja Kätilön hyvät ja hirvittävät teot saivat miettimään ihmisen minäkuvaa, omaatuntoa, tekojen motiiveja. Rakkauttakin, miten rakastaa vaikka tietää rakastettunsa järkyttävät teot ja mielen sairastumisen.
Haluaisin että tätini, joka on syntynyt sota-aikana voisi lukea tämän kirjan.
Kiitos Katja Ketulle tämän kirjan kirjoittamisesta, oli tärkeää että nämä kohtalot ja ajankuva tuli luettavaksemme.

Kätiön kieli oli tuttua ja oli ihana lukea omalla murteella hyvin kirjoitettu kirja. Kirjan kieli on huomattavasti helpompaa kuin Surujenkerääjän, jonka pitkät lauseet uuvuttivat ajoittain. Koskettava tarina, jossa toivo säilyy loppuun saakka, koukutti mukaansa alkusivuilta lähtien. Tarinan koskettavuutta ei sanat tahdo riittää kuvaamaan. Kirjailija kuvaa rakkautta varsin miesmäisesti. Ketun kirjojen päähenkilöt eivät turhia haaveile rakkaussuhteissaan.

Kuuntelen Kätilöä autossani pidempiä matkoja ajaessani. Olen kiinnittänyt huomiota muutamiin virheisiin kommenteissa aiemmin mainitun ”sukkahousuepisodin” lisäksi. Esim. kirjassa viitataan vakoojan radiosta kerrottaessa ”vanhaan transistoriapparaattiin”. Transistori taidettiin keksiä vasta 1950 luvun alkupuolella. Sitten Johanneksen valokuvia käsiteltäessä mainitaan valokuva, jonka takana luki Babi Yar 29.2.1941. Operaatio Barbarossa, eli Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi vasta 22.6.1941, ja Babi Yarin ikävät tapahtumat sijoittuvat ajalle 29.-30.1941.

Sekava kirja, ei ainoastaan sanallisesti Vaikea pysyä mukana, mitä oikein tapahtui ja kuka sanoi ja teki mitä. Pohjoisen sanat olisivat vaatineet selityksen, niin pajon niitä viljeltiin. Sitten oli kaiketi itsekeksittyjä sanoja määrättömästi.Kirjan kieli oli erittäin rivoa ja rumaa, mietin että onkohan tämän kirjoittaja millaisissa sielun voimissa. Kaikki oli kyllä kuvattu niin raadollisest ja rivostii, ettei kirjamaailmassa ainakaan minun kohdalle ole vastaavaa osunut.

Välillä oli laitettava kirja pois, niin ahdistava se oli.Sitten oli tietenkin tämä sukkahousujuttu, outo moka.Sekiselälmä kyllä menee hetkeksi pilalle, kirjoittajalla lie jo ollut ennestään. Ei ikinä enää kirjaa käsiini, menemään laitoin.

Ketulla on sanan taito, mutta tarinan ahneus tekee välillä tenät. Surujenkerääjä läsähti loppuriveillä siihen outouteen, ettei Aninkaistensillalta voi kukaan hypätä Aurajokeen….

Kätilössä pilasi illusion toistuvat sukkahousut, jotka ovat kuitenkin 60-luvun keksintö. Onko näille joku taiteellinen tarkoitus, jota en ymmärrä, valistakoon ken ymmmärtää!

En ole vielä lukenut Katja Ketun kirjaa Kätilö joten tietoni siitä perustuu Yleisraradion kirjakerho ohjelmaan (vai oliko se Nadjan huone), mutta luen sen kyllä kunhan käsiini saan. Ohjelmassa luettiin kirjasta otteita joissa mm. saksalaiset antoivat naisille haaroista repeäviä sukkahousuja. Olen itse niin vanha että tiedän sukkahousut keksityn vasta 1960-luvulla, tämän myös Wikipedia vahvistaa.
Nuori kirlaija(tar) ei ehkä tälläistä pikkuseikkaa tiedä eikä tule tarkistaneeksi, mutta lukija miettii voiko muihinkaan kirjassa kerrottuihin asioihin luottaa. Fantasia on fantasiaa mutta lähimenneisyydessä tapahtuneissa romaaneissa pitäisi asioiden olla todenmukaisia. Olempa kyllä yrittänyt lukea erästäkin jatkosodasta kertovaa tarinaa jossa sujuvasti käytettin radiopuhelimia ja lassertähtäimiä, no sen kirjan lukeminen loppui siihen.

Kätilön kieli on kieltämättä rikasta, mutta oikoluenta on taidettu suorittaa turhan hätäisesti, ilmiselvät painovirheet häiritsevät hieman.

Minun Kätilöni on vasta alussa. Kuten Sivullisellakin, minullakin on vähän käynnistysvaikeuksia. En meinaa pysyä tarinan kärryillä ja kielikin hämmentää. Olen itsekin lappilainen, mutta en ole noin rikasta kieltä kuullut tai lukenut koskaan. Aidolta se silti tuntuu.
Mutta kiinnostava tämä kirja on! Ehdottomasti luen sen loppuun, hitaasti mutta varmasti. Yritän lukea sivuja rypistelemättä että voin antaa kirjan sitten äidilleni joululahjaksi. 🙂

En ole ainoa, joka kaipasi Kätilöä Finlandia-ehdokkaiden joukkoon. Piti oikein pohtia, miksi.

– Tuore tapa tarkastella Lapin sotaa
– Ilmiselvä perusteellinen taustatyö
– Sankarittaren – Villisilmän, punikkipennun, maagikkomaisen kätilön – karheus, epätäydellisyys ja verevyys.
– Sanottakoon sitä nyt vaikka kevyeksi inhorealismiksi, joka sai minut välillä pysäyttämään lukemisen. Samaan aikaan halusin palavasti jatkaa. Epämukavuutta aiheuttava kuvaus ei mielestäni silti ole mässäilevää tai itsetarkoituksellista.
– Vahva, elävä, ilmaisurikas kieli

Kätilö on myös hieman erilainen rakkaustarina. Päähenkilö, suomalaiskätilö tapaa elämänsä miehen kun hänen suupielistään roikkuu verisen istukan rippeitä. Vai onko kyseessä rakkaustarina ensinkään? Välillä tuntuu, että mennään niin puhtaasti vaistoilla ja biologialla.

Moi Hannah! Voi harmi kun sujahti sulta ohi! Jos saat kirjan käsiisi, lue ihmeessä, sillä keskustelu varmasti jatkuu täällä niin pitkään kuin juttua riittää.

Tämä on ensimmäinen Lukupiirimme ja ilmoittelen siitä aina parin, kolmen viikon välein blogissani ja Facebookissa sivulla https://www.facebook.com/lukeminenonpaaasia.

En huomannut lukupiirin aloitusta, joten en taida ehtiä tähän kirjaan mukaan – paitsi jos tuo sattuisi jostain pikaisesti löytymään. Missä näistä kirjoista yleensä on tieto etukäteen, eli mikä mahtaa olla seuraava lukupiiri-kirja?

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *