Lue lukunäyte Ingrid Frimanssonin jännitysromaanista Kissa joka ei kuollut

Juuri ilmestynyt Kissa joka ei kuollut on Inger Frimanssonin piinaavan
tarkkanäköisesti kirjoittama tutkielma siitä, miten hauras on tavallisen
ihmisen ja murhaajan välinen ero.

Pariskunta Beth ja Ulf ovat kesäasunnollaan paikkaamassa rakoilevaa
liittoaan. He saavat tietää, että läheisestä vankilasta on karannut kaksi
vankia. Äkkiä he huomaavat, että pihalla liikkuu joku, ja Beth tarttuu
kirveeseen. Seuraavana päivänä radiossa kerrotaan uutinen: karkurit on saatu
kiinni.

Kissa joka ei kuollut on pienillä keinoilla hiipivän jännityksen rakentava
romaani. Sen kantavia teemoja on, että unohdettava ei painu pohjaan, vaan
puskee läpi alitajunnan – sekä savisen maan.

Inger Frimansson (s. 1944) on ruotsalainen psykologisen trillerin taitaja.
Tehokkaat ja pelottavalla tavalla realistiset trillerit ovat tuoneet hänelle
monia palkintoja, Ruotsin Dekkariakatemian palkinnon peräti kahdesti. Kissa joka ei kuollut on seitsemäs Frimanssonilta suomennettu romaani. Aiemmin
häneltä on ilmestynyt muun muassa teokset Parempi elämä, Pimeyden jäljet ja Varjo vedessä.

Lukunäyte

Mies kuulil auton äänen ja näki hämähäkinverkkojen tahrimasta
ikkunasta, miten pariskunta ajoi pihaan. Mies ja nainen.
Se ei käynyt päinsä. Ei nyt. Hän heilautti päätään, ja otsatukka lennähti taaksepäin, mutta laskeutui heti otsalle. Hän puristi peukalonsa ja etusormensa välissä vanhaa taivutettua naulaa. Se painoi jäljen hänen sormiinsa, ruostetta ja verta.

Naisella oli yllään värikäs mekko. Hänen paljaat hartiansa olivat kyyryssä, ja hän käveli ruohikossa paljain jaloin. Hänen olemuksessaan oli jotain uutta – hän oli painunut hieman kumaraan, ja hänen suorat hiuksensa varjostivat hänen silmiään.
He menivät sisälle taloon. Mies tajusi että hän olisi voinut olla siellä pariskunnan saapuessa. Se olisi ollut paha juttu. Jos hän olisi päättänyt vääntää ikkunan auki niin kuin oli edellisellä kerralla. Se ei ollut vaikeaa. Jos hän olisi arvellut
Kattanin olevan talossa, hän olisi mennyt perässä sisälle.

Viimeksi hän oli löytänyt Kattanin yläkerrasta sängyltä. Hän oli ottanut mukaansa kaksi tyynyä. Hän oli pannut ne omaan sänkyynsä ja kuvitellut, että ne saisivat kissan jäämään.
Mutta silti Kattan lähti.
Nyt mies pysytteli navetassa.
Pöly ja auringonvalo peittivät seinät ja lahoavat valjaat.

Mutta ei enää ääniä! Hevoset olivat lakanneet pureskelemasta,
eivätkä ne enää seisoneet paino kolmella jalalla neljättä jalkaa koukistettuna lepuuttaen, ne eivät edes olleet pilttuissaan, sillä jäljellä oli vain hampaiden jäljet puussa, vanhat sälöt puruna lattialla. Mutta ei olkia, ei merkkiäkään jouhista.

Mies nojautui eteenpäin kämmentensä varaan. Nainen istui portailla polvet koukussa. Puoliso hiljaa takana poispäin katsellen. Nainen puhui. Mies näki hänen suunsa. Puoliso levitti käsivartensa ja hävisi ovesta sisälle.
Kun mies seisoi ikkunassa, nainen tuli äkkiä lähelle, hänen kasvonsa tulivat niin lähelle, että mies näki hänen raskaan suunsa ja nenää peittävän ihon poimut.

Naisen kasvot olivat aina hermostuttaneet miestä. Nainen istui jalat levällään niin, että polvet ja reidet näkyivät, naisella näytti olevan valkoiset alushousut. Niin, naisen kasvot olivat aina hermostuttaneet miestä samoin kuin naisen vartalo, ja vaikka mieheen oli juurtunut raivoisa kaipaus, hän ei tuntenut vieraan naisen vartaloa kohtaan samanlaista kaipausta kuin Kaarinaa kohtaan, vaan pikemminkin haluttomuutta, särkyä. Eräänä yönä hän oli huoneessaan ajatellut naista, ja nainen oli nauranut röyhkeästi kaikki hampaansa paljastaen, kumartunut hänen ylleen niin, että rinnat hipaisivat hänen kaulaansa, jolloin hän oli näykkäissyt niitä ja vetänyt naisen itseään vasten. Silloin nainen oli alkanut temppuilla niin, että miehen oli ollut pakko pitää kiinni. Nainen oli vahva ja sitkeä. Mutta mies vahvempi. Ja kun naisen suu sylki ja lateli kovia sanoja, mies painoi kätensä sen päälle, ajatteli samalla Holgeria, niin, Holgeria ja Kaarinaa. Kun nainen rauhoittui ja makasi säyseänä hiljaa hänen lakanoillaan, hän riisui naisen vaatteet.

Hän mietti mikä naisen nimi oli. Hän oli kuullut naista huudettavan nimellä, joka oli lyhyt ja vieras, mutta hän ei ollut onnistunut painamaan sitä mieleensä. Hän ei ollut koskaan ennen kuullut sellaista nimeä.
Nyt nainen istui portailla ja hänen miehensä tuli ulos, heillä oli kummallakin lasi kädessään ja he joivat. Niin. He joivat.

Silloin Kattan tuli esiin, se kyyhötti pienenä ja harmaana portaiden vierellä ruohikossa. Mies meni ovelle. Hän avasi sen. Kun Kattan näkisi hänen seisovan siinä, se tulisi hänen luokseen. Ja sillä olisi pennut mukanaan.

Comments

Teksti:Milla Soikkeli
Avainsanat: autot, hevonen, Hiukset, jännitys, kissa, mekot, murhaajat, romaanit, trilleri, tyyny

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *