Kohtaamisia: Hilkka Olkinuora

Joissakin elon hetkissä auttavat kokeneen, viisaan naisen sanat. Tiedättehän?

Ryhtyisikö Hilkka Olkinuora mentorikseni, aprikoin puikkelehtiessani helteisen puiston ihmisviidassa kohti ravintola Kappelia. Siellä hän jo istuu, tyylikkäänä vaaleassa pellava-asussa, iPhone kädessään ja tokaisee: ”Meillähän on ihan samanlaiset aurinkolasit ja ihan samanlainen kassi!”

Intoudun tarjoamaan kuohujuomaa. Tästä on hyvä alkaa.

Toimittaja, pappi ja kirjailija Olkinuora on kohta ”virallisesti eläkkeellä”, mikä tarkoittaa ahkeraa kirjoittamista. Kolumneja syntyy tasaiseen tahtiin muun muassa Aamulehteen, kirjoja Olkinuora on ehtinyt julkaista kaikkiaan seitsemän. Uusin teos sai alkunsa, kun Olkinuora törmäsi kaksi vuotta sitten filosofi Torsti Lehtiseen Jyväskylän kirkkopäivillä.

”Torstilla oli mukana kaksi kirjaani, jotka olivat täynnä minikokoisia post-it -lappuja. Ne olivat kuin riikinkukkoja! Olen Torstin suuri ihailija ja ajattelin, että voi – se on lukenut mun kirjoja. Tuli sellainen feministinä kiusallinen tunne, että filosofimies auktorisoi mun ajatukset. Se oli raivostuttavaa, mutta helpotus”.

Helpotus siksi, että Olkinuoran teokset on nähty ”tätien kirjoituksena”. Lehtinen taas tokaisi, että ”aforismejahan ne ovat” ja alkoi koostaa Olkinuoran avainlausahduksia yhteen. Lopputulos on useista teksteistä koostettu Sallimuksia. Käsikirja kuolevaisille (WSOY 2011).

Olkinuora kutsuu kirjojaan elämäntaitamattomuusoppaiksi.

”Elämäntaito-oppaat ovat kuin ravintolisiä. Ei niistä ole terveelle mitään haittaa. Ongelma syntyy, kun niihin turvaa hätääntynyt, itsensä kelpaamattomaksi tunteva ihminen. Oppaat luovat harhaisen kuvan elämästä. Olettamus on, että ihmisen perusvire on onnellinen, mutta se ei pidä paikkaansa. Kun oppaan mukaan elänyt ei onnellistukaan, hän masentuu entisestään.”

Toisin sanoen meidän on vain opittava tuleman toimeen omien murheittemme ja taitamattomuutemme kanssa. Monelle se on liian vaikea temppu.

”Joka kerta, kun astun kotikyläni rajojen ulkopuolelle, ainakin yksi ihminen tulee kiitämään lohdutuksesta. Luulin olevani kirjabisneksessä, mutta olenkin lohdutusbisneksessä.”

Olkinuora pohtii ankarasti, mihin lohdutusta oikein tarvitaan. Ehkä siihen, että valintoja on liikaa. Olkinuoran mielestä on suorastaan irvokasta, että meillä ei koskaan ole ollut yhtä paljon valinavaraa kuin nyt, mutta emme koskaan ole näyttäneet yhtä samanlaisilta.

”Ihmiset etsivät onnea, vaikka pitäisi etsiä merkitystä”.

Hän kaivaa laukustaan hiirenkorville jyystetyn kirjan neljän tunnin työviikosta.

”Tässä nuori mies pistää pohtimaan, millaista elämää eläisi, jos tietäisi, ettei koskaan jää eläkkeelle. Elämä pitää elää nyt!”

Pitkän uran lehdistössä ja sitten kirkossa tehnyt Olkinuora sanoo eläneensä hyvää elämää. Sekä vakaumus että toimittajamainen utelias asenne ovat olleet tekemisen ja olemisen perusta.

”Kun Tommy Hellsteniltä kysyttiin, missä usko on sun elämässä, hän hölmistyi: usko on elämää”.

Kutsun Hilkka Olkinuoran visiitille kesäsaarelleni, sillä hän on suuntaamassa miehensä kanssa purjehdusretkelle Saimaalle. Lisäksi pariskunta viimeistelee rakentamaansa ”Villa tomumajaa” eli huonokuntoisillekin käyvää esteetöntä taloa. Tavoitteemme on ”kuolla merta katsoen”, Olkinuora sanoo.

Ihanaa.

No mikä olisi elämää nähneen naisen käypä ohje ulkonäkö- ja työelämäpaineissa kipuilevalle kolmekymppiselle?

”Tee se, mitä arvelet katuvasi vähiten. Se on oma mottoni”.

Toisen ohjeen Olkinuora antoi hiljattain sukulaistytölleen, josta on tulossa jääkiekkovalmentaja. Se oli korvakoru, jossa luki ”älä töni”.

Ei anneta kenenkään tuuppia itseämme, tytöt!

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: aforismit, elämäntaito, ihmiset & ilmiöt, kirjat, lukeminen, sielu & ruumis, työ

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *