Kohtaamisia: Anna-Leena Härkönen

Anna-Leena Härkönen on kutsunut minut kotiinsa. Haastattelu tuntuu enemmänkin intiimiltä fanitapaamiselta. Aristellen soitan ovisummeria, yläkerrassa ovi odottaa auki. Kirjailija huutelee tervehdyksen makuuhuoneesta. Olo on kuin tunkeilijalla.

Pian helpottaa, sillä vastaanotto on lämmin. Uppoudumme sohvalle keskustelemaan Härkösen uudesta ONNEN TUNTIromaanista, täydellisyyden tavoittelusta, äitiydestä ja sähkökirjoista.

HÄRKÖNEN vetelee jalkaan villasukkia ja kääriytyy sohvalla vilttiin. Onkohan hänellä kylmä? Vielä muutama päivä sitten Härkönen nautiskeli sekä Samoksen lämmöstä että rauhoittavasta etäisyydestä Suomeen – hän haluaa vaihtaa maisemaa aina uutuuskirjan ilmestyessä. Eikö siis helpota, vaikka on kannuksensa moneen kertaan ansainnut?

– On aina hankalaa, kun ensimmäiset kritiikit ilmestyvät. Pelkään teilaamista, Härkönen sanoo, mutta myöntää, että ajan mittaan on helpottanut. Hän ei usko, että kukaan kirjailija pystyy ottamaan löysin rantein silloin, kun oma teos sinkoaa maailmalle.

Härkönen on tuttu suoraviivaisesta tyylistään. Liki piinaava tarve rehellisyyteen tuli nuoruudesta, vastalauseena pikkupaikkakunnan ahtaaseen, uskonnolliseen ilmapiiriin.

– Väsyin siihen, että likapyykki pestiin kotona hys-hys. 1980-luvulla eronneetkin olivat pohjasakkaa. Tuli torjuntareaktio: en jaksa tätä, miksi pitää kulisseja yllä.

Samalla linjalla Härkönen aikoo jatkaa, myös kolumneissaan. Eikä lukijan iloksi kaihda kevyen ja painavan yhdistämistä: seuraava ANNAN kolumni käsittelee hiustenlaittoa.

HÄRKÖSEN Loppuunkäsitelty -teos (Otava) kertoo hänen sisarensa itsemurhasta. Oliko niin omakohtaisen kirjan työstäminen erilaista kuin muiden tekstien? Vastaus hämmästyttää: Kyllä. Se oli helpompaa. Aikaakin kului vain viisi viikkoa.

– Pidin päiväkirjaa ja huomasin, että olen vahingossa kirjoittanut kirjan. Täytyi vain laittaa matsku kasaan. Se oli älyttömän puhdistavaa.

Poikkeuksellista Loppuunkäsitellyssä on myös se, että Härkönen itsekin pitää siitä toisin kuin monista muista vanhoista teoksistaan.

– Siinä ei ole mitään turhaa, se on eleettömin ja olen saanut siitä palautetta enemmän kuin mistään muusta kirjasta. Tiukan paikan kokeneet ihmiset ovat Härkösen mukaan kertoneet saavansa teoksesta lisää elämänhalua.

Onnen tunti (Otava) kertoo sijaisäitiydestä. Päähenkilö Tuulaa vaivaa pulma siitä, miten lasten kanssa oikein on oltava. Äitiyden tematiikan pyörittely on tuttua Härkösen aiemmista teoksista. Vanhemmilta vaaditaan Härkösen mielestä nykypäivänä ihan hirveästi. Toisaalta lapsen pillin mukaan tanssitaan pienimmissäkin asioissa.

– Äitiys muuttuu koko ajan kun lapsi muuttuu. Siksi se on kiehtova aihe. Riittämättömyys vanhemmuudessa on niin julmaa.

Mikä sijaisäitiydessä kiehtoi niin paljon, että siitä oli tehtävä romaani?

– Ajatusleikkinä rupesin miettimään pystyisinkö minä siihen, että kotiin tulisi vieraita lapsia. Oppisiko niitä rakastamaan, aiheuttaisiko se jännitteitä.

Kiinnostus vei Härkösen selvittämään teemaa, tekemään haastatteluja. Taustatyö oli välillä raskasta.

– Loppuvaiheessa nukuin huonosti ja näin painajaisia. Oli haaste siirtää faktat kirjaan niin, ettei se kuulostaisi liian muodolliselta. Olisin voinut laittaa vaikka mitä, mutta teos on kuitenkin proosaa.

Tunnistan romaanin Tuulasta kaltaiseni nykynaisen, joka pohtii kamalasti ja vatvoo asioista, vaikka voisi mennä fiilispohjaltakin. Onneksi Tuula antaa itselleen luvan raivostua,

– Oli vapauttavaa kirjoittaa kohtaus, jossa Tuula huutaa: Tällainen olen, ottakaa tai jättäkää!

Sijaisvanhemmuus on jäänyt pyörimään Härkösen mieleen, vaikka kirjallisesti hän on jo sadon korjannut. Seuraavassa romaanissaan Härkönen haluaa käsitellä kahden eri ikäisen naisen suhdetta. Lisäksi hän kokoaa kolumneistaan kirjaa.

KUN olen tekemässä lähtöä, Härkönen huutaa minua katsomaan mieheltään saamaansa sähköpostiviestiä. Se käsittelee julkaistun romaanin muuttamista jälkikäteen. Tuokohan sähkökirja mukanaan sen, että kirjailijat täydentävät kohta joukolla romaanejaan? Se olisi Härkösestä kauhea ajatus. Mutta aihetta, jota hän kavahtaisi, ei ole.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: Härkönen Anna-Leena, ihmiset & ilmiöt, kirjailijat, kirjat, Otava, perhe, romaani, syksy

Kommentit

Moi Susa! Minäkin tykkään tosi paljon Härkösen kirjoista. Siitä vaan juttelemaan jos näet kirjailijan vaikka messuilla – hän on tosi symmpis ja juttelee varmasti mielellään lukijoidensa kanssa.

Olen sulle niin kateellinen, että pääsit tapaamaan Härköstä! Härkönen on lempikirjailijani ja Onnen tunti oli mahtava kirja. Innolla odottelen kolumnikokoelmaakin:)

Moi! Kiva kun juttu miellytti. Anna-Leena oli tosi sympaattinen, ja hänet oli hieno tavata. Otan vinkkejä vastaan myös muista kirjailijoista, joiden haastattelu kiinnostaisi. 🙂

Oi että, odotinkin jo tätä kovasti 🙂 Onpas hienoa, että olet päässyt tekemään haastattelun Anna-Leenan omassa kotona, varmasti mukava kokemus tavata kirjailija omassa ympäristössään.

Mukava muuten kuulla, että sieltä siis olisi tulossa kolumnikokoelmaakin!!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *