Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin

Kjell Westö, Älä käy yöhön yksinKjell Westö: Älä käy yöhön yksin, Otava, 2009

”Hän piti tauon ja tarkasteli pikkusikariaan. Sen tuhkapylväs oli jälleen kasvanut pitkäksi. Adriana odotti jatkoa. Lucie odotti kunnes pylväs putosi vadille ja virkkoi: ’Oikeastaan voin sanoa sinulle vain kaksi asiaa. On yliarvostettua olla oman aikansa loistava lapsi, tämän vuoden auringot ovat usein seuraavan vuoden tuhkaa.’ Hän kumartui eteenpäin, sammutti pikkusikarin ja lisäsi: ’Ja itsestään täytyy pitää, muuten ei jää henkiin.'”

Myönnetään heti aluksi: minä pidän Kjell Westön kirjoista. Voisi siis ajatella, että Älä käy yöhön yksin voisi olla millainen vain, ja pitäisin siitä silti. Toisaalta, mitä korkeammalla odotukset ovat, sitä suurempi on romahduksen vaara. Älä käy yöhön yksin on kuitenkin erinomaisen upea teos ihmismielen herkkyydestä ja rikkonaisuudesta, elämän epätäydellisyydestä, syvästä ystävyydestä ja vastakaiuttomasta rakkaudesta (Mahtaakohan kirjailija itse olla se romaaninsa nuori, kaihoisaa yksisuuntaista rakkautta täynnä oleva nuorukainen?), elämänmakuisesta musiikista ja musiikin värittämästä elämästä, nuoruudesta ja siitä, miten samanlaiset asiat sydämellään jokainen sukupolvi talsii Suomen talven loskassa ja millaisin odotuksin ja myöhemmin sammuvin toivein kukin sukupolvi edellisen tapaan heittäytyy elämään, ennen kuin elämä alkaa heitellä heitä.

Westö maalaa henkilöidensä kuvat niin tarkoin, että heidän kanssaan kuvittelee melkein talsineensa Helsingin katuja. Kuten Missä kuljimme kerran -teoksen jälkeen olen nytkin ihailevan (ehkä enää aivan yhtä paljon mutta melkein) hämmentynyt tavasta, jolla Westö punoo eri henkilöitä tarinaansa. Hän väläyttää henkilöä yhtäällä ja tuo tämän sitten kunnolla näkyviin toisinaan mitä yllättävimmässä paikassa. Älä käy yöhön yksin tuo takaisin useita vanhoja tuttuja aikaisemmista kirjoista ja sitoo heidät uuden teoksen tuttavuuksiin.

Westö on jakanut romaaninsa osiin. Uuteen alkuun hypätessä tuntuu hetken aikaa, kuin olisi aloittanut kokonaan uuden kirjan lukemisen. Äärimmilleen viritetty mielenkiinto lopahtaa hetkeksi ennen kuin uudet henkilöt tulevat tutuiksi. Tarina jatkaa kuitenkin reipasta juoksuaan ja pitää kenties otteessaan tiukemmin kuin Missä kuljimme kerran -teoksen tietyt jaksot.

Kirja sopii Helsingin ystävälle, ystävyyden ystävälle, musiikin ystävälle, historian ystävälle, 60- ja 70-lukujen ystävälle, Suomen, nuoruuden, kauniiden ja kirpeiden muistojen sekä rakkauden ystävälle.

Ellit

 

Comments

Teksti:Anne
Avainsanat: Älä käy yöhön yksin, Kjell Westö

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *