Kirjailta Pitkäsillan toisella puolen

Eilen muistui taas monta kertaa mieleen, miksi kirjallisuus tekee minut niin onnelliseksi. Peilipallon alla istuva Kari Hotakainen, joka tunnusti olevansa koukussa Kouvolan lakritsaan. Suloinen, lahjakas esikoiskirjailija Jenni Linturi punainen nauha hiuksissaan. Eeva-Kaarina Aronen, jolle pääsin vihdoin tunnustamaan ihailuni. Ja Anja Snellman, jonka luentaa ”kotiin paluun runokokoelmasta” olisin kuunnellut vaikka koko yön.

 





Teos
ja Siltala pistivät illalla voimansa yhteen kun kahdeksan kirjailijaa kertoi ravintola SILTASESSA teoksistaan. Toimittaja Esa Silanderin tentissä olivat Taina Haahti, Juhani Känkänen, Kari Hotakainen, Tuomas Kyrö, Johanna Sinisalo, Jenni Linturi, Eeva-Kaarina Aronen ja Anja Snellman.

Parasta antia oli se, että sain vihdoin tilaisuuden tutustua Eeva-Kaarina Aroseen, jonka teos Kallorumpu (Teos) on lumonnut minut täysin. FINLANDIA-ehdokkaana oleva romaani kertoo Marsalkka Mannerheimista ja hänen lähipiiristään Helsingissä vuonna 1935. Marsalkan sijaan päähenkilöitä ovat hänen Kaivopuiston Kalliolinnantiellä sijaitsevan talonsa asukit.

Arosen oli tarkoitus raaputtaa marskin myyttiä jo useita vuosia sitten. Hän työskenteli toimittajana Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja alkoi kerätä laajaa aineistoa Mannerheimia käsittelevää lehtijuttua varten.

– En onnistunut saamaan myyttiin yhtä pientä kynnenjälkeä! Aronen sanoi. Kerätty materiaali laahautui mukana vuosia ennen kuin Aronen alkoi pohtia romaanin kirjoittamista.

Teoksen varsinainen kertoja on Kalliolinnantien pohjakerroksen asukki, joka vuosia myöhemmin esittää yleisölle monitaiteellisen filmikertomuksen yhden päivän kulusta talossa.

– Siinä yritetään päästä tasoihin pettymysten ja surujen kanssa.

Puheenvuoro annetaan useille asukkaille. Yksi päähenkilö on Mannerheimin tytär Sophie. Hänellä, kuten kaikilla elokuvan henkilöillä on hieman rujo suhde Mannerheimiin. Vain ruokapöytä ja keittiö ovat paikkoja, joissa ihmiset ovat ehjempiä ja tasaveroisimpia.

Entä mikä ihme kallorumpu? No miehen ja naisen kalloista tehty yhtenäinen, tiimalasin mallinen esine, jota käytetään buddhalaisissa rituaaleissa. Mannerheimin kotiin vauvan helistintä muistuttava esine päätyi hänen Aasian-matkansa myötä. Tiibetiläisissä menoissa – ja vähän Arosen romaanissakin – sen avulla tavoitellaan yhtenäisyyttä ja läheisyyttä.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: kirjamenot, romaani, runokirjat, Siltala, tapahtumat, Teos

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *