Kirjailijat muistuttavat ilmastonmuutoksesta

Guardianin kirjasivuille voi hukuttaa itsensä ikuisuuksiksi. Eilen illalla bongasin lehdestä muun muassa tällaisen kiintoisan uutisen: joukko tunnettuja kirjailijoita Margaret Atwoodista David Mitchelliin kamppailee ilmastonmuutosta vastaan kynäilemällä samoihin kansiin novelleita. I’m With the Bears -nimisen kokoelman julkaisee lokakuussa lehden ”radikaalksi” luonnehtima kustantamo Verso.

Hienoa, että kaunokirjallisuuden keinoin nostetaan vihdoin voimallisemmin esiin tätä tärkeää teemaa. Sen käsittelyä on esimerkiksi perännyt ikisuosikkini Ian McEwan.

Jokin aika sitten kokeilin lukea Antti Tuomaisen Parantajaa, jonka näyttämönä on ekokatastrofissa painiskeleva Helsinki. Palkittu dekkari jäi kuitenkin heti alkuunsa kesken, sillä kuvaus tuntui kovin äärimmäiseltä, epäuskottavalta ja alleviivaavalta. Tai sitten jännärigenre on minulle yksinkertaisesti väärä.

Tuleeko teille mieleenne joku teos, jossa ilmastonmuutosta käsitellään kiintoisasti?

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: internet, kirjat, lukeminen, luonto, media, novellit, yhteiskunta, ympäristö

Kommentit

Huomenta! Ja kiitos Leo ihanasta palautteesta. Kiva, että täällä viriää keskustelua. Moni mainitsi McEwanin Solarin ja Risto Isomäen kirjat myös Facebookissa. Eipä ilmastonmuutosta käsitteleviä kaunokirjoja taida niin paljoa olla. Saisikohan tästä kehitettyä jonkun haasteen…? Tyyliin luetaan kaikki ne kirjat, joissa ilmastonmuutosta tavalla tai toisella käsitellään. 😉

Kiitos hyvästä blogista! Olipa tosi kiva löytää tämä.

Ilmastonmuutoskirjoista Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos Nyt on tietysti klassikko vaikka meneekin vähän tietokirjojen puolelle..

Kiitos vinkistä! Ja hups – otsikko vei toden totta ihan harhaan. Korjattu! Kiitos oikaisusta. 😉

Ben Elton: Eedenistä vikaan ja myös Margaret Atwood: Oryx and Crake, vaikka nämä ei täysin ilmastonmuutokseen keskitykään, mutta mielenkiintoisia dystopioita molemmat, Elton humoristinenkin. By the way, eikös Margaret Atwood ole kanadalainen eikä britti?

Totta, Isomäki! Eipä tullut mieleeni. Suomennoksista Ian McEwanin Solar on ehkä lähimenneisyyden kiinnostavin.

Kesällä lukemassani nuorten kirjassa Kat Falls: Veden alla seikkaillaan ekokatastrofin jälkeisessä maailmassa. Kirja oli ihan kivaa luettavaa. Ja sitten on tietenkin Risto Isomäen kirjat.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *