Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Kun maailmassa tapahtuu ikäviä asioita, lukemiseen on vaikea keskittyä. Toisaalta kirjat auttavat jäsentämään ajatuksia ja viemään mielen hetkeksi muualle. Lukaisin Kazuo Ishiguron (Tammi, 2011) Ole luonani aina -romaanin, joka on ajankohtainen elokuvana. Melankolinen antiutopia imee mukaansa pohtimaan isoja kysymyksiä.

Ensimmäisellä sivulla lukijasta tuntuu kuin iskeytyisi keskelle kenen tahansa menestyneen kolmekymppisen uratarinaa. Kertojalla, Kathylla on kuitenkin erikoinen ammatti. Lisäksi hän jäljittää menestyksensä lapsuuteensa, sisäoppilaitokseen, jossa hän sai erityisen kavatuksen.

Vähitellen selviää, että Kathy elää maailmassa, jossa tiede on edennyt pitkälle. Nyt ollaan edistyksen kääntöpuolella. Nuoria kasvatetaan sisäoppilaitoksen suojissa ajattelemaan, että he ovat ainutlaatuisia. Heitä odottaa vääjäämätön kohtalo, mutta nuoret eivät kuitenkaan kyseenalaistaan sitä. Miksi ette nouse kapinaan! tekisi mieleni huutaa. Voi vain kuvitella, millaiset olisivat tottelemattomuuden seuraukset, sillä kirjailija ei niistä kerro. Vihjaa kyllä, että laitoksesta karkaamisella on pahat seuraukset.

Ishiguro pohtii romaanissaan tieteen moraalia, hetkellisyyttä, kuoleman väistämättömyyttä, ystävyyttä, kaikkivoipaa yhteiskuntajärjestelmää ja sitä, kuinka vähän ihminen ympäristönsä itsestäänselvyyksiä kyseenalaistaa. Ole luonani aina on myös surumielinen rakkaustarina. Uskon, että elokuvassa tartutaan juuri tähän. Näin melankoliaan tulee edes hieman valoa.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arviot, kirjat, lukeminen, rakkaus, romaani, tiede

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *