Kaksi kirjaa viineistä

Viini on kukka kulttuurin napinlävessä.

Tunnustus: juon liki joka päivä viiniä. Jo lapsuudessani tuo ihana rypäletuote oli osa perheeni aterioita. Viinipäiväkirjan aloittaminen sen sijaan tuntuu roikkuvan ikuisesti to do -listalla. Ihastelen usein kivoja uusia tuttavuuksia, joiden nimiä en enää myöhemmin muista. Nyt keksin keinon: hankin tuoreen viinioppaan, joka listaa kaikki Alkossa myytävät viinit. Siihen aion nyt ruksata omat suosikkini.

 

Viinistä viiniin 2012 (Otava) tekijät Juha Berglund ja Antti Rinta-Huumo pisteyttävät viinejä sekä arvioivat niiden hinta-laatusuhdetta. Erityisen sydänmerkin saa persoonallinen juoma, jolla on luonnetta. Viininystävän vuosikirja on monipuolinen: siitä löytyy esimerkiksi tiivistelmä eri rypälelajikkeista sekä pikkuvinkkejä viinin ja ruoan yhdistämiseen. Väliin on ripoteltu hauskoja lausahduksia viinien ystäviltä. Vain oppaan mainostulva häiritsee hieman.

Toinen viime aikoina ahkeraan selaamani – vähän erilainen – viinikirja on Juha VirkinViisastu viinistä – Kansalaisen viinitieto (Atena). Hänen viestinsä on, että viineistä voi nauttia, vaikka ei mikään viinisnobi olisikaan.

Virkki lähestyy kirjassaan pullon henkeä niin historian, kemian kuin markkinoinnin ja myynnin näkökulmasta. Mukana on käypiä pikkuvinkkejä tyyliin ”sinä päätät, mistä pidät” ja ”älä sorru trendeihin”. Lisäksi Virkki jaottelee eri viinityyppejä hauskasti vuoden eri kuukausille.

Joulukuu on muuten omistettu samppanjalle. Sehän sopii.

P.S. Päiväkirjan ja vinkkilistan virkaa voi toimittaa myös Essi Avellanin hieman suppeampi 100 parasta viiniostosta (Tammi).

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: Atena, Otava, Ruoka, Tammi, tietokirjat, viini, vinkit

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *