Kaksi kirjaa julkkiksista

Viime kuukautena luin kaksi eri julkkiksista kertovaa kirjaa. Nuo kirjat olivat Seiskan toimittajanakin tunnetun Paavo Nurmen kirjoittama Kuunaama-elämäkerta (Mistakemedia) viihdemanageri Lasse Norreksesta  sekä Marika Kiviharjun ja Ilkka Pernun Alaston totuus -valokuvakirja (Minerva)  enemmän tai vähemmän alastomista julkkiksista.

Norres-kirjalle on annettava kiitosta rehellisyydestä. Lasse Norres ei ole halunnut suojella itseään, vaan avautuu omista heikkouksistaankin, kuten masennuskausista ja vauhdikkaasta elämästään 1980-luvulla. Salalapsi Afrikastakin löytyi uudelleen kirjaan. Norreksen aikalaiset ovat melkein kaikki elossa, joten muistelijoita Lassen touhuille riittää. Kuten monissa muistelmissa mennyt aika nähdään paremmaksi kuin nykyinen. Niin Norres-elämäkerrassakin.

Itsekin olen Lasse Norreksen tavannut ja hän on valloittava persoona, joka huomioi jokaisen ihmisen jopa elämäkertansa julkistustilaisuudessa. Siksi ei ole ihme, että Norres-kirjassa vilahtelee niin monta kotimaista ja ulkomaista julkkista, että heikompaa hirvittää. Dingon managerina Norreksella oli kerrottavaa Dingon huippuvuosista. Pojille nousi tuolloin kusi kunnolla päähän. Dingon laulaja Neumannkin kertoo kirjassa hurjista Dingo-vuosistaan, joskin Norrekseen verrattuna aavistuksen verran vaisusti.

Kuunaama on mainio hyppäys suomalaiseen julkkis- ja mediakulttuurin kehitykseen 1970-luvulta tähän päivään. Paljon on muuttunut. Kosteat pr-tilaisuudet ovat muuttuneet kahvitteluksi. Hyväkin ehkä näin toimittajien maksoja ajatellen, mutta tietty ilo on Norreksen mukaan viihdemaailmasta kadonnut ja kaikkeen suhtaudutaan liian ammattimaisesti ja tylsästi. Eikä tarvitse olla ennustaja huomatakseen, että esimerkiksi Dingon kaltaisia ilmiöitä ei ole enää Suomessa syntynyt.

Valokuvaaja Marika Kiviharju on puolestaan tämän hetken kuumimpia kuvaajia ja hän on julkkis itsekin. Marika tuntuu saavan kuviinsa kenet tahansa. Alastomassa totuudessa onkin kattava kokoelma erilaisia suomalaisia julkkiksia Jörn Donnerista viihdejulkkiksiin. Toiset ovat uskaltaneet poseerata alastonkuvissa rohkeammin ja toiset vähemmän rohkeasti. Ehdottomasti rohkeimmalla kuvalla poseeraa mentaalivalmentaja Minna Marsh, joka kertoo oikeasti seksuaalisesta vapautumisestaan mieleenpainuvasti. 

Valokuvakirja on kirjallisuuden lajina haastava. On oikeastaan sama, mitä tekstissä kertoo valokuvakirjassa. Itselleni ei juuri jäänyt mieleen julkkisten kuvien yhteydessä olleet haastattelut. Varsinkin kun julkkikset kertovat mitä itse haluavat, mikä lienee tarkoituskin. Jotain samaa on ilmiselvästi tavoiteltu kuin Hesarin kuukausiliitteen alastonkuvapalstalla.

Yllättäväkin persoona kirjasta löytyi, edesmennyt runoilija Teemu Hirvilammi. Myös Teemun runo Niille jotka dallaa sateessa löytyy kirjasta.

Comments

Teksti:Esa Pesonen
Avainsanat: Alaston totuus, Ilkka Pernu, Jörn Donner, Kuunaama, Lasse Norres, Marika Kiviharju, Minna Marsh, Neumann, Paavo Nurmi, Teemu Hirvilammi

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *