Juna kolkuttaa Siperiaan

Tämä kaikki perustuu sattumaan ja matkaan, joka yhdisti minut ja Rosa Liksomin uusimman kirjan.

Työkaverit

Kaverukset työpöydällä.

Satuin lukemaan kirjan Hytti nro 6 juuri ennen kuin Finlandia-ehdokkaat julkistettiin. Normaalisti en lue kirjoja näin oikeaan aikaan. Saatan koluta ikivanhaa kaapin perältä löytynyttä nidettä samaan aikaan, kun ympärillä kohkataan jostain aivan muusta.

Sama lienee nähtävissä muutenkin elämässäni, tyylissäni ja –huokaus- hiuksissani (sukulaissielullani Mymmelillä on myös aina nuttura, olen varma että hänelläkin on huonojen hiuspäivien ja hiuslakkapilven keskeltä kuuluvien kirousten jaksottama elämä).

Matkustin junalla Helsingistä Kiinaan muutama vuosi sitten kirjoituskouluni ryhmässä, jonka jäsenistä osa on sen jälkeen tullut kirjailijoiksi. Välillä Helsinki-Moskova- Baikaljärvi-Ulan Bator-Peking-Shanghai mukaani tarttui muun muassa mongolialaisen lehmän (tai kenties hevosen) pääkallo. Niitä löytyi joistain metsistä kuin sieniä.

 

Juna lähtee

Juna odottaa, sen kyljessä lukee seikkailu.

Erilaisten peltilehmien sisälle mahtuu koko maailma:

Kiskoilla keinuva juna, joka kolkuttaa uneen kuin lapsen. Ulkona nukkuvat hylätyt talot ja yhtä väsyneet tehtaat.

Paikallisten elämäntarinat, joita kerrottaessa pahaa-aavistamattoman kuulijan vodkalasi täytetään yhä uudelleen. Jossain vaiheessa huomaan: älä tyhjennä lasia heti; sitä ei silloin tarvitse täyttää.

Venäläismies, joka haluaa laulaa kanssamme Kalinkaa ja Ystävän laulua samalla kun juna kiitää Uralvuorten ohi taigalle.

Matka Baikaljärvelle, myrskyää lunta, juhannuksena. Hyvä, että taksimme alla on sileät kesärenkaat eikä matka kestä kuin puoli päivää. 

Peltilehmä

Bussin (tai minkä lien luurangon) viimeinen leposija Siperiassa.

Mutta nyt Liksomin kirjaan, joka eksytti minut saman tien muistoihini. Hytti nro 6:n päähenkilö on Moskovassa arkeologiaa opiskeleva suomalainen tyttö, jonka nimeä ei kerrota ja joka ei edes sano kuin muutaman sanan tarinan aikana. Tyttö matkustaa junalla Moskovasta Mongoliaan 1980-luvun lopun Neuvostoliitossa. Hyttikaveriksi osuu venäläinen mies, vanha vanki, joka on paha suustaan ja jolle maistuu vodka. Tämä kirja on luettava kaikki aistit valppaina.

Kuten monissa muissakin matkakertomuksissa, tässäkin kuvataan samalla henkilön mielenmaisemaa ja sen muuttumista. Ihana Siperia, jossa ei tarvitse olla ajan tasalla ja jossa kaikki (juuri mikään) ei toimi. Minun paikkani. 

Siperian lehmä

Rakastan erilaisia lehmiä. Niitä päätyy aina matkakuviini. Tämä viehko yksilö asui Olkhon saarella Baikaljärvellä.

Kaunis Baikal
Kaunis, kylmä Baikal. Ken siinä ui, saa 25 lisävuotta elämäänsä.

Comments

Teksti:Heidi Ylitalo
Avainsanat: Finlandia-ehdokkaat, Hytti nro 6, kotimainen kaunokirjallisuus, Rosa Liksom, Siperian junamatka, Venäjä, WSOY

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *