Jukka Valtasaari: Myrskyn vuodet

Inhottu integraatio

Suurlähettiläs Jukka Valtasaari ei ymmärrä länsi-integraation vastustusta. Näkyvimpien vastustajien joukossa ovat olleet Tarja Halonen, Matti Vanhanen ja Erkki Tuomioja.

Vastanimitetty Suomen Yhdysvaltojen-suurlähettiläs Jukka Valtasaari tapasi iloisen miehen Washingtonissa 9. marraskuuta 1988. Valtasaari oli Valkoisessa talossa jättääkseen valtakirjansa presidentti Ronald Reaganille. Tämän varapresidentti George Bush oli voittanut presidentinvaalit kaksi päivää aiemmin. Kommunismi oli luhistumassa ja kahdeksan vuotta vallassa ollut, B-luokan näyttelijäksi ilkuttu Reagan koki palaavansa sankarina Kaliforniaan.

”Vuonna 1980 pidetyissä vaaleissa kävi niin kuin usein aikaisemminkin. Myönteisempi ja valoisasti tulevaisuuteen suhtautuva ehdokas voitti”, Valtasaari arvioi Reaganin valtaan nostaneita presidentinvaaleja kohta julkaistavissa muistelmissaan Myrskyn vuodet.

Kummallisia liikkeitä

Ulkoministeriössä pitkän uran luonut Valtasaari on toiminut muun muassa valtiosihteerinä ja kahdesti Washingtonin-suurlähettiläänä. Päinvastoin kuin yhdysvaltalaiset, suomalaiset eivät hänestä odota johtajiltaan myönteistä suhtautumista tulevaisuuteen. ”Ulkopoliittisesta johdostamme presidentti Halonen, pääministeri Vanhanen ja entinen ulkoministeri Tuomioja ovat hankkineet nuorempina kannuksia vastustamalla Suomen edun edistämisen kannalta keskeisiksi osoittautuneita valintoja”, Valtasaari viiltää diplomaatiksi yllättävän terävästi. Hän viittaa Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan (sd) toimintaan EEC-vapaakauppasopimusta vastustaneessa liikkeessä 1970-luvulla. Tuomioja vieroksui pitkään myös EU-jäsenyyttä. ”Pidin hyvin kummallisena EEC:n ja EU:n vastaisia liikkeitä. Koko meidän myöhempi menestyksemme on kehittynyt integraatiosta.” Valtasaari muistuttaa, että Matti Vanhanen (kesk) vastusti 1990-luvulla Suomen liittymistä Euroopan rahaliittoon EMU:un: ”Nato on sitten vielä asia erikseen”, mies summaa teoksessaan.

Euroopan aasialaiset

Valtasaari istuu helsinkiläisessä merenrantakahvilassa. Kultanappiseen klubitakkiin ja silkkikaulaliinaan pukeutunut mies vaikuttaa brittiläiseltä evp-upseerilta. Hän ei moiti integraation epäilijöitä pyrkimyksestä miellyttää Neuvostoliittoa ja Venäjää. Diplomaatti soveltaa kernaammin walesilaisen kielten ja kulttuurien tutkijan, Suomen-tuntija Richard D. Lewisin luonnehdintaa. ”Läntiset arvot, mutta aasialainen käyttäytyminen, ei tuota joukkuepelaajia. Sitoutuminen tai liittoutuminen on meille luonnonvastainen asia.” ”Liittyminen Euroopan neuvostoon, omia arvojamme, ihmisoikeuksia, vähemmistöjen oikeuksia ja demokratiaa edistävään järjestöön, mietitytti meitä 40 vuotta”, Valtasaari ironisoi ja jatkaa, että Suomi liittyi OECD:hen kymmenen vuoden viipeellä. Täysjäsenyys EFTA:ssa taas edellytti 20 vuoden kypsyttelyn.

Nato-päätös on tehtävä

Valtasaaren mielestä Suomi on ehdottomasti hyötynyt länsi-integraatiosta. Entä Nato? Suomi puolustusliittoon vai ei? Mies nielaisee mustaa kahvia. Ulkopolitiikan tuntija ei pidä yksinkertaistavasta kyllä–ei-asetelmasta. ”Peruskysymys kuuluu, mikä on strateginen tavoitteemme ja palveleeko Nato sitä vai ei.” Suurlähettilään mielipide ei jää silti epäselväksi. Hänestä Suomella ja Natolla on yhteiset arvot. ”Mikä vaikeus liittyy poliittiseen yhteistyöhön, kun sotilaallisen yhteistyön vaikeutta ei ole?” Valtasaari kysyy. Hän painottaa Suomen osallistuvan aktiivisesti Nato-johtoiseen kriisinhallintaan: ”Suomen Nato-yhteistyö on edennyt perinteisestä näkökulmasta väärin päin.”

Voimapolitiikka on palannut suurvaltasuhteisiin. Se kävi selväksi viimeistään elokuisesta Venäjän ja Georgian sodasta. Ja voimapolitiikkaa Yhdysvallatkin Irakissa ja Afganistanissa harjoittaa. ”Voi olla, että hallituksemme päättää voimapolitiikan paluusta huolimatta jäädä odottamaan parempaa ajankohtaa Nato-päätöksen tekemiselle, joka täytyy joka tapauksessa tehdä”, Valtasaari kirjoittaa muistelmissaan. ”No, onhan sekin päätös, että ollaan tekemättä päätöstä. Nythän me emme ole tehneet mitään”, hän kommentoi kahvilassa omaa tekstiään.

Ranskan ratkaisu

Viikon kuluttua järjestettävä Naton 60-vuotishuippukokous on Valtasaaresta merkittävä Suomellekin. Vuodesta 1966 Natoon etäisyyttä pitänyt Ranska palaa tuolloin puolustusliiton komentojärjestelmiin. ”Se on iso juttu. Silloin loppuu Ranskan ylläpitämä keskustelu Natosta riippumattomasta eurooppalaisesta puolustusvaihtoehdosta.” Valtasaari neuvoo Suomen johtoa ottamaan Ranskan ratkaisun huomioon, kun se määrittää maan strategista asemaa ja sen pönkittämiseen tarvittavia välineitä.

Hän pitää pitkän esitelmän Naton historiasta. Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman tähdensi Natoa perustettaessa 1949, kuinka turvallisuus takaa taloudellisen kehityksen edellytykset. ”On syytä kysyä, olemmeko hyötyneet Euroopan integraatiosta, jonka takaajan roolin Nato itselleen otti. Ehdottomasti olemme.”

Haastattelu säikäytti

Takaisin Valtasaaren aktiivivuosiin. Hän palasi Suomen Yhdysvaltojen-suurlähettilääksi historian käännekohdassa, loppukesästä 2001. Suurlähettiläs ehti säikähtää jo ennen New Yorkiin ja Washingtoniin tehtyjä terrori-iskuja. Pelästymisen aiheutti Erkki Tuomiojan Suomen Kuvalehdelle antama haastattelu. Juuri Yhdysvalloista palannut ulkoministeri kauhisteli, kuinka ”Israelin linjana on nujertaa, nöyryyttää, alistaa ja köyhdyttää palestiinalaiset” (SK 34 / 2001). ”Suomen tasapuolisen maineen kannalta artikkelin olisi suonut jäävän huomaamatta. Tästä ei juuri ollut toivoa. Yhdysvaltojen suurlähetystöt kun raportoivat yksityiskohtaisesti kaiken maastaan kirjoitetun”, Valtasaari muistelee.

Israel on keskeinen osa Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Maassa on voimakkaita Israelille myönteisiä järjestöjä. Ne tuohtuivat. Valtasaari joutui palon sammuttajaksi. Hän oli järjestämässä Washingtonissa erään juutalaisjärjestön kanssa tilaisuutta, jossa puhujana oli ministeri Max Jakobson. Toiselle lobbausjärjestölle hän kirjoitti sovittelevan kirjeen jaettavaksi maan synagogiin.

Tuomioja läksytettävänä

Osa Tuomiojan kriitikoista on ylläpitänyt käsitystä, jonka mukaan tällä oli ulkoministerinä huonot suhteet Yhdysvaltoihin.
”Oliko?” Valtasaari asettaa kysymyksen aikansa poliittisiin yhteyksiin. Yhdysvallat oli paniikissa syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen. Suurvallan oli vaikea sulattaa joidenkin Euroopan maiden, etenkin Ranskan ja Saksan eriseuraisuutta. Ne yrittivät rakentaa vastapainoa Yhdysvaltojen unilateraaliselle vallankäytölle. ”Silloin oli vaikea olla ulkoministeri. Tilanteet muuttuivat nopeasti. Oli silti oltava päivittäin jotakin mieltä”, Valtasaari pyörittelee.

Tuomioja kävi Valtasaaren jälkimmäisen suurlähettiläskauden aikana kahdesti virallisella Yhdysvaltojen-vierailulla. Hän tapasi molemmilla kerroilla ulkoministerin ja kävi myös Pentagonissa. ”Tuomioja täytti ’säännöllisen’ kanssakäymisen mitat.” Kevään 2004 vierailulla amerikkalaiset läksyttivät Tuomiojaa, joka oli paheksunut USA:n laboratorioissa tekemiä miniydinkokeita. ”Hänelle luennoitiin, että ydinaseen kunnossapito edellytti kokeita. Muistutettiin muidenkin kuin Yhdysvaltojen hyötyvän sen ydinaseen pelotteesta.”

”Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet asettautuivat jonkinlaiseen nihkeyteen Tuomiojan kaudella. On silti muistettava, että Saksan ulkoministeri Joschka Fischeriä ei suostuttu vastaanottamaan ollenkaan Valkoisessa talossa 2002.”
Jukka Valtasaaren kirja Myrskyn vuodet (Otava). 

Teksti: Matti Simula/ SK

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Jukka Valtasaari, Myrskyn vuodet

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *