Juhani Suomi: Epävarmuuden vuodet

Juhani Suomi, Epävarmuuden vuodetSdp rähmällään

Professori Juhani Suomi jatkaa Koivisto-sarjansa toisessa osassa demareille kiusallisia paljastuksia. Hänen mukaansa Kalevi Sorsa ja Erkki Liikanen tekivät Sdp:stä 1980-luvulla Kremlin luottopuolueen.

Juhani Suomi arvioi, että sosiaalidemokraateista tuli Mauno Koiviston presidenttikaudella vielä mahtavampi puolue kuin maalaisliitto-keskustapuolue oli ollut Urho Kekkosen Suomessa.

Suomi kertoo Koiviston ensimmäisen kauden keskivaiheista kertovassa kirjassaan Epävarmuuden vuodet (Otava), kuinka Sdp haastoi keskustapuolueen sen omilla aseilla, omimalla Moskovan kortin ja vilauttelemalla sitä sopivissa tilanteissa. Suomi perustaa tietonsa muun muassa demarien puolue-elinten keskustelupöytäkirjoihin, jotka eivät aikaisemmin ole olleet yhtä laajasti tutkijoiden käytössä. Dokumenteista käy hyvin ilmi, että Sdp:n johto, puheenjohtaja Kalevi Sorsa ja puoluesihteeri Erkki Liikanen, kumarsi syvään Kremlin suuntaan.

Sorsalla roolit sekaisin

Sosiaalidemokraattien tavoitteista antaa Juhani Suomen mukaan hyvän kuvan esimerkiksi puoluetoimikunnassa 1985 käyty ”tuuletuskeskustelu”. Sen yhteydessä Liikanen toi avoimesti julki tyytyväisyytensä siitä, että Sdp:n suhteet Neuvostoliittoon olivat tiiviimmät ja paremmat kuin yhdelläkään toisella suomalaisella puolueella. Puoluesihteeri kiitteli jälkeenpäin erityisesti sitä, että demarit olivat ainoana puolueena Suomessa älynneet järjestää voiton päivän kansalaisjuhlan, kun natsi-Saksan kukistumisesta oli kulunut 40 vuotta. Sdp:n tapa ”ottaa tämä asia esille rohkeasti ja itsenäisesti” oli tuonut sille Moskovassa ”laajaa sympatiaa ja arvostusta”, Liikanen arvioi.

Neuvostoliiton johtajat olivat Liikasen kertoman mukaan suorastaan siinä uskossa, että ilman Sdp:n toimia Suomi olisi sivuuttanut koko voiton päivän juhlinnan. Ilmeisesti sosiaalidemokraatit eivät myöskään tehneet mitään, mikä olisi antanut Kremlille aihetta tarkistaa tätä käsitystä. Mutta vaikka – Liikasen sanoin – kaikki ”esteet olivat jo murtuneet” Sdp:n idänsuhteista, aina oli silti parantamisen varaa.

Kun Neuvostoliiton suurlähetystö kutsui demarivaikuttajia vieraaksi, puoluesihteeri kantoi erityistä huolta siitä, että mahdollisimman suuri osa kutsutuista ilmaantuisi paikalle. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen Sdp:lle osoittamiin vetoomuksiin ja kirjeisiin vastattiin myös kuuliaisesti.

Sorsa itse vieraili Moskovassa paitsi pääministerinä ja Sdp:n puheenjohtajana, myös Sosialistisen internationaalin aseidenriisuntaneuvoston vetäjänä. Joskus roolit menivät sekaisin, niin että Sorsa esiintyi samalla vierailulla sekä Suomen edustajana että kansainvälisenä sosialistipomona. Demareille Sorsan kaksoisrooli sopi hyvin. Puolue-elimissä hehkutettiin, kuinka ”meidän liikkeemme vetäjän” oleminen ”näinkin merkittävällä tavalla kansainvälisessä politiikassa” pönkitti Sdp:n asemaa ja antoi sille arvovaltaa. Uskollisimmat sorsalaiset laskelmoivat, että Moskovassa hankittu luottamus olisi kovaa valuuttaa myös myöhemmissä presidenttipeleissä.

Liikanen vähätteli Eftaa

Idänsuhteet joutuivat koetukselle, kun Suomea alettiin 1980-luvun puolivälissä liittää entistä tiiviimmin läntisiin järjestöihin: Euroopan vapaakauppaliittoon Eftaan, Euroopan avaruusjärjestöön Esaan ja Eurekaksi kutsuttuun tekologiahankkeeseen. Neuvostoliiton rauhoittamiseksi turvauduttiin vanhaan konstiin: vähättelyyn. Ulkomaankauppaministeri Jermu Laine (sd) vakuutti, että Efta-ratkaisu ei ollut ”siirto kohti EC-jäsenyyttä” eikä liioin ”askel tiellä kohti Euroopan Neuvostoa”, joka oli läntisiä arvoja vaalivana ihmisoikeusjärjestönä Moskovan vallanpitäjille erityinen kauhistus. Laineen mukaan Suomen täysjäsenyys ei myöskään millään tavoin vaikuttanut Suomen idänkauppaan.

Laine oli kuitenkin ajautumassa länsimielisyytensä takia Sdp:ssä sivuraiteelle, ja puolueessa kaavailtiin vuodenvaihteessa 1985–86 jo vakavasti hänen syrjäyttämistään. Julkinen salaisuus oli, että Liikanen itse olisi mielellään ottanut Laineelta kauppaministerin salkun. Tuleva EU-komissaari ei vielä noihin aikoihin tuntenut suurempaa vetoa Brysselin tielle. Sdp:n puoluetoimikunnassa Liikanen tunnusti ”omalle piirille”, että hän ei ”ihan kaikilta osin ymmärtänyt Suomen Efta-jäsenyyden suurta merkitystä”.

Vielä suorempaa puhetta kuultiin nykyisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan (sd) suusta. Tuomioja valitti, että ”kauppapoliittisen länsisuuntautumisemme myötä on myös suomalainen kulttuuri- ja aateilmasto integroitunut länteen”. Tämän ilmaston mukana Suomeen uhkasivat levitä koleat uusoikeistolaiset virtaukset, joita leimasi Tuomiojan mukaan hyökkäävä Neuvostoliiton vastaisuus.

Erkko sai ripityksen

Sdp:lle ei kuitenkaan riittänyt, että siitä oli tullut maan vaikutusvaltaisin puolue. Sen piti olla ylivoimaisesti vaikutusvaltaisin.
Erityisen tärkeää puolueelle oli miehittää ulkoasiainhallinto omilla luotetuilla. Sdp:n 24-jäsenisen kansainvälisen toimikunnan nimitysesityksessä määriteltiin sen tarkoitukseksi toimiminen ”uudelleen rakennettavana yhdysmiesverkostona”. Itsestään selvänä ”kohderyhmänä” olivat ”ulkoministeriön demareiksi ilmoittautuneet”. Yksi kova nimi listalla oli Martti Ahtisaari (sd), jonka ”myöhempi nousujohteinen ura on tätä taustaa vasten tarkasteltuna mielenkiintoinen”, Suomi huomauttaa.

Mutta kenellä valta on, se vallan kätkeköön. Vuonna 1985 Liikanen ripitti demarien vappusimoilla Aatos Erkkoa siitä, että Helsingin Sanomat oli peräti kahdessa saman lehden pilapiirroksessa nostanut Sorsaa kuninkaaksi. Koska Liikasen mukaan kaikki tiesivät, että ”Hesari on puolueen lehti”, sen ei pitänyt ”toimia noin julkeasti”, sillä näin se vain aiheutti vaikeuksia ”niin puolueelle kuin Hesarillekin”. Aatos Erkon vastausta ei merkitty pöytäkirjaan. 

Teksti: Tuomo Lappalainen/ SK

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Epävarmuuden vuodet, Juhani Suomi

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *