John Irving: Kunnes löydän sinut

John Irving, Kunnes löydän sinutHilpeä murhenäytelmä

Kirjailija John Irving ei koskaan tavannut biologista isäänsä ja häntä käytettiin 11-vuotiaana seksuaalisesti hyväksi. Silti hänen uudessa, omaelämäkerrallisessa romaanissaan on onnellinen loppu.

John Irvingin työhuoneen ikkunasta aukeaa näköala Uuden Englannin vaahterapuumaisemaan. Puut tosin ovat maaliskuun lopulla lehdettömiä, ja taivaalta ripottelee hiljakseltaan lumihiutaleita. Irving asuu yli 500-neliöisessä kodissaan kanadalaisen kustannustoimittajavaimonsa, nuorimman poikansa ja Dickens-koiransa kanssa. Kaunis ruskeanharmaa talo sijaitsee vuoren rinteessä Vermontissa, Yhdysvaltain itärannikolla.

Hänen uusin romaaninsa Kunnes löydän sinut (Tammi) on juuri ilmestynyt suomeksi. Se käsittelee tuttuja teemoja: vaikea lapsuus, pervertoitunut seksuaalisuus, painiminen ja karhut toistuvat kaikissa Irvingin huippusuosituissa – ja osittain myös kriitikoiden ylistämissä – kirjoissa kuten Garpin maailma, Kaikki isäni hotellit, Oman elämänsä sankari ja Ystäväni Owen Meany. Kolmetuntiseksi venähtäneessä haastattelussa Irving puhuu lähes tauotta isästään ja seksistä.

Itsevarmat suomalaiset

Aluksi Irving keskustelee kuitenkin hetken aikaa kohteliaasti Suomesta: hänen uudessa romaanissaan piipahdetaan Helsingissä peräti kahteen otteeseen. Kunnes löydän sinut on tarina Jack Burns -nimisestä pojasta, jolta on hukassa isä ja oma identiteetti. Kirjan alussa nelivuotias Jack ja hänen äitinsä etsivät karkuteille lähtenyttä isää William Burnsia Itä- ja Pohjanmeren satamakaupungeista. Pohjois-Euroopan harmaissa satamissa kukoistaa 1960- ja 70-lukujen taitteessa tatuointikulttuuri, ja William haluaa peittää ihonsa tatuoinneilla. Hän on myös patologinen don juan, joka viettelee naisia urkuja soittamalla. Tai näin Alice ainakin Jackille uskottelee.

Matka tuo Jackin ja Alicen Kööpenhaminan, Tukholman ja Oslon kautta Helsinkiin. He majoittuvat hotelli Torniin, jonka aulabaarissa oleskelee »reippaita tyttöjä», sellaisia, joilla saattaisi olla tietoa Williamin liikkeistä. He käyvät Salvessa ja Johanneksen kirkossa ja tapaavat selloa soittavan lesbopariskunnan Ritvan ja Hannelen.

Yli 20 vuotta myöhemmin Jack, kuuluisa filmitähti ja naistenmies, palaa Helsinkiin yksin – tällä kertaa selvittämään äitinsä petoksen jälkiä. Hän asettuu jälleen Torniin, piipahtaa O’Malleys’-pubissa ja kuntoilee Motivuksessa, missä viimeisillään raskaana oleva aerobic-ohjaaja iskee hänet. Hannelen ja Ritvan hän tapaa tällä kertaa Temppeliaukion kirkossa.

John Irving on vieraillut Suomessa puolen tusinaa kertaa. Kunnes löydän sinut -kirjaa varten hän kävi Helsingissä tekemässä tutkimusta vuosina 1997 ja 2001. Kirjassa esiintyvä Diego-niminen tatuoija on todellinen henkilö, jonka tatuointiliike Duck’s Tattoo toimii Helsingin Itäkeskuksessa. Irving kuvailee Suomen pääkaupunkia kirjassa näin: »Helsinki on paha paikka sellaiselle, jolla on huono itsetunto.» Se ilahduttanee kaikkia, jotka ovat väsyneitä narinaan suomalaisten huonosta itsetunnosta. On kuitenkin pakko kysyä, kuinka hän tuli tähän päätelmään?

»Kaikista skandinaaveista te suomalaiset vaikutatte mielestäni itsevarmimmilta ja toisaalta vähiten tiukkapipoisilta – teillä näyttäisi olevan hauskinta. Helsingin ravintoloissa ihmiset ovat rennompia kuin Tukholmassa tai Oslossa. Te olette myös päättäväisiä ettekä tuskaile, että pitäisikö tehdä niin vai näin.»

Irving matkustaa taas kesäkuussa Suomeen ja kertoo odottavansa innolla suosikkikustantajansa, Tammen entisen toimitusjohtajan Olli Arrakosken tapaamista. Valitettavasti siihen ei tule enää tilaisuutta: Arrakoski menehtyy kotonaan sairaskohtaukseen samana päivänä kun haastattelua tehdään.

Pidempi on parempi

Ovikello soi. Dickens haukahtaa eteisessä kumeasti. »Ah, posti tulee. Se on meille päivän päätapahtuma, suokaa anteeksi», Irving naurahtaa ja pomppaa ylös tuolista. Työhuone ja koko talo ovat oudossa ristiriidassa arkisen oloisen Irvingin kanssa. Menestyskirjailija on tehnyt kodistaan oman elämänsä museon: kaikkialla minne silmä osuu, näkyy hänen valokuviaan, hänen kirjoittamiaan kirjoja, seinälle kehystettyjä bestseller-listoja, joiden kärjessä hän komeilee. Jopa wc on tapetoitu valokuvilla vuoden 2000 Oscar-juhlista, jolloin Irving palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta. Itse patsas nököttää tosin melko huomaamattomalla paikalla työhuoneen kirjahyllyssä.

64-vuotias Irving on lyhytkasvuinen, mutta säilyttänyt jäntevän painijavartalonsa. Hän treenaa yhä useita urheilulajeja ja on rakennuttanut kotiinsa valtavan kuntosalin (jonka seinät ovat täynnä kuvia hänen painijanuraltaan). Hetken kuluttua hän palaa työhuoneeseen. Kintereillä kulkee henkilökohtainen assistentti Alicia, joka tuo teetä. Irving asettuu työpöytänsä taakse, etsii hetken ajatusta ja alkaa sitten puhua äärimmäisen keskittyneesti Kunnes löydän sinut -kirjan omaelämäkerrallisista teemoista. »Se on henkilökohtaisin ja synkin romaanini.»

Yli 800-sivuisen kirjan kirjoittamiseen kului seitsemän vuotta. Kriitikot ovat olleet valtaosin ynseitä Irvingin ponnistukselle; he ovat haukkuneet kirjaa ylipitkäksi. Irving ei kritiikistä piittaa, sillä hänen lukijakuntansa on laajaa ja uskollista, ja romaanit myyvät loistavasti – Vermontin talon lisäksi hän omistaa asunnot Torontossa ja New Yorkissa. Menestys on vain kasvanut lukuisien elokuvasovitusten myötä. Suomessa Irving on Tammen Keltaisen kirjaston suosituin kirjailija. »En ikinä pyytele anteeksi sitä, että romaani on pitkä. Kirjat, jotka saivat minut haluamaan kirjailijaksi, olivat kaikki pitkiä: Moby Dick, David Copperfield, Tessin tarina, Karamazovin veljekset», hän kuittaa arvostelun.

Naisten mies

Amerikkalaiset kriitikot ovat myös luonnehtineet kirjaa rivoksi ja pornografiseksi. Ja toki siinä puhutaankin paljon Jackin »pikkuveikasta». Irving kutsuu itsekin kirjaansa humoristinen pilkahdus silmissään peniksenpitelysaagaksi.

Kunnes löydän sinut, kuten kaikki Irvingin romaanit, on perussävyltään koominen, mutta tarina on traaginen. Päähenkilö Jack joutuu seksuaalisen ahdistelun kohteeksi ensimmäisen kerran viisivuotiaana, ja vuosien myötä vanhemmat tytöt ja naiset ahdistelevat häntä entistä pahemmin. Tanakka, paksureisinen ja riippurintainen rouva Machado riistää 10-vuotiaan Jackin poikuuden. Irving itse oli 11-vuotias, kun yli kymmenen vuotta vanhempi nainen vietteli hänet. »Hän ei ollut mikään rouva Machado, mutta psykologiset seuraukset olivat aika lailla samanlaiset. Ja silti, aina kun kerron tästä toisille miehille, he iskevät silmää ja toteavat, että sehän oli varmaan mahtavaa. Mahtavaa? 11-vuotiaalle? Kuka reagoisi noin, jos uhri olisi 11-vuotias tyttö?» Tapahtuma-aikaan Irving ei kuitenkaan ajatellut, että nainen ahdisteli tai käytti häntä hyväkseen. »Vasta vanhempana tajusin, mitä hän oli tehnyt ja miksi tunsin läpi teinivuosieni salamyhkäistä, syyllisyyttä aiheuttavaa ja suorastaan sairasta vetoa huomattavasti vanhempia naisia kohtaan.»

Irvingin tärkeimmissä romaaneissa esiintyy lähes identtinen naishahmo: Oman elämänsä sankarin Melony, Owen Meanyn Hester ja Kunnes löydän sinut -kirjan Emma. Suurikokoinen, seksuaalisesti aggressiivinen nainen. Ensi näkemältä vaikuttaa, että hän uhkaisi nuorempaa, pienempää ja viattomampaa poikapäähenkilöä, mutta tarinan edetessä hän osoittautuu tämän suojelijaksi. Emma esimerkiksi vetää rouva Machadoa railakkaasti turpaan, kun kuulee mitä tämä on tehnyt Jackille. »Olen sanonut monesti, ettei pakkomielteitään voi kontrolloida. Meitä lapsuudesta asti riivanneet asiat palaavat yhä uudestaan. Kun hahmottelin Emmaa, en ajatellut, että hän on uusi Hester tai Melony. Huomasin yhtäläisyydet vasta myöhemmin. Tosielämässä en koskaan tuntenut ketään Emman kaltaista, mutta tavallaan toivon, että olisin tuntenut. Toivon, että joku hänenlaisensa olisi huolehtinut minustakin.»

Irving tuli isäksi nuorena miehenä, kesken yliopisto-opintojen. Saman tien katosi »sairas» viehtymys vanhempiin naisiin. »Mutta sen jälkeen aloin pelätä omien poikieni puolesta. Ensimmäinen ihminen, jolle kerroin kokemuksestani oli vanhin poikani. Hän oli silloin 10-vuotias, ja halusin varoittaa häntä.»

Puritaanien jälkeläinen

Ongelmallinen suhde seksiin paistaa läpi Irvingin kaikista kirjoista. Hänen kaksi pyhimysmäisintä hahmoaan, Jenny Garp ja Oman elämänsä sankarin tohtori Larch harrastavat seksiä vain kerran elämässään. Owen Meanyn kertojaääni John Wheelwright päätyy poikuuttaan varjelevaksi vanhaksipojaksi.

Irving on pitkään hiljaa, ennen kuin vastaa, miksi teki näistä sympaattisista hahmoista niin seksikielteisiä. »Ehkä siksi, että nuorena miehenä seksillä oli pääasiassa kielteisiä mielleyhtymiä minulle. Erosin ensimmäisestä vaimostani vuonna 1981. Tapasin toisen vaimoni 1986. Siinä välissä elin jackburnsmaista elämää, paljon seksisuhteita, joilla ei ollut mitään merkitystä. Jenny Garpin, Johnny Wheelwrightin ja Wilbur Larchin seksuaalinen pidättyvyys luultavasti heijastaa omaa kyynistä asennettani, että seksistä ei voi seurata mitään hyvää.»

Irving epäilee, että nuoruuden traumat saivat hänet jatkamaan kilpapainijan uraa 34-vuotiaaksi saakka, vaikka useimmat lopettavat kymmenen vuotta aikaisemmin. »Viimeiset vuodet olivat aikamoista masokismia. Pidin siitä, että rankaisin itseäni fyysisesti.» Toisaalta kyse ei ole vain henkilökohtaisesta ongelmasta. Uuden Englannin perustivat puritaanit. Sen suurten romaanikirjailijoiden kuten Nathaniel Hawthornen teokset ovat täynnä ajatusta, että seksissä pesii hulluus.

Missään tuo kontrolloimattoman pelko ei näy niin selvästi kuin Garpin maailman kuuluisimmassa kohtauksessa. T. S. Garpin vaimo Helen istuu autossa nuoren rakastajansa Michaelin kanssa. Garp ja hänen kaksi poikaansa rysäyttävät Volvollaan auton perään: Helen puree vahingossa Michaelin peniksen poikki, toinen pojista sokeutuu ja toinen murtaa niskansa ja kuolee. »Kyllä. Kirjani heijastavat ehdottomasti Uuden Englannin puritanismia ja seksikammoa. Mutta en tietenkään väitä, että jokainen nuoruuteni kokemus olisi ollut huono; olinhan melko hyvännäköinen ja tapasin monenlaisia naisia. Jokin tuntui vain aina olevan pielessä.»

Kielletty puheenaihe

John Irving ei ole kirjailijan alkuperäinen nimi. Hän syntyi John Wallace Blunt junioriksi, mutta ei koskaan tavannut biologista isäänsä, joka erosi hänen äidistään Helenistä virallisesti Irvingin ollessa kaksivuotias. Helen avioitui uudestaan neljä vuotta myöhemmin, ja Irving sai tuolloin isäpuolensa nimen.

Biologinen isä oli siitä eteen päin kielletty puheenaihe. Vasta kun Irving oli 39-vuotias, äiti jätti hänelle nipun isän kirjoittamia kirjeitä. Tämä oli lähettänyt ne rintamalta toisesta maailmansodasta ja pyysi niissä lupaa saada pitää yhteyttä poikaansa. Helen ei suostunut pyyntöön. »Koska en tuntenut isääni, kuvittelin hänet hyväksi tyypiksi – jopa sankariksi – ja ajattelin, että jonain päivänä hän saapuu luokseni. Toisaalta järkeilin, että hänen täytyy olla kamala mies, jonkinlainen hirviö, koska kukaan ei suostu puhumaan hänestä minulle.»

Isä ei koskaan tullut tapaamaan Irvingiä. »Ehkä hän kävi katsomassa painiotteluitani, siitä on joitain todisteita. Ehkä hän tiesi, että olin kirjailija. Ehkä hän oli lukenut kirjojani», Irving kohauttaa harteitaan. Nämä kysymykset jäävät vaille vastausta. Kunnes löydän sinut -kirjan isä osoittautuu mieheksi, jolla on sydän paikallaan. Ystäväni Owen Meany ilmestyi 16 vuotta aikaisemmin: siinä kateissa ollut isä tuottaa pojalleen karvaan pettymyksen. »Owenin kirjoittaminen oli kenties viimeinen yritys provosoida äitini puhumaan minulle isästä. Yritin saada hänet sanomaan, että ehei, ei isäsi ollut lainkaan tuollainen. Ja silloin olin myös pettynyt isääni. En voinut käsittää, miksei hän ottanut minuun yhteyttä.» Irving ehti jo alistua ajatukseen, että isä jäisi hänelle ikuiseksi arvoitukseksi. Kun hän kirjoitti uusinta romaaniaan, isän perhe ilmestyi kuitenkin yllättäen hänen elämäänsä.

Kaksi sairasta

Christopher Blunt -niminen newyorkilaisen sijoitusfirman varapääjohtaja otti Irvingiin yhteyttä joulukuussa 2001 ja kertoi olevansa hänen velipuolensa. Hän kertoi myös, että heidän isänsä, John Wallace Blunt, oli kuollut viisi vuotta aiemmin. John Bluntin elämässä olisi aineksia moneen kirjaan. Hänen koneensa ammuttiin toisessa maailmansodassa alas, ja hän hyppäsi laskuvarjolla Burman viidakkoon. Siellä hän joutui piileskelemään viikkokausia japanilaisia sotilaita ja etsimään reittiä Kiinaan. Irving epäilee, että isä teki tuolla matkalla jonkinlaisen sopimuksen jumalansa kanssa. Muuta selitystä hän ei keksi sille, miksi isä liittyi sodan jälkeen kristillisen tiede -liikkeeseen (Christian Science).

Blunt alkoi kärsiä vanhemmiten masennuksesta, mutta kieltäytyi lääkehoidosta. Liikkeen jäsenet eivät hyväksy modernia lääketiedettä, jota he pitävät sekaantumisena Jumalan suunnitelmiin. Kun Blunt oli yli 70-vuotias, hänen lapsensa määräsivät hänet pakkohoitoon, mutta kotiin päästyään hän heitti taas lääkkeet menemään, ja sairaus uusiutui. Hyvin erikoinen sattuma on, että myös Irvingin kirjaan luoma isä William Burns kärsii mielenterveysongelmista ja hänet on suljettu laitokseen. »Kyllä. Huh-huh. Siinä olikin sulattelemista. Kuka tietää, mikä on sattumaa ja mikä… No, jotain muuta», Irving pudistelee päätään.

»Totta kai olin surullinen, etten koskaan tavannut isääni. Toisaalta olen iloinen, että olen saanut tutustua neljään sisarukseeni, jotka pitivät isää hyvänä ja rakastavana miehenä.» Vuosikymmeniä jatkuneen isämysteerin ratkeaminen on merkinnyt Irvingille suurta helpotusta, joka näkyy myös kirjan sivuilla. Kunnes löydän sinut on surullinen tarina, Irvingin omin sanoin »häiriintynyt ja perverssi». Siinä on roppakaupalla julmuutta, hyväksikäyttöä ja lohdutonta seksiä. Mutta siinä on onnellinen loppu. »Olen kirjoittanut kirjoja, joissa on aivan päinvastainen rakenne: komedia päättyy murhenäytelmään. Mutta kesti 63 vuotta ennen kuin kykenin kirjoittamaan näin omaelämäkerrallisen romaanin ja halusin siihen ylevän päätöksen.»

Niinpä kirjan lopussa jokainen henkilö poistuu näyttämöltä urkumusiikin pauhun saattelemana. Voitokkaana ja anteeksiantavana.

Teksti: Leena Sharma/ SK

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: John Irving, Kunnes löydän sinut

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *