Jari Tervo: Koljatti, haastattelu

Pääministerin pään sisällä 

”Ei politiikka ole viihteellistynyt. Se on viihdettä”, sanoo kirjailija Jari Tervo. Hänen uudessa romaanissaan pääministerin lisäksi kylmää kyytiä saa media.

Varsinainen takinkääntäjä!

Vielä kolme vuotta sitten kirjailija Jari Tervo, 50, oli vakuuttunut siitä, että hänen elämäntehtävänsä on kirjoittaa historiallisia romaaneja ja nykyaikaan sijoittuvia tv-sarjoja. Nyt valmiina on kuitenkin nykyaikaan sijoittuva romaani, Koljatti (WSOY), jossa seikkailee pääministeri Pekka Lahnanen. Ja kovin on tutun tuntuinen tyyppi: pitkä ja honkkelimainen, nurmijärveläinen keskustapoliitikko, joka joutuu melkein vahingossa pääministeriksi ja jolla on hyvin kaksijakoinen suhde julkisuuteen.

Troikan jälkeen tiesin, että haluan kirjoittaa jotakin nopealiikkeisempää ja surrealistisempaa”, Tervo perustelee historiallisten tiiliskiviensä, Myyrän, Ohranan ja Troikan, jälkeistä elämää. Koljattia hän kuvailee kirjoitusprosessina naisten korkeushypyksi: näyttää vaivattomalta. ”Nykyhetkestä kirjoittamisessa on ihan omat ongelmansa. Kun kirjoittaa historiasta, on mahdollisuus käyttää jälkiviisautta ja muka tietää, mikä oli tärkeää. Kun kirjoittaa nykyhetkestä, menee aikaa sen selvittämiseen, mikä on tärkeää ja mikä pintahöttöä. Ajankohtaisromaanissahan on ongelmana se, että kun sen lukee viiden vuoden kuluttua, niin miettii, että tuoko oli tärkeää.” Silti Tervolla on käytössään vanha ja toimivaksi todettu metodi. Tarinoiden keksiminen antaa yllättäviä vapauksia puhua totta.

Mutta miksi juuri Vanha… siis Lahnanen? Miksi päähenkilöllä täytyy olla kaikki istuvan pääministerin piirteet? Sen lisäksi, että Lahnanen on kuin toisinto siitä, mitä lehdistä on vuosien varrella lukenut, fakta ja fiktio sekoittuvat pelottavan tarkasti. Kirjassa Lahnasen vaimo, entinen lentoemäntä, jättää Lahnasen, koska tämä on liikaa poissa perheensä luota. Oikeassa elämässä pääministerin ex-vaimo lähettää tälle julkisia terveisiä, että lasten kanssa voisi viettää hieman enemmän aikaa. ”Jos kirjoittaa tämän hetken huippupolitiikasta, se pitää saada jollakin tavalla uskottavaksi. Pääministeriksi ei voi laittaa nuorta kokkolalaista naista. Se ei ole uskottavaa, koska niin ei ole.” Tervo sanoo varastaneensa paljon irrallaan olevia asioita tehdäkseen päähenkilöstään uskottavan. ”Minulla ei ole tarkempaa tietoa Matti Vanhasen yksityiselämästä, ja jos olisi, en paljastaisi.” Lahnasen elämästä Tervo sen sijaan tietää kaiken, viimeistä piirtoa myöten. Tällä on esimerkiksi kaksi poikaa, joille Kekkosta ihailevat mies on antanut nimet Urho ja Kaleva. Lahnanen kärsii unettomuudesta ja parturoi puita keskellä yötä. Putinin kanssa hän haluaisi jutella judomestarista. ”Valitsin Lahnasen, koska halusin kirjoittaa pääministeristä, jonka pitäisi olla Suomen vaikutusvaltaisin mies. Halusin myös piirtää kuvan hänen hämmästyttävästä poliittisesta urastaan. Tyyppi pyrkii vimmatusti keskustan puheenjohtajaksi. Ei pääse puheenjohtajaksi, ei tule toiseksi. Ei tule kolmanneksikaan. Tulee neljänneksi. Ja siitä runsas vuosi, niin hän on valtakunnan pääministeri. Jos jostain sanotaan, että hän on sattumakorpraali, niin Lahnanen on kyllä todellinen sattumapääministeri.”

Pääministeri Lahnanen ja muutama muu sekä oikeilla että keksityillä nimillä esiintyvä poliitikko saa Tervon käsittelyssä melkoista kyytiä. Se ei kuitenkaan ole kirjan ainoa kertomus. Melkein samalla mitalla saa Lahnasta kaltoin käsittelevä media. ”Lahnanen, kuten kaikki poliitikot, vihaa mediaa, sillä median ensisijainen tehtävä on tehdä poliitikot naurunalaisiksi. Halusin tuoda kirjassa esiin sen, ettei politiikka ole viihteellistynyt. Se on viihdettä. Senhän vuoksi asioista kertovat ensimmäisinä iltapäivälehdet ja Seiska.” Tervon, entisen iltapäivälehtitoimittajan, mielestä kannattaakin ostaa jokatorstainen Seiska, mikäli haluaa tietää, mistä kotimaan politiikassa puhutaan seuraavat kaksi viikkoa. Hänen mielestään on myös mielenkiintoista seurata, miten toimittajien rivit oikenevat heti, kun joku vähän moittii tiedotusvälineitä. ”Jos politiikassa on jotakin kiinnostavaa meneillään, media käsittelee asiaa isosti ja valtavin otsikoin. Koskaan se ei suostu myöntämään, että jokin on epäolennaista. Mutta jos joku moittii Seiskaa ja mediaa, heti löytyy parikymmentä pääkirjoitusta, joissa vakuutellaan, ettei tämä nyt ole koko kuva mediasta.” ”Kaiken hallinnoimiseen uskovan Lahnasen kautta oli mielenkiintoista kuvata mediaa ja toimittajia – meitä toimittajia – jotka ovat niin innokkaita vahtikoiria. Yhteiskunta on sellainen, että kaikki ovat median tuomioistuimen edessä. Kaikki, paitsi media.”

Vaikka Tervo kuvaileekin mediaa sirkukseksi, silti hän seuraa sitä ja sen dramaattisia muutoksia ”kiihkeän säännöllisesti”. ”Tämmöisessä kohtaa on aina tapana kysyä, onko median suunta hyvä. Minusta se on aina ollut kummallinen ja tekopyhä kysymys. Aivan kuin olisi mahdollista palata taaksepäin. Mikä muka on se oikea suunta, mihin median on mentävä?” ”Ihan sama kuin joku olisi sanonut minulle aloittaessani toimittajana vuonna 1982, että yksi syy, miksi media on tulevaisuudessa kriisissä, on se, että lehdet itse kilpailevat itsensä kanssa laittamalla uutisia ilmaiseksi tietokoneeseen. Sehän olisi ollut aivan pimeä näkemys. Ensinnäkin olisi täytynyt myydä kaikille valtavan kalliit tietokoneet.” ”Jokainen joka nyt ennustaa, mihin media menee, puhuu umpilampia. Tuskin kymmenen vuotta sitten olisi tiedetty, että Helsingin Sanomat uutisoi nettisivuillaan amerikkalaisen pornotähden, Ron Jeremyn, viime syksyn Helsingin-vierailusta.”

Tervon filosofian mukaan voi vain katsoa ja tarkkailla. Ja sitä hän on joutunut tekemään, myös vanhemman roolissa. Neljännellä luokalla oleva Kalle-poika osaa jo lukea lehtiä. ”En tiedä, opetetaanko koulussa, että vaikka uutiset tulevat koneesta, niin joku ihminen ne on tehnyt, joku ihminen on ottanut kuvat ja valinnut ne. Sehän ei ole muuttunut mihinkään.” ”Olen kertonut Kallelle, että lehdessä kirjoitetaan isästä kaikenlaista, eikä se kaikki välttämättä ole totta. Kalle on tietenkin erilaisessa asemassa sen takia, että hänelle jonkun kuuluisuus ei ole mikään juttu, sillä isän kaverit saattavat myös olla julkisuudessa.” ”Ainoa kerta, kun Kalle on todella hämmentynyt – ja ymmärrän kyllä miksi – oli joskus kolme tai neljä vuotta sitten kirjamessuilla. Vastaan käveli Ben Zyskowicz ja moikkasi minua. Esittelin hänet Kallelle ja sanoin, että tässä on Ben Zyskowicz. Kalle on oppinut tuntemaan Benin animaatiosarjasta Itse valtiaat, ja hänelle tuli varmasti vähän sama olo kuin jos olisin esitellyt Homer Simpsonin ja komentanut, että sano päivää.”

Politiikkaan Tervo tutustui jo murrosikäisenä. Isä-Tervo oli SKDL:n miehiä. Politiikka oli isän harrastus, ja siihen liittyivät äänekkäät väittelyt television kanssa. ”Olohuoneesta kuului teeveen ääni, jonka päälle faija kommentoi ’ja paskat on’. Niitä väittelyitä olisi pitänyt saada nauhalle”, Tervo muistelee huvittuneena. ”Faijalla oli myös omaperäisiä poliittisia näkemyksiä. Joissakin vaaleissa hän äänesti taistolaisia, koska halusi äänestää mahdollisimman vasemmalle, ettei SKDL pääse liukumaan oikealle. Yksissä vaaleissa hän taas äänesti demareita ja toisissa kokoomusta. Ihmettelin sitä ja kysyin, että miksi kokoomusta. Hän sanoi, että ’perkele tule katsomaan näitä listoja’. Hänen mielestään ainoat, jotka olivat tolkuissaan, löytyivät kokoomuksen listoilta.”

On Tervoakin pyydetty kansanedustajaehdokkaaksi, tosin vitsinä. Timo Soini (ps) oli Uutisvuodon vieraana ja arveli Tervon pääsevän läpi. Kauppoja ei tullut. ”Minulla on poliittisia intohimoja, mutta ei sillä tavalla, että tahtoisin kansanedustajaksi.” Tietenkään Tervo ei halua tarkkailijasta tarkkailtavaksi, sillä huonostihan siinä voi käydä. Kuten käy Lahnaselle. Leppoisasti alkaneet valtiovierailujärjestelyt päättyvät katastrofiin, josta kärsii koko Suomi. Tervon mielestä politiikka on paljon huvittavampaa taustalta seurattuna. Herkullisia aiheita ovat ainakin vihreiden ydinvoimalavastustus maassa, jossa on jo neljä ydinvoimalaa, kokoomuksen tunnustautuminen työväenpuolueeksi ja Lipposen hallituksen oikeistolainen politiikka. ”Paavo Haavikko totesi jo aikaa sitten, että parodia on mahdotonta, sillä he tekevät sen itse. Mielestäni satiiri on vielä mahdollista, ja se meidän kirjailijoiden on tehtävä itse.” ”Herranjumala, se oli kivasti sanottu.”

Yhtä asiaa politiikassa Jari Tervo ei ymmärrä. Suomessa vallitsevaa pokkuroinnin ja alamaisuuden meininkiä. Suurinta valtaa käyttäviä ei arvostella, vaikka juuri heitä pitäisi. Tervon mielestä vallalla on syystä kasvot, osoite ja nimi. ”Jos miettii nyt vaikka presidenttiä, niin onhan se hienoa, että meillä on ensimmäinen naispresidentti. Mutta ei se sitä tarkoita, että hän on kaiken arvostelun ulottumattomissa. Niin kuin nyt vähän tuntuu.” Käsittelyssä onkin sitten seuraavaksi presidentti Tarja Halonen, vai? ”Jaa…”. Kirjailijan kasvoille pyrkii virne.

Teksti: Laura Koljonen/ SK

[embed http://lukeminen.fi/kirjat/koljatti]

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Jar Tervo, Koljatti

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *