Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja

Rakkaudesta islamiin

Jaakko Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja

Jokaisen rättipäitä inhoavan suomalaisen soisi lukevan Jaakko Hämeen-Anttilan erinomaisen perusteoksen islamista. »Islam ei uskontona ole pienimmässäkään ristiriidassa korkean sivistystason kanssa», Hämeen-Anttila toteaa ja perustelee väitteensä seuraavilla sivuilla seikkaperäisesti.

Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen käsittelee islamin historiaa, toinen islamia uskontona ja kolmas uutisotsikoista tuttuja tapahtumia, kuten Iranin vallankumousta, Irakin sotia sekä islamin ja terrorismin välisiä yhteyksiä.

Islamilaisen fundamentalismin kultakautta olivat Hämeen-Anttilan mukaan 1980- ja 90-luvut, mutta liike poltti itsensä loppuun. Iranin vallankumous ei koskaan levinnyt kunnolla naapurimaihin. Terrori-iskujen avulla militantit islamistit yrittävät nyt kääntää suosionsa uuteen nousuun. Kauppasaarroilla ja sotatoimilla länsi tukee ääriryhmiä, yhteistyöllä maltillista enemmistöä.

Hämeen-Anttila muistuttaa, että islamilaisella ja länsimaisella kulttuurilla on pinnallisista eroista huolimatta paljon yhteistä. Molempien kivijalka on valettu yksijumalaisuudesta ja kreikkalaisesta filosofiasta. Islamilainen kulttuuri kuvataan länsimaisissa tiedotusvälineissä voittopuolisesti kielteisessä valossa. 

Hämeen-Anttila puolestaan sortuu – tosin vain parissa kohdassa – käsittelemään itselleen läheisen ja rakkaan kulttuurin varjopuolia turhankin lempeästi. Hän toteaa esimerkiksi: »Tietty demokratiavaje on olemassa Lähi-idässä.» Lause jättää niukkuudessaan lukijan hämilleen. Lähi-idän demokratiavajeesta riittäisi tarinaa monen kirjan verran.

Leena Sharma 

 

 

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Islamin käsikirja, Jaakko Hämeen-Anttila

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *