I <3 rusinat

Lyhyt mutta äänekäs älämölö täältä kesälomalta, ihanien vanhojen leidien ja herrasmiesten puolesta! Sydämessäni on aina ollut heikko kohta vanhuksille (tai rusinoille, niin kuin tahdittomasti heitä hellittelen), joita ei Suomessa kohdella mielestäni läheskään ihmisarvoisesti. Ehkä osittain siksi ainoa blogi, jota seuraan, on vanhusten Advanced Style -muotiblogi, jota kirjoittaa yhdysvaltalainen Ari Seth Cohen. Siinä missä meillä vanhukset pumpataan lääketokkuraan ja lyödään kusisissa vaipoissa odottamaan kuolemaa, nostaa Cohen heidät jalustalle. Niin kuin heidät kuuluukin.

On lohdullista lukea lähes satavuotiaiden, itsensä ylpeästi kantavien viisaiden itsenäisiä ajatuksia siitä, kuinka muotiin tulisi suhtautua: se on hauskaa eikä lainkaan ryppyotsaisten hommaa. Vaatteet, asusteet ja meikit muodostavat yhdessä tyylin, joka ilmentää – ei paitsi kantajaansa – myös sen hetken fiiliksiä. Ja nyrkkisääntönä: pukeudu niin, kuin itse haluat.

Moni blogissa esitellyistä tyylitaitureista sanoo, että vanhemmiten lakkaa välittämästä muiden arvosteluista ja alkaa vasta sitten löytää todellisen tyylinsä.

Kenties minäkin olen pääsemässä pian siihen ikään, sillä viime joulukuussa mieheni esti minua poistumasta hotellista juuri hankkimassani – omasta mielestäni muodikkaassa ja hauskassa (termi kaikelle, mistä itse tykkää ja muut ei) – tunikamaisessa luomuksessa. Viime viikolla puolestaan isoveljeni katseli mökkilookiani ja totesi diplomaattisesti, että hänelle tulee mieleen eräs ”nimeltä mainitsematon, vähän erilainen pukeutuja”.

Hän viittasi edesmenneeseen äitiimme, jonka ”hauskat” tunikamaiset luomukset oli koristeltu valtavilla Disney-kankaista ommelluilla Minni Hiirillä ja Aku Ankoilla. Häpesin vanhuudenhöperöityneen äitini tyyliä ja tein kaikkeni, että hän olisi laittanut ”jotain normaalia” päälleen. Mutta äiti vain nauroi ja lisäsi punaista huulipunaa – aina sävy sävyyn kynsien kanssa.

”Hienon naisen tunnistaa huolitelluista käsistä, miehen kengistä”, äiti opasti minua kun olin lapsi. Sen jälkeen kun täytin 14 vuotta, minulla ei ole ollut päivääkään lakkaamattomat kynnet tai hoitamattomat kynsinauhat.

No, isoveljeni kommentin jälkeen katsoin itseäni mökin peilistä: minulla oli vihreät kumisaappaat, polvisukat, liian isot shortsit, ”hauska” t-paita ja niin ikään liian suuri öljykangastakki. Tajusin isoveljeni olleen täysin oikeassa.

Mutta tällä kertaa nauroin minä. Nauroin kypsän naisen, muiden arvostelusta piittaamatonta naurua.

Toivottavasti tämä blogi on olemassa vielä kolmenkymmenen vuoden kuluttua, kun minäkin olen eläkeikäinen, sillä olisi etuoikeus tulla ikuistetuksi siihen (tosin jos pankin lupaus 19-vuotiaana aloittamastani eläkesäästämisestä pitää paikkansa, pääsen eläkkeelle jo 23 vuoden kuluttua… no, olin typerä ja nuori, tuolloin luulin pankkien olevan vielä rehellisiä ja valvovan asiakkaittensa etuja).

P.S. Ai niin, blogista ilmestyi juuri myös kirja, jonka saa tilattua mm. blogin kautta.

P.P.S. Minulla on tallessa äitini kirkuvanpunaiset Alain Mikli -kissalasit, joihin vielä joku päivä vaihdatan lukulasejani vastaavat linssit, mieheni vastustuksesta huolimatta. Miksi? Koska ne ovat hauskat.

Comments

Teksti:Elli Mäkilä
Avainsanat: Advanced Style, Alain Mikli, Ari Seth Cohen, muoti, tyyli

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *