Hirvi kainalossa pakoon oravanpyörää

Isäni on kuollut.
Ja minä vein hirveltä hengen.
Mitä siihen voi sanoa.

Taltutin flunssani ja olen taas lukevien kirjoissa. Työpaikalla olisi ollut tarjolla sekä mykoplasmaa että keuhkoklamydiaa, mutta niitä minulla ei ole: sen sijaan kätösissäni on tämä:

Doppler
Erlend Loen Doppler vuodelta 2004 (suom. Johnny Kniga 2005)

Jo romaanin alku on lupaava, kuten näet tuosta päivityksen alusta. Hurahdin norjalaisen Erlend Loen huumoriin jo lukiessani ensi kertaa Supernaiivin (ilm. 1996, suom. 1998 Like).

Tässä kirjassa seikkailee Doppler, perheenisä, joka oman isänsä kuoleman jälkeen kyllästyy ihmisiin ja arkeensa. Doppler tekee irtioton, pakenee lähimetsään ja pystyttää sinne teltan. Nälissään mies päätyy tappamaan hirven, jonka vasa jää orvoksi. Doppler luonnollisesti adoptoi Bongoksi nimeämänsä vasan ja alkaa elellä sen kanssa teltassa.

Doppler on siis oravanpyörään väsynyt nykyajan intiaani. Olennaista pakenemisessakin on, että asutus ja palvelut ovat lähellä. Doppler kun ei pysty elämään ilman lähikaupan rasvatonta maitoa.

Viimeistään tässä vaiheessa mieleeni piirtyi mielikuva itsestäni toppatakissa marketissa, tavallisena arki-iltana, ohjastamassa aivan liian suuria ostoskärryjä. Ja niitä maitolitroja. Enkä minäkään silti lähimetsää kauemmas muuttaisi. Varmaankaan.

Ihana satiiri nykyihmisen elämästä.

Opiskelin fiksusti ja löysin superfiksun tyttöystävän, jonka kanssa menin fiksusti naimisiin fiksujen ystäviemme läsnä ollessa sen jälkeen kun minulle oli tarjoutunut työpaikka, joka oli niin fiksu että se näytti keskisormea kaikille muille fiksuille työpaikoille. Myöhemmin olemme saaneet lapsia, jotka olemme kasvattaneet fiksusti, ja olemme hankkineet myös talon ja remontoineet sitä fiksusti. Vuosikausia olen kieriskellyt ylenpalttisen fiksuuden keskellä. Olen herännyt fiksuuteen ja nukahtanut fiksuuteen. Olen hengittänyt fiksuutta ja vähä vähältä liukunut irti elämästä. Niin siinä on käynyt, huomaan sen nyt. Luoja varjelkoon lapsiani, ettei heistä tulisi yhtä fiksuja kuin minä.

P.S. Jälleen on suomennettu yksi Loen kirja: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (Johnny Kniga 2011). Olisikohan tämä seuraavana lukulistalla?

Comments

Teksti:Heidi Ylitalo
Avainsanat: Doppler, Erlend Loe, Johnny Kniga, ulkomainen kaunokirjallisuus

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *