Heli Laaksonen: Sulavoi

Heli Laaksonen, SulavoiHeli Laaksonen: Sulavoi, Otava

Suomalaisen murrerunon kiistaton kuningatar on Heli Laaksonen. Murteet ovat vahvasti muodissa, ja onpa murteen arvo oivallettu myös imagomarkkinoilla keinona erottautua.

Nykyään puhutaan jopa murrebuumista, joka tarkoittaa murteella kirjoittamisen ja murteelle kääntämisen yleistymistä ja leviämistä. Esimerkiksi sarjakuvia on käännetty kosolti eri murteille: savolaismurteinen Asterix on saanut seuraa eteläpohjalaisesta Isoon taloon Ankasta. Nykyiseen murrebuumiin ei ole vaikuttanut vain ihastus oman kotiseudun puheparteen, murteeseen, vaan paljon syvemmät syyt. Oma äidinkieli, oma murre on hyvin tunnepitoinen asia. Oma murre yhdistää ja erottaa meidät muista. Murrerunoilija Heli Laaksonen sanoo, että hänen kirjoittamisensa lähtee sisäisestä palosta. ”Mul ei ol kirjottamine mikkä tyä ja tuska ja palava helvet. Munst see o hauska ja hohrokast homma. Ja hyvi omaehtost.”

Laaksonen on antanut kasvonsa murrekirjallisuudelle. Hän julkaisut erilaisia murretekstejä, kuten Laitilan sanakirjan ja hänen kolumnejaan on ilmestynyt kirjassa Sekaherelmäpuu. Tunnetuin hän on kuitenkin runokirjoistaan Pulu uis ja Raparperisydän. Nyt kirjat ovat saaneet jatkoa runoteoksesta Sulavoi. Laaksosen teokset huvittavat oivaltavuudellaan ja myös tekstien sarkastinen huumori viehättää.

Laaksosen maalailemiin kuviin koti-ikävästä on helppo samaistua. Jokaisella on joskus tunne siitä, että ei ole oikeassa paikassa. HERTTONIEMI/ sanno täti jostan kaukka/ ja kuulosta niim pal fiinilt/ ruatiks sanotaan kans/ HERTTONÄS/ mut mun kiälelän/ ei san kukka mittä. Mää aja asema ohitte vaa/ kote kerra munst piret/ huoltakka. Hänen teksteissään kaivataan kotiin, omalle kotiseudulle, jossa kaikki kuulostaa olevan paremmin. Kotona edes pulut jaksavat kuunnella kiireisen elämän rasittamaa mieltä? Pulu uis/ Mää meni ohitte saapasjalkkati saappais./ ”kummottos hän voi?”/ huus pulu./ Juur mää meinasi selvittä et/ yäl o niimpal kylm tääl/ ko hänem pitiki jo kiirust sukeltta. /Vinttikoir pulikoit lähemäs/ ilmoittama et allasaik o lop.

Melankoliaa ja sarkasmia

Laaksosen uutukaiset runot askartelevat ”toiveihaaveisulossiunelmissa”, joita salassa kasvatamme ja joista jotkut päätyvät suruun: Ja harman toppatakkis povitaskus/ kasvatat nii suuri/ toiveshaaveisulosiunelmi/et saat myymäläetsivä/ epäilemä. Uusissa runoissa on edellisiin verrattuna enemmän melankoliaa ja sivuun jäämistä, mutta sarkasmi on edelleen vahvasti tallella. Elämä saattaa joskus soljua itse kullakin kuin runossa ”Mu elämän”. Seisova pöytä./ Otan kaikki lajei. /Makkan loppureisun hytis jalat tynyn pääl./ Käytävält kuulu kohtulliste riamunpitto. Yksinäisyys on toisinaan runoissa niin kovaa, että edes ”huanekärpäst” ei päästetä karkuun, ”et talos olis ollu eres yks ristinsialu”.

Vaikka rakkaudesta puhutaan runoissa paljon, sitä ei sanota tai osata sanoa. Runossa ”En sano sitä sana” kuvataan rakastamisen vaikeutta: Ja nii ylemäärin ko siit ain kohkatanki/ mihi eres laittaissit/ jos joku päiv sen sul/ voisilmänkeltasel lautasel/ ojentaissin? Laaksosen runon ”Avioehto” voi lukea vaikka tulevalle helluntaiheilalle: Ehto o ehrotoine./ Eräpäivän mennä mettä. Määl tarkoteta munt ja sääl sunt./ Sopimukse saa purkka jos ossa koota kans./ 1. Jos sää lähret, mää saan pittä kaik./ 2. Jos mää lähren, otan sunt mukka. /Allekirjotus tähä ———————————–

Johanna Mitjonen

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Heli Laaksonen, Sulavoi

Kommentit

mullakin Sula voi—mikä mainiota tekstiä
yksi ystävä lukee kirjaa tuota elävästi

Mulla on jo kaksi, oli pakko ostaa toinen kirjamessuilta, kun sain hänen omistuskirjoituksesnsakin,
musta joutsen

Porilaisen pakko sannoo,et kyl munki tarttee saar jostai
tämä flika kirja, ainaki lainaks.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *