Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Elina Hirvonen, Että hän muistaisi samanIhan huimaa

Eräänä aamuna Elina Hirvonen tajusi, että esikoiskirjan idea oli tullut yön aikana hänen luokseen. Se oli ensimmäinen suuri hetki. 

Elina Hirvonen on menestynyt esikoiskirjailija ja myös melkoinen herkkusuu. Tämä käy nopeasti ilmi italialaisravintola Sassossa, jonka pitopöytien äärellä hän on luvannut kertoa romaaninsa julkaisun kohokohdista. Odotamme pöydän vapautumista ravintolan baarissa Helsingin kauppatorin kupeessa ja puntaroimme aperitiivivaihtoehtoja. ”Voinko mä tilata Bellinin? Siinä on kuohuviiniä ja persikkapyrettä. Kaikki kuoharijuomat on ihania. Mimosa, kuohuviiniä ja tuoremehua, sitä ne joi Sinkkuelämässä…”

Hirvonen, 31, myös puhuu paljon. Hänen ikimuistoisiin esikoiskirjahetkiinsä kuuluukin puhemies Paavo Lipposen kohtaaminen Vanhalla ylioppilastalolla. Lipponen valitsi viime vuoden Finlandia-kirjallisuuspalkinnon voittajan ja kertoi palkintoseremonian jälkeen Hirvoselle, että tämän kirja oli koskettanut häntä (ja Päiviä). ”Siis mähän ulotun Lipposta suunnilleen napaan. Ja aloin kälättämään vielä viisi kertaa normaalia nopeammin. Lipponen taas puhuu superrauhallisesti. Me oltiin varmaan todella huvittava pari.”

Niin, Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman oli myös Finlandia-palkintoehdokas, mutta ei mennä asioiden edelle.

Kustantaja löytyi heti

Romaanin kirjoittamista Hirvonen oli miettinyt lapsesta saakka, mutta muutkin taiteen ilmaisumuodot kiinnostivat. Kevättalvella 2002 hän pyrki Taideteollisen korkeakoulun dokumenttiohjaajalinjalle ja sai pakit. Silloin olo tuntui ”luuserilta”. ”Mietin, että täytän kohta 30 ja häröilen yhä täyttymättömien taidehaaveitteni kanssa.” Hirvonen ryhtyi kuitenkin kirjoittamaan kirjaa, aivan toista tarinaa kuin Että hän muistaisi saman. Vuotta myöhemmin maailmanpolitiikka puuttui peliin.

Irakin sota alkoi keväällä 2003. Hirvonen surffasi maanisesti brittilehti Guardianin nettisivuilla, haki tietoa sotaretken edistymisestä. Hän luki Michael Cunninghamin Tunnit-romaania. Sitten tuli aamu, jolloin hän heräsi kirjan asetelma selkeänä mielessään: tyttö istuu päivällä yksin kahvilassa, lukee kirjaa, yrittää tehdä töitä, lähtee katsomaan veljeään mielisairaalaan. Että hän muistaisi saman on perheen sairauskertomus, johon limittyvät historian väkivaltaiset tapahtumat, Vietnam, kaksoistornien tuho ja Irakin sota. Hirvonen kertoo, että ensimmäiset 50 liuskaa syntyivät kuin itsestään.

Sen jälkeen palaset loksahtivat kohdalleen: Avain-kustantamon perustaja Anna-Riikka Carlson etsiskeli samaan aikaan lupaavia kotimaisia käsikirjoituksia ja innostui Hirvosen ideasta. Pian he tekivät tiivistä yhteistyötä. Ja toisella yrittämällä myös Taideteollisen ovet avautuivat.

Kuuluisa kummitäti

Keväällä 2005 Hirvonen allekirjoitti Avaimen kanssa kustannussopimuksen. Tilaisuuden vaatimalla tyylillä kahvila Ekbergillä Bulevardilla. Hän leijaili sopimus kainalossa Tornin Ateljee-baariin, jossa kihlattu, ystävät ja kuohuviini jo odottivat. ”Se oli ihanaa, että he olivat niin mukana”, hän muistelee.

Kohokohta oli sekin, kun hän sai kirjan kummitädiksi ihka oikean kirjailijan. Mari Mörö veti Taideteollisessa luovan kirjoittamisen kurssia, johon Hirvonen osallistui. Hän tarjoutui lukemaan käsikirjoituksen. ”Mari oli valtavan hyvä ja rehellinen: muistan kuinka hän luki Engelin kahvilassa kauheimpia kömmähdyskohtiani ja ihmetteli, että miksi kirjoitan kuin mitäkin Reginaa.”

Kesällä Hirvonen viimeisteli romaaninsa Madridissa ja Porvoon saaristossa. ”Sain olla ihanassa ympäristössä, uida ja pyöräillä, juoda ihania viinejä ja syödä savukalaa ja sitten kirjoittaa omaa romaania. Tämä on ollut yhtä kohokohtaa joka hetki!”

Olemme siirtyneet pöytään ja kulinaristi-Hirvosen silmät alkavat tuikkia, kun tarjoilija lähestyy alkupalatarjottimen kanssa. ”Jättikatkaravut ja tuorejuustojäätelöä. Ja daamille maa-artisokkakeitto ja korvasieniravioli.” Tarjoilija korostaa jokaisen ruokalajin ensimmäistä tavua ja asettelee keiton ja raviolin Hirvosen eteen. Joka puolestaan toteaa heti tämän poistuttua: ”Kääk, toi sun näyttää tosi hyvältä!”

Itse jään ihmettelemään, miksi tarjoilija kutsui ainoastaan Hirvosta daamiksi.

Niin kaunis että itketti

Että hän muistaisi saman ilmestyi syyskuussa 2005. Hirvonen sai sen käteensä kirjakiertueella Tampereella. ”Se oli niin kaunis, että jouduin aivan ylenpalttiseen tunnekuohuun. Olisin vain halunnut mennä jonnekin itkemään sen kanssa, mutta piti tehdä haastattelu ja skarpata.”

Sitten hän alkoi jännittää kritiikkejä. Tai sitä, ettei kirjaa noteerattaisi mitenkään, vaan se katoaisi samaan mustaan aukkoon, joka on nielaissut lukemattomat aiemmatkin esikoisteokset. ”Yritin valmistautua arvosteluun, päästä zeniläiseen tilaan, mistä ei tietenkään tullut yhtään mitään, koska reagoin niin vahvasti kaikkeen. Koko syksynä 2005 en oikeastaan nukkunut yhtään.” Erityisesti häntä jännitti Helsingin Sanomien kritiikki ja kelpuutettaisiinko hänet mukaan esikoiskirjakilpailuun. ”Olin vähän huolissani myös Hesari-historiani takia.”

Elina Hirvonen juonsi talvella 2001 Nelosen Palaneen käry -ohjelmaa, jossa käsiteltiin Veikkauksen silloisen toimitusjohtajaan Matti Ahteeseen kohdistuneita ahdistelusyytöksiä ja Helsingin Sanomien kirjoittelua aiheesta. Hirvonen oli se toimittaja, joka kysyi päätoimittaja Janne Virkkuselta suorassa lähetyksessä: ”Eroatko?”

Mutta huoli oli turha. Kirja sai myönteisen arvion ja pääsi HS-esikoiskisaan. Aivan voittajaksi asti se ei noussut, ei vaikka Hirvonen oli käynyt tiedustelemassa asiaa internetin tarot-korteilta ja yrittänyt lähettää kosmisia manipulaatioviestejä palkintolautakunnan aivoihin.

Pettymystä ei kuitenkaan tarvinnut niellä pitkään. Samana päivänä, vain muutamaa tuntia sen jälkeen, kun hän oli kuullut, ettei voittaisi esikoispalkintoa, tuli tieto Finlandia-ehdokkuudesta. ”Se alkoi tuntua jo täysin absurdilta ja fiktiiviseltä. Jouduin lähtemään kesken päivän pois koulusta. En pystynyt keskittymään elokuvien tekemiseen, tuntui että elän itse elokuvassa.”

Kirjailijaa leikkimässä

Pääruoka saapuu. Hirvoselle avoin lasagne kauden kasviksista ja oliiviöljyllä maustettua juuresvaahtoa ja minulle mietoa valkosipulipolentaa ja Barbera-viiniliemessä haudutettua jäniksenpaistia, jota Hirvonen silmäilee hieman epäilevästi. ”Mulla on jäniksiin erityissuhde, kun mun lempinimi on jänis, ja siksi mä vähän identifioidun niihin.”

Pupupaistin aiheuttama kiusaantuneisuus häipyy nopeasti, kun ihailemme yhdessä, miten kauniita annokset ovat. ”Tämä vaahtokin on niin hienoa, ei sellaisia jaksa ikinä kotona tehdä, mutta se kohottaa koko aterian tunnelman”, Hirvonen selittää.

Finlandia-ehdokkaat julkistettiin 17. marraskuuta. Hirvonen ei ollut nukkunut edellisyönä silmäystäkään. Hän meni aamulla tutulle kampaajalle, joka kuuli ensimmäisten joukossa ehdokkuudesta. Tämä valmisti jännityksestä vapisevan palkintoehdokkaan h-hetkeä varten eikä suostunut ottamaan lainkaan maksua. ”Kampaaja sanoi, että nyt on sinun päiväsi, ja minä rupesin itkemään.”

Ehdokkaat,  Bo Carpelan, Pirkko Saisio, Risto Isomäki, Tuomas Kyro, Anneli Toijala ja Hirvonen, esiteltiin lehdistölle La Tour -ravintolassa Helsingissä. ”Tuntui, että muut olivat ammattilaisia, minä se leikkiehdokas.” ”Ja tuntui niin käsittämättömältä istua Akateemisen kirjakaupan johtajan kahvituokiossa yhdessä Carpelanin ja Saision, kirjallisten idolieni, kanssa!” Hirvonen tärisi appelsiinimehulasi kädessään mutta rentoutui hieman, kun Carpelan jutteli hänelle mukavia. ”Ajattelin, että Bo on tosi kiva ja päätin vaan seurata, mitä hän tekee, koska hänellähän on kokemusta Finlandia-kuvioista.”

Hirvonen ei pitänyt voittoa millään tavoin realistisena eikä haaskannut energiaa siitä haaveiluun. Finlandian saikin odotetusti Carpelanin Berg/Kesän varjot. ”En ollut lainkaan pahoillani, Bo on superihana!” Hirvonen vakuuttaa. ”Voi vitsi, tämä ruoka jäähtyy, kun mä puhun niin paljon.” Kehotan häntä keskittymään hetkeksi syömiseen. Sen jälkeen toiselta puolelta pöytää kuuluu muutaman minuutin ajan vain ruokailuvälineiden kilinää ja tukahdutettuja ”ihanaa”-huudahduksia.

Maailman markkinat

Avain, pieni kustantamo, on tehnyt ensimmäisen suomalaisen esikoisromaaninsa eteen valtavasti töitä. ”Paljon enemmän kuin iso kustantamo olisi tehnyt”, Hirvonen uskoo. Viime maaliskuussa hän matkusti Anna-Riikka Carlsonin kanssa Lontoon kirjamessuille. Matka poiki huomattavan saaliin, kun brittiläinen Portobello Books ja italialainen Scrittura Pura kiinnostuivat kirjasta. Sopimukset molempien kustantajien kanssa solmittiin alkukesästä. Että hän muistaisi saman on ensimmäinen suomalainen esikoisromaani, joka käännetään italiaksi.

Avain on tehnyt sopimuksen myös saksalaisen dtv-kustantamon kanssa, ja erityisen riemastuneena Hirvonen muistelee yhteydenottoa brittiagentilta, joka tiedusteli, ovatko romaanin Japanin, Korean ja Kiinan oikeudet vielä vapaat. ”Välillä meistä tuntuu Anna-Riikan kanssa kuin olisimme barbileikissä. Että tää ois nyt niinku kirjailija ja tää ois niinku kustantaja, ja sit niille tapahtuis vaikka mitä!” Portobello osti englanninkielisen käännök­sen maailmanlaajuiset oikeudet. Kustantaja Philip Gwyn Jonesin löytöjä hänen edellisessä työpaikassaan olivat Naomi Klein ja Arund­hati Roy. Kustannuspäällikkö Tasja Dorkofikis puolestaan vastasi Random Hou­sella Umberto Ecosta ja Salman Rushdiesta. ”Että mä olen edes jotenkin samassa lauseessa kuin sellaiset tyypit kuin Rushdie tai Roy…”, Hirvonen pudistelee päätään ja kerrankin häneltä loppuvat sanat kesken.

Mutta vain hetkeksi. Pääruoan jälkeen tarjoillaan vielä nougat-semifreddoa lämpimällä aprikoosiliemellä ja illan viimeiset bellinit, ja Hirvosen suu käy taas. 

Teksti: Leena Sharma/ SK

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Elina Hirvonen, Että hän muistaisi saman

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *