Ei enää pelkkää Paasilinnaa – tutustu Teokseen

Teos-kustantamon päämaja muistuttaa pientä kirjastoa. Hyllyrivistöjen rinnalle ryhmitetyissä huoneissa kuin kanit koloissaan nököttävät hieman hajamielisen oloiset kustannustoimittajat. Seiniä rytmittävät tallin jäsenten valokuvat: tuomaskyröt, aleksandrasalmelat ja mikkorimmiset.

Teoksella on mistä ylpeillä.

Norkoilen ujostellen käytävällä kuin Irma Mikko Rimmisen Nenäpäivässä. Emäntäni, kustannustoimittaja Maarit Halmesarka on myöhässä. Rohkenen huikata tervehdyksen maineikkaalle editorille Silja Hiidenheimolle. Pikkupikkubloggaaja se täällä vaan inisee.

Halmesarka pyyhältää sisään posket punottaen. Hän on innoissaan. Visiitti Pariisin kirjamessuille osoitti, että suomalainen kirjallisuus kiinnostaa maailmalla. Messuilla viisisataapäinen joukko tulvi kuuntelemaan Sofi Oksasta.

”Joku avautuminen on tapahtunut. Suomalainen kirjallisuus ei enää ole vain Waltari ja Paasilinna, vaan on paljon nuoria kirjoittajia, joita luetaan ja ihaillaan ja jotka pärjäävät”, Halmesarka sanoo.

Liikkeelle lähtivät ensin dekkarit, muu tuotanto on nyt päässyt sen imuun. Esimerkiksi Teoksen kustantama Nenäpäivä on myyty moneen maahan.

”Vahvat tarinat vetävät”

Teos julkaisee viitisenkymmentä kirjaa vuodessa reilun kymmenen työntekijän voimin. Se onnistuu, kun kaikki tekevät kaikenlaista. Halmesarka rakastaa etenkin lyriikan toimittamista, koska se merkitsee kunnon painia kielen kanssa. Palkitsevaa on myös se, kun kustantamon bongaama esikoiskynäilijä herättää yleisön. Joskus esikoinen löytää kustantamon, kuten rakettinousun tehnyt Aleksandra Salmela.

”Kun Salmela osallistui Mikä ihme uussuomalainen? -novellikisaamme, minä ja muut raadin jäsenet kiinnitimme häneen huomion heti. Salmelan tekstissä oli ainesta. Tapasimme, ja Salmela lähetti meille pitkällä olevan käsikirjoituksen.”

Loppu on tuttua tarinaa: slovakialaissyntyisen kirjailijan esikoinen 27 nappasi Finlandia-ehdokkuuden ja herätti virkistävää keskustelua suomalaisen kirjallisuuden rajoista.

Selailen pöydällä lojuvaa Teoksen kevätkirjalistaa ja äidyn hehkuttamaan kustantamon laadukasta linjaa. Tulijoita olisi – käsikirjoituksia rapisee postilaatikoihin noin 600-700 vuodessa. Potentiaalia on Halmesarkan arvion mukaan alle puolessa. Paljon hyvää, esimerkiksi elämänkertoja, jää ulkopuolelle.

”Kaikkea saamaamme emme voi edes lukea ihan loppuun. Suurimmassa osassa ei ole vikaa, mutta kukaan meistä ei vain innostu”. Teoslaiset haluavat itse fanittaa niitä kirjoja, jotka päätyvät kustannettavaksi.

Mitä Teos ei missään tapauksessa julkaisisi?

”Rajoitteita ei ole. Haluamme kuitenkin pysyä yleiskustantamona, joten emme julkaise hyvin rajallista akateemista tutkimusta. Aforismejakaan emme ole julkaisseet, emmekä self help -kirjallisuutta”, Halmesarka luettelee.

Suomalaisen kirjallisuuden vire tuntuu nyt kaikkineen hyvältä: kokeillaan raikkaita uusia runojuttuja, ja kustannuskenttä on muuttunut ja vapautunut.

”On paljon uusia runoilijoiden ryhmittymiä, jotka julkaisevat kustantamoista irrallaan. Kirjailijoidenkin suhde julkaisutoimintaan on muuttunut. Monet kirjailijat julkaisevat eri teoksiaan eri kustantamoissa.”

Ainoa varjopuoli lienee teosmäärien paisuminen sellaiseksi, että yleisö ei ennätä pysyä menossa mukana.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: ihmiset & ilmiöt, kirjailijat, kirjakauppa, kirjankustannus, kirjat, Teos

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *