Dekkareita: Ilkka Remes, Leena Lehtolainen, Taavi Soininvaara

Kaksi todellisuutta

Ilkka Remes, Nimessä ja veressäIlkka Remes: Nimessä ja veressä, WSOY

Hyinen Pudasjärvi on kirjailija Ilkka Remeksen uusimman ”Nimessä ja veressä” – kirjan näyttämö. Lestadiolaisuus on varjostanut aikuisiksi varttuneen tyttönelikon elämää, joista kolme löydetään kuolleena. Tapettu Jumalan morsian Erja on raskaana. Raamatuntutkija Saara on pohtinut uskoa pienestä pitäen. Aikuisena hän reissaa Lähi-idässä, nykyisen Irakin alueella. Aviomies Karri elää hyväntahtoista elämää kotikonnuilla, kunnes havahtuu israelilaisen Ezrar Kaplanin vierailuun. Tumma juutalainen on kiinnostunut Saaran liikkeistä. Israelin tietopalvelu Mossad on Saaran kintereillä. Mitä on tapahtunut?

Saman aikaan Pudasjärvi elää arkeaan, lapset aloittavat virrenveisuun koulussa, kun ovat putsanneet nuoskalumen yltään. Sirorakenteinen, kultasormuksinen arabiyrittäjä yrittää sinnitellä paikan ainoaa ravintolaa, vaikka tietää olevansa lestadiolaisten vihaama. Työteliäs vaimo Tuija yrittää pitää miestään ja ravintolaansa pystyssä, Pohjan akan tarmolla. Kovan kuoren alla piilee piiskattu ja pelokas pikkutyttö, joka imi oppinsa karvalakkiselta korpikommunistienoltaan ja hukutti kyyneleensä koiran karvoihin. Lemmikkikoiran tappoi pulivaarin haulikko.

Remeksen romaanissa elää rinnakkain kaksi todellisuutta, ikiaikaiset tuhannen ja yhden yön tarut, Raamatun tarinat ja pohjoisen karu arki, jossa Jumalan sana on laki. Lopulta ilmoille pääsee rakkauden korkea veisu, jota arktinen hyisyys ei vangitse, tuo motiiveista vanhin. Salainen viesti on hakattu Piruvaaran kalliopaaseihin.

Ilkka Remes vangitsee lähes maagisesti. Henkilöhahmot jäävät kuitenkin ohuiksi. Lestadiolaisuus kuvataan ehdottomana yhteisönä, ulkoapäin, suklaalla mässäilevän komisario Johanna Vahteran näkökulmasta. Remeksen taito on kirjoittaa elävästi suomalaista arkea, keskiluokkaista ja pohjoisen hammaspuolien salametsästäjien. Muovinmakuinen kahvi, Ulkoministeriön tympeä virkailija, pahvinmakuinen lentokoneruoka ja marketit ovat suomalaista arkipäivää. Niin kuin luterilainen uskokin. Remes alleviivaa sitä, että kolmen suuren kirjauskonnon, kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin alkukoti on Lähi-idässä, ja lopulta Jumalalla on vain yksi nimi. Remeksen romaani on karu kuin ikirouta, ja taitavasti rakennettu.

 

Helsinki – Pietari – Irak

Taavi Soininvaara, Pimeyden ydinTaavi Soinivaara: Pimeyden ydin, Tammi.

Arabikulttuuri on läsnä myös Taavi Soininvaaran kuudennessa rikosromaanissa, ”Pimeyden ydin”. Yliopistotutkija, luonnontieteilijä Eeva Hallamaata ei jätä menneisyys rauhaan. Hän retkahti stipendiaattiaikana huumeisiin, ja hänen kertomuksiaan pidetään vain huumehöyryisinä horinoina: asunnosta löytyy hirtettynä venäläinen rikollinen. Ystävällinen ja isällinen ex-komissaari uskoo kuitenkin Eevaa. Motiiveista vanhin on kuitenkin rakkaus: salaperäinen ex-rakastettu, arabialaisen mahtisuvun perillinen Adil Al-Mosairi nähdään Helsingissä yllättävissä yhteyksissä. Miehen unelma on luoda yhtenäinen arabi-imperiumi, mutta hän elää joka solullaan nerouden ja hulluuden rajamailla.

Taavi Soinivaaran romaanissa liukastellaan talvisessa Helsingissä ja vieraillaan Pietarissa, jossa eläköityvä huumekoukussa sinnittelevä komissaario Aalto tekee iltapuhteina valituksia YLE:n ohjelmien kielipolitiikasta. Taavi Soinivaara kirjoittaa siitä, että huumeet voivat olla myös keskiluokan ongelma, ja menneisyyden tahrima maine ei koskaan puhdistu. Väärät valinnat syyllistävät erityisesti naista, joka peilaa itseään ympäristön katseista. Ihmismielen pimeä puoli tulee esiin ääriolosuhteissa, kuten vankileireillä. Soininvaara kirjoittaa letkeästi ja vauhdikkaasti, mutta hahmot jäävät jotenkin nuhjuisen pahvisiksi, räpiköimään lumeen.

 

Seksiä ja valtaa

Lena Lehtolainen, Rivo satakieliLeena Lehtolainen: Rivo Satakieli, Otava

Maria Kallio on keski-ikäinen. Unelmatyöstä poliisissa on tullut ajoittain ankeaa arkea, ja aviomiehen taskusta löytyy epäilyttäviä kuitteja. Leena Lehtolaisen ”Rivo Satakieli” liikkuu kulissien Helsingissä, seksialan yrittäjä Lulu Nightingale tapetaan suorassa televisio-ohjelmassa. Lulun ambitiona on tehdä prostituutiosta laillistettu ammatti. Lulun studio ”Rivo Satakieli” oli monen valtakunnan silmäätekevän salainen huvikeidas.

Valta, rakkaus, raha ja seksi – niistä syntyy kiehtova, muttei yllättävä vyyhti. Samalla Maria yrittää elää arkeaan, vähätteleviä pomoja, nahjuisia mikroruokia ja pikkusieluisia työtovereita sietäen. Lopulta kuitenkin vimmainen palo rötöksiin löytyy, se nuori ja vihainen Maria, jolle punk oli sydämenasia. Lehtolainen antaa dekkaristina painoa ihmissuhteille. Hän huomioi ympäristöään parhaillaan vallan viehkeästi, Kuopiossa liikuttaessa soljuu itämurre ja Salon seudulla verkkainen varsinaissuomalaisuus. Silti kliseisistä henkilöhahmoista tulee tuttu tunne, eikö tämä ole jo luettu? Sarasvuomaiset tv-julkkikset, mahtailevat poliitikot, ja reittä pitkin kapuavat sihteeriköt, sekä itämafian kouristelevat ilotytöt ovat kylläkin aivan uskottavia, mutta eivät kovin vereviä hahmoja. Rakkauden väri on sama kuin Rivon Satakielen, verenpunainen.

 

Laura Parkkinen

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Ilkka Remes, Leena Lehtolainen, Nimessä ja Veressä, Pimeyden ydin, Rivo Satakieli, Taavi Soinivaara

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *