Daniel Kehlmann: Maine

Kun kännykkä katoaa tai pimenee, maailma kaatuu. Tervetuloa kommariniskojen 2000-luvulle! Saksalaisen nykykirjallisuuden kuuma nimi Daniel Kehlmann kertoo ovelia tarinoita, joissa harva asia on sitä, miltä se ensin näyttää.

NUORESTA iästään huolimatta Kehlmann on tehtaillut useita romaaneja. Uusin suomennos Maine (Tammi, 2011) koostuu yhdeksästä, niukkatyylisestä tarinasta. Yhdistäviä avainsanoja ovat identiteetti, digiteknologia ja huomiotalous. Etenkin viimeisen hedelmiä haluavat kaikki.

PÄÄHENKILÖT – monet heistä kirjailijoita – painivat erilaisten epävarmuuksien kanssa. Oman identiteetin hataruus paljastuu vasta erikoistilanteissa. Esimerkiksi silloin kun tunnettu dekkaristi jää erheessä toimittajamatkan paluulennolta maahan, jota voinee kutsua lähinnä Absurdanistaniksi. Kun kännykästä menee akku eikä kommunikointiin paikallisten kanssa löydy yhteistä kieltä, ei maineestakaan ole avuksi. Todellisuudessa sitä ei edes ole.

Suurinta sisäistä kitkaa päähenkilöille aiheuttaa heidän riippuvuutensa jostakin heille itselleen ulkopuolisesta – on se sitten matkapuhelin tai lukeva yleisö. Yhdessä tarinassa fiktiiviseksi hahmoksi itsensä tunnistava nainen perää kirjailijaa säästämään hänen henkensä. Nainen on kuolemansairas. Vain kirjailija voi puolijumalana pelastaa hänet.

KEHLMANN leikittelee sujuvasti surrealismilla. Teos ei itsekään ole se, miksi sitä kutsutaan eli romaani, vaan kertomuskokoelma. Laatubrittilehti näpäytti Kehlmannia siitä, että romaani-nimikkeellä myynti on varmempaa. Kysyä sopii, sortuuko Kehlmann lopulta itse markkinointikikallaan samaan huomion kipeyteen kuin päähenkilönsä. Eihän se tosin hänen kynäilijäntaitojaan himmentäisi.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arvio, kirjat, lukeminen, media, romaani, Tammi, teknologia

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *