Chris Cleave: Little Been tarina

Emme halua kertoa sinulle liikaa tämän romaanin tapahtumista. Tarina on niin hieno, että juonen paljastaminen voisi pilata lukukokemuksesi”. Little Been tarinan (Gummerus, 2011) lieveteksti vähän töksähtää, mutta itse teos on sujuvasti juokseva lukuromaani kahdesta naisesta, jotka kohtaavat nigerialaisella rannalla.

Alkumetreillä käy selväksi, että pakolaisten, ajelehtijoiden elämän väri on harmaa.

Jotta selviytyisi, on joko oltava kaunis ja puhua hienosti”, tuumaa teoksen nimihenkilö, kuusitoistavuotias nigerialaistyttö Little Bee. Hän päätyy pakolaiseksi Britanniaan, Nigeriassa tapaamansa pariskunnan Sarahin ja Andrewn sekä heidän Batman-pukuun pakkomielteisesti pukeutuneen poikansa ovelle. Käy ilmi, että Nigeriassa on tapahtunut jotakin dramaattista kauan aikaa sitten. Salaisuus on yritetty haudata uinuvaan lontoolaislähiöön – siitä todistaa vain Sarahilta puuttuva sormi.

Brittikirjailija Chris Cleaven romaani liikkuu tragedian, dekkarin ja mustan huumorin välimaastossa. Läpikäyvä teema on eurooppalaisten ja afrikkalaisen maailmojen erilaisuus. Toiset uneksivat kesälomista palmujen katveessa, toiset siitä, että ei olisi pelkoa. Tai jääkaappi.

Tulevaisuus on kotimaani tärkein vientituote. Se kulkee merisatamiemme kautta niin kiireesti, että suurin osa kansasta ei ole ikinä nähnytkään sitä, eivätkä ihmiset tiedä, miltä se näyttää”, Little Bee ajattelee.

Teosta lukee vahvana kritiikkinä maahanmuuttajien kohtelusta Britanniassa. Cleave on taustatyössään sukeltanut syvälle siihen, miten inhimillisyys riisutaan pakolaisten säilöönottoyksiköissä. Repliikki ”Emme ymmärrä, miten kukaan voi syyllistyä terveyssiteiden ylettömään väärinkäyttöön” on sanatarkka lainaus kunnanvaltuuston erikoisraportista. Edes taksikuski ei suostu hakemaan yksikön portilta sieltä vapautuvia. Sarahin empaattiselta vaikuttava rakastaja Lawrence taas on valmis ilmiantamaan paperittoman pakolaistytön poliisille oman nahkansa pelastaakseen. Romaanin henkilöt – ja lukija heidän mukanaan – joutuvat tavan takaa moraalisten pähkäilyjen eteen.

Teoksen loppuratkaisu maistuu epäuskottavalta – mutta jätettäköön se nyt teille koettavaksi.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: Afrikka, arvio, Gummerus, kirjat, lukeminen, politiikka, romaani, yhteiskunta

Kommentit

Kiitos kommentista! Surullista, tosiaan. Nigeriasta kantautuu aina kovin valitettavia uutisia. Surullista tässä kirjassa oli myös se, millaista kohtelua pakolaiset voivat Britanniassa saada.

Luin kirjan juuri, eikä sen loppu tunnu yhtään epäuskottavalta minun mielestäni! Juuri näin voi käydä tosielämässä. Ja tiedän sen, koska olen ollut Nigeriassa. En tietenkään ole kokenut mitään tuollaista, mutta voin kuvitella itseni tuon Sarahin tilalle sinne rannalle. Surullista, mutta totta!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *