Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa

”Tätä voi varauksetta suositella. Vai voisikohan Anu Silfverbergin tuoreen tekstikokoelman lukemista jopa yleisesti vaatia?”

Ohhoh. Mitä tahansa Hesarilta harvinaislaatuinen hehkutus (3.4.2011) käsittelee, se pitää lukea!

Tunnen hienoista myötähäpeää, kun havaitsen, että Hesari käykin ylistämään omaansa. Tuore Luonto pakastimessa -esseeteos (Teos, 2011) perustuu Nyt-liitteessä julkaistuille Silfverbergin kolumneille.

FANITAN kaikesta huolimatta Silfverbergiä ennen kuin edes avaan kirjaa. Silfverberg on kipakka kynäilijä, ikätoveri unelmaduunissani vapaana kirjoittajana.

Sytyn silti jähmeästi. Esseekavalkadin teemoista (eläin, ihminen, koti, nainen, työ, jumala, kuolema) ensimmäinen sisältää tutunoloista puhetta tehotuotannon, turkistarhauksen ja lihansyönnin epäkohdista. Niistä on jo aika lailla kohkattu. Kukaan ei vaan välitä. Piste.

Saman tien tajuan: tässähän se tulee, Silfverbergin teoksen anti ja kiihkoton oivallus. Me ihmiset unohdamme, lakaisemme mielellämme rikan räsymaton alle.

Otetaan vaikka ”söpöysjournalismi”. Tutussa kaavassa iloiset delfiinit ”esiintyvät” uima-altaassaan. Uutisotsikkoon on kivunnut söpön delfiinivauvan syntymä. Netistä voimme seurata vauvelin ensiuintia. Lopulta kerrotaan, että vauva kuoli.

Tarina uutisen takana jää kertomatta. Silfverberg huomauttaa, että menehtymisistä huolimatta poikasia pyritään tuottamaan lisää, koska delfiinejä ei saa enää tuoda maahan.

”Puheen taakse jää myös todellisuus: se, että puhutaan vankeudessa elävistä villieläimistä”, Silfverberg kirjoittaa.

Tosiaan, ihan kuin me kaikki vain iskisimme silmää.

JOURNALISMIN ruotiminen on Silfverbergin lempiteemoja. Taannoista tuhkapilvikirjoittelua hän luonnehtii ”palvelujournalismiksi” eli journalismiksi, jossa ”lukijaa autetaan ostamaan jotain”. Lehdet pursuilivat juttuja siitä, milloin voi lentää, milloin ei voi lentää, mitä se maksaa ja kuka sen maksaa. Itse luonnonilmiö jäi sivurooliin.

LÄPI tekstien kyytiä saa myös myyttisen kuluttajan syliin sysätty valinnanvastuu. ”Se antaa illuusion vaikutusvallasta samaan aikaan, kun vaikutusvalta on muualla”. Kuten vaikka EU:lla.

Yhden ihmisen kasvissyönti ei paljoa paina päästöjen vähentämisessä.

Olen lukevinani saman ajatuksen viikonlopun Hesarin sunnuntaisivuilta. Vähähiilipäästöistä elämää kokeillut toimittaja Anna-Sofia Berner kirjoittaa: ”Eivätkä arjen pienet teot oikeasti ole tärkeitä. Suuret ovat.” Berneriä riivaa se, että hän ei kerrostalovuokralaisena voi vaikuttaa asuntonsa lämmitystapaan.

SILFVERBERG ei saarnaa eikä tärkeile vaan kerii auki oman ajattelunsa. Lukija voi itse vetää omat johtopäätöksensä – Silfverberg kummeksuu, näyttää ja ihmettelee tämän puolesta.

Niinpä, kirjoitan monen tusinaa kertaa marginaaliin.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arviot, essee, kirjat, kritiikki, kulttuuri, kuluttaja, media, politiikka, Teos

Kommentit

Tervetuloa Nora exlibrikseen – millä nimimerkillä tahansa! 🙂

Mukavuusalueella pysyttely on minusta Silfvergerinkin keskeinen oivallus: tutussa ja turvallisessa pitäytyminen on vaan niin paljon helpompaa kuin itsensä haastaminen. On kyse sitten lukemisesta tai kuluttamisesta.

Mulla oli sama juttu, innostuin eniten journalismia, feminismiä tai muita teemoja käsittelevistä esseistä. Vaikka olen samaa mieltä siitä, että kaikkien sietäisi lukea kirja, pelkään silti, että useimmiten tietyn tekijän esseitä lukevat ne, jotka ovat kirjoittajan kanssa valmiiksi samaa mieltä. 😉 Yleensä kun on helpointa pysyä omalla mukavuusalueella samanmielisten kanssa..

Huomasin muuten, etten voi näemmä kommentoida täällä Inana, koska se oli jo varattu. Kylläpä harmittaa, tätä ei käy usein! 😉
t. Lilyn Ina

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *