Antti Leikas meloi suosioon

”Meloja löytyi kuolleena Helsingin edustalta”, seisoo Hesarin otsikossa samana päivän kun tapaan kirjailija Antti Leikaksen.

Esikoiskirjailijan Melominen-romaanissa (Siltala, 2010) ei sentään keltään mene henki, vaikka lähellä onkin. Sen verran hurjaa on päähenkilön meno kodin ja konttorin arkisessa hyrrässä.

Antti Leikas rouskuttaa lounassalaattiaan, kun pyyhällän tapaamiseemme. Tovin kuluttua tilaan itsekin ja poikkean rutiineistani, sillä yleensä ahmin lounaani päätteen äärellä. Työelämää.

Työtä ruotii myös Leikaksen Melominen -esikoisteos. Lukija saa seurata myyntimies Jaakkolan sekavaa surffailua myyntipalavereista kotikeittiöpuuhiin.

Hehkutan posket punalla kirjaa. Enkä ole ainoa: Oulussa asuva Leikas on saanut moneen otteeseen lennähtää etelään kertomaan innostuneille kulttuuritoimittajille romaanistaan. Arvaan toistavani samoja kysymyksiä ja pahoittelen, mutta Leikas ei ole moksiskaan. Päinvastoin, hän pulppuaa puhetta. Intoa riittää ehkä siksi, että kirjan kirjoittaminen on ollut Leikaksen haave jo vuosia. Henkisenä takarajana oli kuulemma 42 vuotta.

”Aikaisemmat yritykseni pysähtyivät siihen, että yritin tehdä liian hienoa lausetta ja löytää uusia totuuksia”, Leikas taustoittaa.

”1990-luvun puolivälissä kirjoitin muutaman näytelmän, mutta ne ovat ihan hirveitä tekstejä. Kirjoitin peräkkäin repliikkejä, mutta eiväthän näytelmät sellaisia ole”.

Melominen kehkeytyi elämäntilanteessa, ”jossa muusta ei voinut kirjoittaa”. Tapahtumat ovat kuvitteellisia, mutta lähellä kirjailijan omaa elämää. Leikas on päähenkilönsä tapaan uus-suurperheen isä ja työskentelee yritysmaailmassa. Tekstin synty kertoo hänen elämänmenonsa rytmistä.

”Kirjoitin varttitunnin pätkissä. Jokaisena työpäivänä nappasin hetken. Onneksi sain tekstistä kiinni aina seuraavan päivänä.”

Lopputuloksesta kirjailija kiittää kustantajaansa. Siltalan väen sparraamana Leikas ammensi tajunnanvirtaansa ja terävöitti teemansa.

Lounaani saapuu. Käyn ahnaasti savulohisalaatin kimppuun, mutta Leikas rönsyää häiriintymättä aiheesta toiseen. Tuolta jostain se juontaa, Melomisen päähenkilön tajunnanvirta! Leikas elää hetken kirjaansa.

Puhumme myyntityöstä, sanomalehdistön kiirepaineista – Leikas aloitti työelämässä lehtikuvaajana – ja muurahaisista. Luonto on kiinteä osa Melomisen maailmaa. Vaikka teoksen eläinvertailut eivät ole harkittuja, askartelevat Leikaksen ajatukset niissä usein. Eläimiähän ihmisetkin ovat.

Leikas kehuu hiljan ahmimaansa dekkaria, joka kertoo muurahaisten elämästä. Hänen suosikkeihinsa lukeutuu myös luontotietokirja Maailma ilman meitä. Se luo näkymän maailmasta ihmispopulaation katoamisen jälkeen. Viime kesänä kirjailija hullaantui Haruki Murakamin reaalisen ja maagisen yhdistelmään. Leikaksen fanituslistan the book on kuitenkin Kunnon sotamies Svejk.

”Päähenkilö on moniuloitteinen. Lukijalle ei paljastu, onko hän tyhmä vai viisas. Kirja on sitä paitsi älyttömän hauska”.

”Katson toki elokuviakin…”, Leikas aloittaa ja päätyy toteamaan: ”…lukeminen on kyllä aivotoiminnalle paljon parempaa.”
Tästä uusi slogan Lukeminen on pääasia -kampanjallemme!

”Lukeminen on juhlavaa. On hienoa, kun ihmiset pystyvät seuraamaan sanoilla rakennettua maailmaa.”

Leikaksen pää askaroi jo uutta tekstiä. Tekeillä olevassa romaanissa ei ole lapsia, eikä konttoria, mutta luonto kulkee kehystarinana.

”Jos Melominen tapahtuu tutussa ympäristössä, tässä ollaan vieraassa. Ihmiset kuin muurahaiset siirretään aivan outoon paikkaan ja katsotaan, miten ne pärjäävät.”

Kun teen lähtöä, Leikas vaatii tarjoavansa. Hetkinen, enkös ole sitten lopullisen jäävi kirjoittamaan juttua? Neuvottelen sopimuksen siitä, että seuraava haastattelun tarjoan minä. Jos uutta kerran on tulossa, haluan olla etuvartiossa.

 

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arviot, kirjat, romaani, Siltala, työelämä

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *