Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

YHTÄKKIÄ ja sitten pikkuhiljaa punnertaen Tuulan mielessä alkaa itää ajatus sijaislapsesta. Uusperhe-elämää aviomies Harrin ja Roope-pojan kanssa häiritsee pohdiskelu: mitä jos vielä äidiksi? Kriisiperhekodista löytyvät sisarukset Venni ja Luke, joiden biologinen äiti on sekakäytön vuoksi nyrjähtänyt raiteiltaan. Alkaa arjen absurdinen perherumba, jonka lomassa Tuula pohtii isoja kysymyksiä. Miten olla oikeanlainen äiti, mitä tunteita saa tuntea?

ÄITIYS on Anna-Leena Härkösen kolumneista ja aiemmista romaaneista tuttu teema, jonka käsittelyn ydinosaa on kysymys saako olla oma itsensä lapsen kanssa. Onnen tunnissa (Otava, 2011) teema syvenee.

Härkösellä on taito saada kuvaus tuntumaan todelliselta. Romaanin päähenkilö Tuula kokee usein toimivansa väärin, mutta lukijan silmin hyvinkin ”oikein”, empaattisesti. Kun Venni saksii pois enkelikiharansa, tekee Tuula samoin. Tunnistan analyyttisen ja itsekriittisen nykynaisen, joka alati vatvoo mielessään pieniäkin asioita. Ei oikein osaa relata. Miehet ottavat kirjassa rennommin.

ONNEN TUNTI on taattua Härköstä. Dialogintäyteinen teksti imee mukaansa, ja päähenkilön tunteisiin on helppo samaistua – vaikka ei äiti olisikaan. Aihe on painava, mutta matkassa on virkistävä ripaus härkösmäistä mustaa huumoria.

”Tällänen mä oikeesti olen! Ottakaa tai jättäkää!”, Tuula puuskahtaa lopulta. Oivallus on helpottava. Ja saunan lauteilla kaikki äidit ja isät kohtaavat toisensa tasavertaisina.

***
The Finnish author Anna-Leena Härkönen is known for being outspoken. In her novels and columns she often discusses topics which are considered taboo. Her new novel Onnen tunti (Otava, 2011) follows the life of Tuula, who decides to raise two foster children. Despite it’s serious topic the novel is a page-turner with a good dose of black humor.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arvio, kirjat, Otava, perhe, romaani

Kommentit

Uppoaa minuunkin. Tänään muuten Hesarissa Asta Lepän nappi kolumni tästä samasta aiheesta! 🙂

Pidän itse äitinä tosi paljon siitä, miten ”armollisesti” ja kannustaen Härkönen suhtautuu ”epätäydelliseen” äitiyteen. Että naisten pitäisi muistaa, että usein se kyllin hyvän raja on ohitettu jo aika päivää sitten kun koitamme kirittää itseämme kohti parempaa minää, äitiyttä.

Ja tuo Härkösen musta huumor uppoaa minuun aina 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *