Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Nyt puhutaan seksistä

Anna-Leena Härkönen, Ei kiitosAnna-Leena Härkönen: Ei kiitos (Otava)

”Missä vaiheessa hehku lopahti, ja he alkoivat puhua toisilleen kuin potilaat: ”Mites sun niskat?” Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei välttämättä olisi halunnut. Mutta hän ei tahdo kuolla suruun.”

Ei kiitos kertoo Helistä, joka vonkaa mie-heltään seksiä.

Asetelma yllättää, sillä kirjoissa nainen yleensä kuvataan passiiviseksi ja mies aktiiviseksi urokseksi, joka on aina valmiina sänkypuuhiin.

Anna-Leena Härkönen on tarttunut arkaan aiheeseen, joka on varmasti totta monessa parisuhteessa. Pidän Härkösen humoristisesta tyylistä, mainiosta dialogista ja tekstistä, joka rullaa jouhevasti eteenpäin.

Varsinkin alussa tahti on kova, mutta loppua kohden vauhti hieman hyytyy, eikä loppuratkaisu ole oikein uskottava.

Ulla
Anna - Lukupiiri

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Anna-Leena Härkönen, Ei kiitos

Kommentit

Härkösen teksti on humoristista ja siten hän saa arkoihin asioihin vipinää. Hyvä keskustelunavaus. Itse samaistun päähenkilöön, mutta en mene vieraisiin. Voi sitä itsekin itseään helliä. Hierojalle ja erilaisiin kosketushoitoihin voi mennä hakemaan ihon kaipaamaa kosketusta. Hellyys on tärkeintä ja se riittää parisuhteessa varsinkin, jos toinen osapuoli ei kykene seksiin sairauden tai kykenemättömyyden vuoksi. Muutenhan seksi sijaitsee korvien välissä, jos ei haluta niin ei sitten haluta.

Niin se aikaisempi juttuni ei jostakin syystä tullut esille. Olen aikoinani lukenut paljon Regina-lehteä ja siinä olleista naisten jutuista oppineena olen oppinut ottamaan huomioon myöskin naisen tunteet ja halut rakastellessani.Tosin sitä lehteä pitää osata lukea valikoidusti. Rakastellessani en ole koskaan jättänyt naistani ”kylmäksi”. Minulle on ollut tärkeämpää se, että nainen saa orgasmin. Mieshän saa sen lähes aina. Jos nainen on luotettava, niin mikään ei estä häntä myöskin suulla hyväilemisestä. Hänelle suulla hyväilty orgasmi on parasta, mitä hän on kokenut, ja mikä parasta, kun jatkan siitä ns. ”normaaliin tapaan”, niin nainen on siitä silti nauttinut. Mikä sen ihananpaa.

Niin lisäyksenä, aikaisempaan kirjoitukseeni, että miksei myöskin nainen voisi tehdä aloitetta? Miksi se pitää aina odottaa, että sen mies tekee. Oma rakastettuni on oppinut tämän 8 vuoden yhdessäolen aikana, että myöskin hän voi tehdä sen aloitteen. Voi kuinka se miehen itsetuntoa kohottaakaan, kun tuntee itsensä vielä halutuksi näinkin pitkän yhteisolon jälkeen.
Mutta kuitenkin totuushan on se, ettei seksi parisuhteessa ole se tärkein ominaisuus, vaan toisen hyväksyminen sellaisena kuin toinen on.

Kyllä seksuaalisuus on niin iso osa ihmisen elämä ja valtava voimavara, että kuka toisin väittää, huijaa itseään. Seksi kahden toisiaan rakastavan aikuisen ihmisen välillä on parhaimmillaan rakastamista, stressin purkua, huumoria ja aikuisten välistä leikkiä. Mikä onkaan parempi keino toteuttaa omia fantasioitaan ja leikkejään oman kultsinsa kanssa tietäen, että nämä jutut jäävät näiden seinien sisälle, vain meidän kahden välisiksi. Siinä on hieno mahdollisuus lähentyä parisuhteessa.
Kun kaksi ihmistä kohtaavat toisensa on loppuelämän kannalta ilmeistä, löytyykö tarpeeksi yhteisiä kiinnostuksen aiheita, samankaltaisia elämänarvoja ja onko molemmilla samankaltainen tarve seksuaalisuutensa täyttämiseen. Toki elämässä tulee tilanteita, jolloin vanhenemisen, sairauden tai vammautumisen myötä seksin harrastamiseen tulee rajoitteita tai se jää pariskunnan väliltä kokonaan pois. Silloin parisuhteessa ollaankin haastavan tilanteen edessä, miten molempien tarpeet tulisivat tyydytetyksi.
Itse ns. ”toisella kierroksella” olevana voin onnellisena sanoa, että rakastavan kumppanin sylissä olen saanut pohjeta kukkaan omaan seksuaalisuuteni kanssa. meillä on rakastettu ja riidelty, mutta vaikka kuinka on toisen naamavärkki ottanut päähän, ei seksi ole koskaan ollut vallan välineenä vaan sitä on riitojenkin aikana harrastettu! Meillä mies on Mies, ja hän saa haluamansa halutessaan, mutta pitää naisensa kyllä tyytyväisenä. Vaikka edellisessä suhteessa tulinkin petetyksi, en nykyisen kumppanini kanssa joudu sitä edes miettimään. Ei vierasa nainen pysty mitään parempaa miehelleni tarjoamaan. Kaikille tyydyttävää seksielämää talven hämäriin päiviin toivottaen,

Tartuinpa minäkin kirjaan, kun siitä niin kohistaan. Vetävää tekstiä, täytyy sanoa. Mulle kirjan isoin anti on siinä, että aloin ymmärtää miestäni paremmin! Meidän parisuhteessa on roolit sillä perinteisemmällä (?) tolalla, eli mies haluaa useammin kuin minä. Kun luin Helin torjutuksi tulemisen tunteista, aloin ymmärtää, miten hirveältä ihan tavallinen ”ei nyt, kulta” voikaan tuntua. Olen ajatellut psyykata itseäni haluamaan hieman useammin, sillä kivahaan se seksi on, kun siihen ryhtyy.

Muutin sitten mieleni, ja otin kommentin pois lennosta. Pidetään tasoa yllä, hyvät ihmiset.

Petteri

Nimimerkki ”Minä pan…”: Anna.fi liputtaa avoimen keskustelun puolesta, mutta myös keskustelun laatu on meille tärkeää.

Puheenvuorosi numerolla 9. välttää roskakorin ja jää näkyviin enimmäkseen opetustarkoituksissa: ei näin, kiitos. Tämä on lukupiiri, ei ilkeiden julkkisarvioden paikka. Ymmärrän, että aihe kiinnostaa, mutta pidetään silti päät kylminä.

Ystävällisin terveisin,

Petteri Numminen, Anna.fi:n nettituottaja

Mieletön mylläkkä näinkin arkipäiväsestä asiasta. Medialla on tapana tuoda asiat esille ylikorostetusti.

Miten tuo seksin puute on juuri nyt tullut esiin? Tämä vuosi on lehtienkin mukaan ollut ns. ”naisten puutevuosi”. Kikkelinnälästä on ollut jopa lehtien etusivuilla, eikä sille nälälle näy loppua. Onko tosiaan niin, että naiset eivät saa tarpeeksi, vai onko asia vaan lehtien paisuttelua ja värittelyä? Entäs miehet, saavatko he tarpeeksi?

Vielä pari vuotta sitten asiat olivat ilmeisesti kohdallaan. Missään ei vinguttu munaa, ei sen puoleen piirakkaakaan. Kaikki näytti olevan hyvin. Sitten puhkesi pulina pilistä ja sen puutteesta. Astuivatko kaikki kyltymättömät naiset esiin ja vaativat ääneen kikkeliä?

Juttu taitaa olla niin, että nykyään puhutaan enemmän ja asiat kerrotaan vapaammin. Myöskin lehdet tuovat näitä naisten ”puutostiloja” viikottain esiin ja se tuo näkyvyyttä asialle. On kait naisilla ollut se kikkelikaiho aina, nyt siitä vain kerrotaan julkisesti.

Päinvastoin todellisuudessa: miehet elävät puutteessa. Naisia ei seksielämä kiinnosta. Ollaan lasten kanssa. Mies ukopuolinen.

Olin todella pettynyt kirjaan. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisen puutteessa elämisen kanssa. Alkoi ällöttää päähenkilön jatkuva mulkun ajattelu,saihan hän kuitenkin melko usein ja ainakin hellyyttä tuntui olevan.
Mahtaako olla muitakin joiden parisuhteessa mies ei halua kuin n. kerran puolessa vuodessa?

Hyvä että vihdoinkin puhutaan naisten tyydyttämättömästä seksin tarpeesta.
Sitä on ja paljon. Miesten vaatimattonat kyvyt tulevat jo siinä ilmi, että naisen täytyy olla ”naitavan” näköinen jotta heillä jotakin tapahtuu. Naisille taas näyttävät kelpaavan heikotkin örvelöt ja kaljamahat.

Minä itkin ja luin, aivan kuin minun tarinani.. tunteet myllersivät pitkään kirjan lukemisen jälkeen, niin koville otti lukea kipeästä aiheesta.

Omassa avioliitossani kävi niin, että minua kymmenen vuotta nuorempi vaimo tuli niin sanotusti ilottomaan ikään jo hieman yli viisvitosena. Siihen asti vilkas ja kaikella tavalla hyvä seksielämämme loppui muutamassa kuukaudessa. Kun on muutaman kymmenen kertaa tullut eri tekosyillä torjutuksi, lakkaa yrittämästä. Mutta kun seksiä täytyy saada, seuraus on kääntäen sama kuin Härkösen Kirjassa. Seksitön parisuhde on mahdollinen vain kahden ei viriilin ihmisen välillä. Seksiterapeutit sanovatkin, että miellytti tai ei, kerran viikossa naisen on annettava, tai sitten mies voi mennä vieraisiin.

Kyllähän sitä voi samastua kirjan päähenkilöön, mutta jäin vain ihmettelemään, MIKSI IHMEESSÄ ja millä kriteereillä hän oli aviomiehensä ylipäänsä valinnut. Pystyttekö samaistumaan / onko teillä senkaltaisia miehiä??

En pystynyt millään samaistumaan päähenkilöön. En voisi kuvitella itselleni toista suhdetta perustuen pelkkään seksiin. Samaistun paremminkin Mattiin, joka löysi vaikeassa tilanteessa henkistä tukea itselleen toisesta naisesta. Ehkä tässä on tarkoituksessa käännetty roolit ylösalaisin?

Minuun kirja ei tehnyt kovin kummoista vaikutusta — aiemmat Härköset ovat olleet parempia, tämä oli suoraan sanottuna heppoinen. Mutta ihailla täytyy tapaa, jolla kirjailija aina onnistuu löytämään näitä ilmiöitä. Nythän Härkönen on äänestetty Suomen uudeksi kansalliskirjailijaksikin! Ei tosin mikään ”virallinen” äänestys ilmeisesti…

luin kirjan ja nauroin ääneen,annoin sitten lainaksi jo toisella ystävättärelle. Asia on niin tuttu meille kaikille…

Aloin juuri lukea kirjaa ja asia koskee minuun nappiin. Ei voisi uskoa kuinka joku voi tietää minun ajatukseni…

On ihmeellistä, kuinka Härkösen onnistuu aina kirjoittamaan kirjan, joka osuu niin nappiin aiheissa. Härkösen tapa kirjoittaa ei jätä ketään kylmäksi.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *