Anita Hallama: Sydämen kieltä sydämelle

Anita Hallama, Sydämen kieltä sydämelleAnita Hallama: Sydämen kieltä sydämelle, (Otava)

Olen viime viikot lukenut Anita Hallaman Sydämen kieltä sydämelle, jossa hän päiväkirjamerkintöihinsä nojaten kertoo suhteestaan presidentti Urho Kekkoseen. Olen hämmentynyt ja tunnen itseni tirkistelijäksi. Hallaman ja Kekkosen suhde oli aikanaan valtakunnan julkinen salaisuus.

Kuinka paljon ihmisten pitää saada tietää?

Edesmenneen suurlähettiläs Jaakko Hallaman puoliso Anita Hallama oli 38-vuotias kahden lapsen äiti antautuessaan suhteeseen 63-vuotiaan presidentti Urho Kekkosen kanssa. Rakkaus syttyi Kekkosten virallisella valtiovierailulla Jugoslaviassa vuonna 1963 Sylvi Kekkosen seuratessa suhteen viriämistä vierestä.

Hallaman ja Kekkosen suhde oli aikanaan valtakunnan julkinen salaisuus, josta kuitenkin media vaikeni kohteliaasti. Milläköhän tavoin Hallamaata ja Kekkosta riepoteltaisiin tänä päivänä? Todennäköisesti saisimme lukea pariskunnan edesottamuksista viikottain julkkisten omasta 7 Päivää -henkilöstölehdestä sekä katsastaa uusimmat käänteet päivittäin iltapäivälehdistä.

Harva nykyjulkkis osaa pyörittää mediasirkusta yhtä taitavasti kuin rouva Hallama. Toimittajan tökeröön kysymykseen jonka tarkoituksena oli saada selville, että ”olittekste Kekkosen kaa sillain” Hallama vastasi nauraen ”sanokaamme näin, että olimme oikein läheisiä ystäviä”. Tätä kommenttia sitten pyöriteltiin kymppiuutisia myöten ja yritettiin arvailla, että ”oliko ne vai eikö ne olleet”.

Miksi meitä kiinnostaa kaikista eniten se, tapahtuiko näiden kahden välillä seksuaalista aktia vai ei? Kun kiihkeitä rakastelukuvauksia ei löytynytkään kirjan sivuilta sammui iltapäivälehtien mielenkiinto nopeasti ja todettiin, että Hallaman kirja ei paljastanut mitään uutta.

Kekkonenkin oli ihminen

Kiinnostaako ketään, miten epätoivoiselta tuntuva rakkaussuhde vaikutti Kekkosen työskentelyyn presidenttinä ja miten hänen työmotivaationsa kärsi kun rakastavaiset eivät nähneet toisiaan kuukausiin? Olihan sentään kyse Suomen valtionpäämiehestä, joka käytti maassamme korkeinta poliittista päätäntävaltaa.

Kun rakennetaan kuvaa vaikutusvaltaisista ihmisistä, miksi ”virallistetut Kekkos-tutkijat” yrittävät peitellä hänen yksityiselämänsä pois kokonaiskuvasta kun se siirtyy sitäkin värittyneempänä keltaisen lehdistön sivuille? Ihminenhän on kokonaisvaltainen olento, jonka yksityiselämä heijastuu hänen työhönsä ja päinvastoin. Joka muuta yrittää väittää on robotti. ”Yhteiskunta ei salli minulle sitä vapautta, mikä on muille suotu, siksi yhteiskunta on minulle vankila. Niin kauan kuin me olemme yhdessä, se on myös Sinun vankilasi.” -Urho Kekkonen

Hallaman kirja kärsii monista puutteista. Irralliset päiväkirjamerkinnät hidastavat lukemista ja tekevät kirjasta vaikeasti hahmotettavan. Lukijaa olisi helpottanut edes lyhykäinenkin historiallinen viitekehys päiväkirjamerkintöjen ympärillä. Tällöin Kekkosen julkisuudelta piilossa pysynyt puoli olisi tuonut myös hänen toimiinsa presidenttinä uutta syvyyttä. Nyt Anita-rouva on antanut meidän juorunnälkäisten katsoa tapahtumia ikäänkuin kaleidoskoopin läpi, jolloin näemme jotain uutta ja erilaista mutta emme saa selkeää kokonaiskuvaa.

Hallaman kirjassa rakastavaiset torailevat, loukkaavat toisiaan, kärsivät huonoista puhelinlinjoista, salailusta ja pitkistä eroista. Tapaamisia yritetään sovitella kiireisen presidentin aikataulun mukaan ja yritetään olla liiaksi loukkaamatta sairastelevien aviopuolisoiden tunteita. ”Rakastan Sinua. Mutta minulla ei ole oikeutta rakkauteni vuoksi jouduttaa erään ihmisen (Jaakon) fysiikan tuhoutumista.” -Urho Kekkonen.

Kuka kirjeiden julkaisemisesta hyötyy?

Anita Hallaman päiväkirjamerkintöjen valossa lukijalle esittäytyy epävarma, umpirakastunut, epätoivoinen ja kiihkeä Urho Kekkonen, jonka elämällä oli merkitystä vain silloin kun hän sai olla Anitansa lähellä. Välillä tuli oikein huoli Suomen asioiden tilasta Urhon naisenikävän riehuessa pahimmillaan. Näin hän kirjoittaa ennen lähtöään valtiovierailulle Intiaan vuonna 1965: ”Minä en Sinua unohda… seison avojaloin Taj Mahalin temppelissä. Se on rakennettu rakastetun naisen muistoksi ja juuri sen vuoksi muistan Sinua.”

Anitasta lukijalle muodostuu kuva lähinnä ulkopuolisena tarkkailijana, joka välillä huvittuneen oloisena kertaa Kekkosen lähettämiä kirjeitä ja kommentoi niitä kuin ainakin nainen joka muistelee kiihkeätä rakastajaansa, mutta joka ei pistä itseään liiaksi peliin.

Kekkonen poltti Hallamalta saamansa kirjeet ollessaan jo erittäin sairas mies. Anita sen sijaan kopioi Urhon kirjeet päiväkirjaansa ja poltti alkuperäiset, koska ei halunnut arkaluontoisten kirjeiden joutuvan miehensä tai kenenkään muunkaan käsiin. Tiesikö Hallama kuitenkin joskus julkaisevansa kirjeiden sisällön? ”Hän kehottaa polttamaan kirjeen. Siltä varalta, että noudatan hänen toivomustaan, kirjaan tähän (päiväkirjaan) keskeiset kohdat.” -Anita Hallama

Tunnen itseni entistä enemmän tirkistelijäksi ja nolottaa vielä tunnustaa, että odotin kirjan valmistumista erittäin suurella mielenkiinnolla. Nyt en ole enää varma halusinko sittenkään tietää näin paljon Kekkosen yksityiselämästä ja minun alkoi käydä häntä yhä enemmän sääli. Onko oikein, että ihmisen intiimeiksi tarkoitetut asiat levitetään julkisuuteen ja ollaan pettyneitä, kun sivuilta ei paljastukaan seksikohtauksia vaikka suhde jo sinällään oli kahta muuta osapuolta nöyryyttävä?

Hallama on kertonut, että hän päätti julkaista oman kirjansa Kekkosen 100-vuotisjuhlien yhteydessä julkisuudessa heidän suhteestaan esitettyjen väärien ja ilkeämielisten juttujen takia. Mutta eikö tässä nyt käytetä lyömäaseena ja oman maineen puhdistajina ihmisiä, jotka eivät voi enää puolustautua ja jotka eivät todennäköisesti olisi halunneet näin henkilökohtaista asiaa kenenkään ulkopuolisen sorkittavaksi? Ja mitä hyötyä tästä kaikesta on loppujen lopuksi itse Anita Hallamalle?

Sari Salmela

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Anita Hallama, Sydämen kieltä sydämelle

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *