Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan/ SK

Alexandra Salmela, 27 eli kuolema tekee taiteilijanVieraassa kielessä

Uussuomalaisten kirjailijoiden läpimurto on lähellä. Se on kustantamoista kiinni.

Neljä vuotta sitten Slovakiasta Suomeen muuttanut Alexandra Salmela, Saša, 29, on tehnyt uskomattoman työn. Hän on kirjoittanut suomeksi esikoisromaaninsa. Iloisen pisteliäs teos 27 eli kuolema tekee taiteilijan voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Kirja oli ehdolla myös Finlandia-palkinnon saajaksi 2010.

Kritiikeissä kirjaa on kehuttu pitkään odotetuksi maahanmuuttajaromaaniksi.
”En pahastu määritelmästä, vaikka en koe olevani maahanmuuttaja. Maahanmuutto ei ole minulle mikään teema.” Hän halusi vain kokeilla, pärjääkö hän ”ei-omalla kielellä”.

Kipinä romaanin kirjoittamiseen syttyi, kun Salmela tuli toiseksi Teoksen maahanmuuttajille järjestämässä kirjoituskilpailussa kaksi vuotta sitten. Kilpailuun osallistui lähes sata kirjoittajaa. Heistä 13:n teksti pääsi Mikä ihmeen uussuomalainen -novelliantologiaan.

Kilpailunovellissaan Se oikea, aito maahanmuuttajablues Salmela tuuletti leikittelemällä maahanmuuttajiin liittyvillä kliseillä: Minä olen mahanmuuntaja. Minä tulin varastaa sun mies. Minä tulin varastaa sun sosiaalietuudet. Minä en työ. ”Aina kun minua ärsyttää, ajatteluni muuttuu absurdiksi.” Ja Salmelaa ärsyttää: suomalaisten ylenkatseisuus tulokkaita kohtaan.

Ruotsissa kirjallisuus on saanut jo pitkään ulkomaanvahvistusta. Siellä lasketaan olevan 700 maahanmuuttotaustaista kirjailijaa. He ovat perustaneet omia yhdistyksiä ja kustantamoja 1960-luvulta lähtien. Joukossa on myös menestyskirjailijoita: ruotsinsuomalainen Susanna Alakoski, ruotsalaistunisialainen Jonas Hassen Khemiri ja ruotsalaisiranilainen Marjaneh Bakhtiari.

Mutta Ruotsissa maahanmuutolla on vuosikymmenien perinteet ja muuttajien määräkin on moninkertainen Suomeen verrattuna. Meillä uussuomalaisten kirjailijoiden läpimurto odotuttaa vielä itseään.

Britanniassa maahanmuuttajakirjallisuus on jo valtakirjallisuutta. Samalla tarve määritellä kirjailijat taustansa perusteella on väistynyt. Sielläkin maahanmuuttajakirjailijat ovat uudistaneet kieltä, nostaneet esiin vaiettuja asioita, kirjoittaneet auki englantilaisuutta ja saaneet palkintoja. Joukossa on myös kansainvälisiä tähtiä: Salman Rushdie, V. S. Naipaul, Vikram Seth, Zadie Smith, Monica Ali.

Romaanien aihepiirit ovat monenkirjavat, mutta yhteistä maahanmuuttajien teoksille on Salmelankin hallitsema leikittely kielellä sekä kriittisyys.

Salmelan romaani kertoo monikulttuurisuudesta. ”Mahanmuuntaja-suomea” hän ei käytä. ”Olen kielioppisääntöjen läpitunkema”, toteaa Salmela, joka on valmistunut Suomen kielen ja kirjallisuuden maisteriksi Prahan Kaarlen yliopistosta.

Kirjan päähenkilö, angstinen taiteilijuudesta haaveileva Angie, on Salmelan tavoin tulla tupsahtanut Suomeen eikä ymmärrä lopettaa meidän kummallisten tapojemme oudoksumista.

HS:n kilpailuraadin mukaan Salmelan kerrontatapa ja mielenlaadun lento poikkeaa raikkaasti kaikesta näillä lakeuksilla aiemmin koetusta. Finlandia-raatikin hehkutti: Meikäläisten oloissa poikkeuksellista näkökulmien ja tyylien ilotulitusta.

”Äidinkielelläni kirjoittamisprosessi olisi varmasti ollut paljon tietoisempi. Suomeksi kirjoittaminen antoi minulle vapauden, saatoin leikitellä, kokeilla rajoja ja testata, miten pitkälle voi mennä. Kirjoitettu suomi on minulle onomatopoeettinen kieli, ikään kuin matkisin kirjoittamista.”

Salmela lisää, supattaen: ”Monet maahanmuuttajat puhuvat parempaa suomea kuin suomenruotsalaiset. Mutta suomenruotsalaisten puhe kuulostaa söpöltä. ’Väärä kieli’ kalskahtaa korvaan vain, kun puhuja on väärän värinen.”

Salmela lähetti romaaninsa käsikirjoituksen samaan osoitteeseen kuin novellinsa: Teokselle. Kustannussopimus syntyi ilman aikailuja.
”Kirjan ensimmäinen versio syntyi nopeasti ja kirjoittaminen oli hauskaa. Sitä seurasi pitkä ja tuskallinen prosessi. Karsintaa, korjaamista, hiomista, tarkentamista, toistojen poistamista.” Nyt Salmela kirjoittaa jo uutta romaania.

Ei Suomessakaan enää umpiossa eletä. Venäläistaustainen, ruotsiksi ja venäjäksi kirjoittava Zinaida Lindén sai Runeberg-palkinnon 2005 toisesta romaanistaan Ennen maanjäristystä.

Suurelle yleisölle tutumpi on saksalaistaustainen Roman Schatz, jonka nimi löytyy seitsemästä teoksesta. Palestiinalaistaustainen Umayya Abu-Hanna ja Iranin pakolainen Alexis Kouros ovat myös ärhäköitä kolumnisteja. Kiinasta tullut Tao Lin ja perulaistaustainen Roxana Crisólogo ovat julkaisseet runoteokset. Petroskoista muuttanut Arvi Perttu kirjoittaa jo kolmatta romaaniaan suomeksi. Virolaistaustainen Hella Wuolijoki kuuluu kirjallisuushistoriaamme.

Seuraava iso nimikin on jo tiedossa. Se on Irakin pakolainen Hassan Blasim. Elokuvaohjaaja Blasim, 37, päätyi Suomeen monien vaiheiden kautta. Hänen arabiaksi kirjoittamansa esikoisteos, yksitoista novellia sisältävä The Madman of Freedom Square, ilmestyi Britanniassa englanniksi käännettynä reilu vuosi sitten.

The Independent -lehti nosti teoksen ehdolle lehden arvostetun käännöskirjallisuuspalkinnon saajaksi. The Guardian -lehti nimesi Blasimin arabiankielisten nykykirjailijoiden kärkeen.

Suomeksi teos saadaan vasta vuoden 2012 keväällä. WSOY osti tuoreeltaan teoksen oikeudet, mutta satasivuisen teoksen julkaisu on siirtynyt ”kääntäjäpulan” takia.

Blasimin väkivaltaa, siirtolaisuutta ja muukalaisuutta käsittelevää novellikokoelmaa on kiitetty erityisesti pakolaiskysymyksen tuoreesta käsittelytavasta. Vaikeat asiat kääntyvät siinä satiiriksi humaanilla tavalla. Mukana on purevaa yhteiskuntakritiikkiä.

Miten Hassan Blasim sai brittikustantajan innostumaan novelleistaan?

Blasimin ja lontoolaisen Comma Pressin tiet yhtyivät libanonilaisen journalistin Joumana Haddadin välityksellä.
Blasim kamppaili Suomessa toimeentulo-ongelmien kanssa ja kirjoitti lyhyitä novelleja Haddadin lehteen. Kun Comma Pressistä tiedusteltiin mahdollisia kirjoittajia Lähi-idän kaupungeista kertovaan novelliantologiaan, Haddadi suositteli Blasimia.
Juuri Blasimin teksti nousi kokoelmasta, ja kustantaja tilasi häneltä kirjan verran lisää novelleja.

”Kirjoittaminen? Painajaismaista”, Hassan Blasim toteaa Pohjois-Irakista lähettämässään sähköpostiviestissä. Hän on siellä ”keräämässä tunnelmia” tekeillä olevaan pakolaisromaaniinsa, jonka sama brittikustantamo kustantaa. Kirjoittamiseen Blasimilla on aikaa. Suomessa hän on päässyt tekemään vain neljä lyhytelokuvaa.

”Kaikki Irakin pakolaiset, jotka ovat olleet vähänkään aktiivisia politiikassa, kirjoittavat nyt pöytälaatikkoon. Uskonnollinen järjestäytyminen ei ole ainoa tapa luoda uutta identiteettiä muuttuneessa tilanteessa”, kertoo islamin tutkija Marko Juntunen.
Paras julkaisukanava on toistaiseksi netti, josta löytyy kymmeniä irakilaiskirjoittajien arabiankielisiä kulttuuri- ja kirjallisuussivuja.
Yhtä sivustoista pyörittää Helsingin Käpylän kuppiloita työhuoneenaan pitävä Hassan Blasim.

Keravalainen Yousif Abu Al Fawz, 53, ehti julkaista viisi novellikokoelmaa Irakissa ennen maanpakoaan. Kuudes, vieraudesta ja kaipuusta kertova kokoelma Taikalintu ilmestyi suomeksi kymmenen vuotta sitten. Hän on tarjonnut myös uuden, viisisataasivuisen, meidän oloihimme sijoittuvan maahanmuuttajaromaaninsa käsikirjoitusta suomalaiskustantajille, mutta ei ole saanut vastausta.
Arabiaa taitavien käsissä kirja kuluu Kurdistanian pakolaishallituksen kustantamana. Teos tavoittelee arabiankielisen kirjallisuuden Arab Booker -palkintoa.

”Miksi maahanmuuttotaustainen kirjailija ei muka saisi arvostella teoksissaan uutta kotimaataan? Tottakai saa, mehän olemme suomalaisia.”

Hänkin käyttää huumoria, ironiaa, välineenä teoksessaan. Ylevät puheet monikulttuurisuudesta ovat alkaneet kypsyttää häntä.
”Erityisen huolissani olen maahanmuuttajaperheiden lapsista, jotka ovat joutuneet epäonnistuneen maahanmuuttajapolitiikan maksajiksi.”

Al Fawz kirjoittaa kriittisesti myös maahanmuuttajista. Uskonnolliset yhteisöt käyttävät hyväkseen nuorten turhautuneisuutta ja tietämättömyyttä. Naisille tehdään perheväkivaltaa, kun he tavoittelevat länsimaista tasa-arvoihannetta. Uudessa kirjassa tapahtuu kunniamurha.

Voisiko juuri tämä kirja avata meille sen kaivatun, uuden ikkunan Suomeen? Kiinnostaisi lukea, mistä Väinämöinen ja maailman vanhimman eepoksen sankari Gilgameš keskustelevat Al Fawzin romaanissa. Tai Väinö Linna ja romaanin kirjailija, joita kokemukset sodasta yhdistävät.

Myös bosnialaiset pakolaiset kirjoittavat auki omaa traumaansa. Vaasassa asuva Resad Hašanovi´c, 48, sai runojaan Pirkanmaan taidetoimikunnan 2000 julkaisemaan maahanmuuttaja-antologiaan Hedelmät jotka eivät tuoksu ruudille. Sen jälkeen hän on julkaissut niitä omakustanteina.
Runoilu, lehtityö tai hänelle pakolaisena taiteellisesta lahjakkuudesta myönnetty Lilius-palkinto eivät kuitenkaan tuoneet leipää pöytään, ja nyt Sarajevon yliopistosta journalistiksi valmistunut Hašanovi´c opiskelee lähihoitajaksi. Valmis runokokoelma on vielä pöytälaatikossa.

”Olen monitoimimies. Olen sopinut itseni kanssa, että en katkeroidu vaan nautin elämästä ja jaan energiaani toisillekin.”

”Sytytän illalla kynttilän ja palaan ajatuksissani kotikylään Drina-joen laaksossa Srebrenican lähellä. Kuuntelen Vesa-Matti Loirin tulkintoja Eino Leinon runoista ja luen Ezra Poundin ja Pentti Saarikosken runoja. Ihailen myös Sofi Oksasta, joka ei ole piilotellut suomalaisvirolaista taustaansa. Hänellä on rohkeutta olla oma itsensä.”

Iranilaissyntyisen Alexis Kourosin 1997 Finlandia Junior -palkittu Gondwanan lapset sai pakit kaikilta suurilta kustantamoilta. Lopulta vähemmän kaupallinen Lasten Keskus julkaisi kirjan.

”Jos kukaan ei olisi julkaissut ensimmäistä kirjaani, olisin todennäköisesti jatkanut lääkärintyötäni enkä olisi kirjoittanut seuraavaa kirjaani ja tehnyt elokuvia tai perustanut lehtiä”, Kouros kertoo. Hän on perustanut muun muassa SixDegrees-lehden ja mediatuotantoyhtiö Dreamcatcherin.

Kouros pitääkin tärkeänä, että myös ulkomaalaistaustaisia kirjoittajia ja kirjailijoita tuetaan taloudellisesti.
”Jo muutaman tuhannen euron apuraha voi muuttaa koko elämän. Tulija ei menekään bussikuskiksi tai siivoojaksi vaan voi olla muutaman vuoden kuluttua maailmanluokan tähtikirjailija.”

Silti Kouros erosi vuosi sitten Valtion taidetoimikunnan alaisesta monikulttuurijaostosta, joka jakaa rahaa muun muassa uussuomalaisille kirjailijoille. Ero oli protesti sille, että hän olisi ollut ainoa etnisten vähemmistöjen edustaja jaostossa, jossa ”pitäisi olla vain maahanmuuttajataustaisia”.

”Se oli esimerkki valitettavan laajasta holhousajattelusta. Maahanmuuttajissa on paljon potentiaalia, mutta ilmapiiri ja asenteet ovat kovenemassa.”

Kouros on myös kutsuttu kirjailijavieras. Häntä pyydetään puhumaan maahanmuuttajana.
”Puheen oletetaan vahvistavan ennakkokäsityksiä: kotimaassa olot olivat kurjat ja tänne pääsy on lottovoitto.”
Hän näkee samaa ”länsimaisille tyypillistä narsismia ja itsekeskeisyyttä” myös taidepalkintojen jaossa.

Aina tarve kertoa oma tarina ei kysy kirjailijanlahjoja. Avuksi voi tulla toinen suomalainen. Somaliasta pakolaisena 1990 tullut Amran Mohamed Ahmed, 55, sai kirjoittamisen kipinän osallistuttuaan Kassandra 2000 -runoantologiaan Yhdeksän syyssadetta. Somalinaisten laulamat ja lausumat runot litteroitiin Helsingin yliopiston tutkimushankkeena.

Lontoossa nykyisin toimittajana työskentelevä Amran halusi kertoa vaiheikkaan tarinansa jälkikasvulleen ja saneli elämänsä nauhalle. Kirjailijaystävä Eeva-Liisa Bahnaanin toimittama Amranin elämäntarina ilmestyy tammikuussa Suomessa asuvien somalinaisten tukiyhdistyksen Golis Naisten kustantamana. Sen jälkeen kun isot kustantamot pysyivät päättäväisesti hiljaa tarjouksen edessä.
Myös kenialaissyntyinen juoksija Wilson Kirwa saneli elämäntarinansa, ja Heikki Saure kokosi sen kirjaksi. Toimittaja Heli Roiha taustatoimitti kosovolaissyntyisen Fatbardhe Hetemajn tuoreen elämäkerrallisen kirjan.

Oman elämäntarinansa kertomisesta haaveili myös Pohjois-Suomessa SPR:n monikulttuurisen toiminnan kehittäjänä työskentelevä somalitaustainen Saeed Warsame, 43. Nyt hän kirjoittaa maahanmuuttajaromaania ystävänsä, Kehitysyhteistyökeskuksen tiedottajan Esa Salmisen kanssa. Kirja ilmestyy ensi syksynä monen uussuomalaisteoksen takana olevan Johnny Knigan kustantama.

Odotukset ovat korkealla. Afrikkalaishenkinen kertomaperinne ja länsimainen kirjallisuusperinne yhdistyvät jo kirjan tekotavassa: Warsame sanelee ensin kehittelemänsä tarinat nauhalle. Romaanillaan tekijät haluavat tuoda uusia näkökulmia maahanmuuttajakeskusteluun.

”Monet suomalaiset ajattelevat, että olemme halunneet ja päässeet paratiisiin. Yleinen kokemus ei kerro haluamisesta vaan joutumisesta tänne.”

Romaani avaa kivuliaita asioita myös maahanmuuttajayhteisöjen sisällä.

”On jännittävää nähdä, hyväksytäänkö itsekriittisyys maahanmuuttajapiireissä.”

Ali Abdirahman, 49, on tekemässä jo seitsemänsiä somalikirjamessuja ”nollabudjetilla” pääkaupunkiseudulla. Ajatus messuista syntyi hänen valmistuttuaan kirjastovirkailijaksi; pääkaupunkiseudun kirjastoissa ei ollut somalinkielisiä kirjoja. Netistä Abdirahman löysi Mohamed Sheikh Hassanin, somalikirjallisuuteen keskittyneen tukholmalaiskustantajan. Sitä kautta hän sai niin messuille kuin kirjastoihinkin teoksia omalla äidinkielellään.

Abdirahman on kääntänyt suomesta somalinkielelle aapisen ja Miina ja Manu -lastenkirjoja ystävänsä kanssa. Omaelämäkerrallinen teos on loppusuoralla.

”Kuuntelen järkyttynenä meille iltaisin kokoontuvia somalitaustaisia nuoria. He tietävät niin vähän Somaliasta. Kirjassa kerron heille heidän juuristaan.”

Vaikka venäläiset ovat olleet jo yli sadan vuoden ajan merkittävä kielivähemmistö Suomessa, kirjailijoita joukosta on noussut harvakseltaan. Vahvistusta joukkoon tuo viisi vuotta Suomessa asunut, venäjän arvostetuimpiin nykyrunoilijoihin kuuluva Sergej Zavjalov. Mordvalaissukuisen Zavjalovin edellinen runoteos Melika ilmestyi kaksi vuotta sitten Ntamo-kustantamolta.

Odotukset kohdistuvat venäjänkielisen Litera-kulttuurilyhdistyksen liepeillä viihtyviin venäjänkarjalaistaustaisiin nuoriin kirjoittajiin. Yksi heistä on Suomeen 12 vuotta sitten perheensä mukana paluumuuttajana tullut Tatiana Pertseva, 32. Hänen runokokoelmansa suomennos ilmestyi juuri Petroskoissa kirjallisuuslehti Carelian kustantamana. Aiemmin moskovalainen kirjallisuuslehti julkaisi Pertsevan novellikokoelman. Suomalaiskustantamoja Pertseva ei ole edes lähestynyt.

Venäjän kieltä ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa opiskeleva Pertseva suunnittelee romaania isoäidistään, joka lähti Sallasta sulhasensa kanssa Neuvostoliittoon kommunismia rakentamaan.

”Mummo kuoli Venäjällä. Mutta Salla on mummon kylä.”

Ensimmäiset runonsa Pertseva kirjoitti Suomeen muutettuaan. Viime syksynä kulttuuritehdas Korjaamolla hän kuuli ensi kerran runojaan suomeksi esitettynä.

”Se tuntui tärkeältä. Kuin olisin saanut hyväksynnän, että minäkin voin olla suomalainen runoilija.”

Teksti: Riitta Kylänpää/ SK

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: 27 eli kuolema tekee taiteilijan, Alexandra Salmela

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *