Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu työn touhussa

Ainon ja Samin värioppi

Värillä on väliä, kun Aino Havukainen ja Sami Toivonen seuraavat uuden Tatu ja Patu -kirjansa painamista. Kirjapainossa on keltainen hetki. Arkkikoneet painavat yhtä aikaa kahta eri Tatu ja Patu -kuvakirjaa. Painaja Tapio Rantanen odottaa kirjojen tekijöitä Aino Havukaista ja Sami Toivosta paikalle. Rantanen tietää, että keltainen väri ratkaisee kaiken. Kun sitä on riittävästi, taiteilijat antavat hyväksyntänsä painotyölle. Toki he käyvät arkit muutenkin läpi, mutta keltainen on heille kaikkein tärkein, sillä se luo kirjoille tunnelman, antaa lämmön. ”Kun keltaista ei ole, kirja kylmenee”, Aino on sanonut.

Kymmenen metrin päässä Rantasesta toinen painaja, Tarmo Anttonen, antaa koneen laulaa täysillä. Tatu ja Patu Helsingissä -kirjasta otetaan jo kuudetta painosta, ja sen keltaisen värin määrä on tallentunut koneen muistiin.

Yritän kuunnella, millainen on painamisen ääni.
Jyks, jyks!
Jyks, jyks!

Kuulisivatko Outolan pojat, Tatu ja Patu, äänen samalla tavalla?

Kirjailijapariskunta on tuttu vieras Otavan kirjapainossa aina heinäkuussa. Tämä on yhdeksäs kerta, kun he tulevat Keuruulle. Heidän yhteinen esikoiskirjansa, Vauhtiässät Max ja Olivia, painettiin täällä 1997. Seuraavana vuonna he eivät tulleet. Vauhtiässistä ei tullut menestystä, ja kirja unohtui. Tatu ja Patu sen sijaan on kolmen vuoden aikana menestynyt huimasti. Neljättä nimikkokirjaa, Tatu ja Patu työn touhussa, painetaan yli 11 000 kappaletta. Myös uusintapainokset, kuten nyt painettavat 3 000 kappaletta Helsinki-kirjaa, kertovat suosion suunnasta. Siksi keltainen on tänään myös juhlan väri.

Tärkeän näköisenä töihin

Da Viivakoodi.

Havukaisen ja Toivosen huumori näkyy paljaana Työn touhussa -kirjan toimittajan työstä kertovalla aukeamalla. Siinä on kuvattu lehden etusivu, jonka viivakoodien alalaidassa on väännös menestyskirjan nimestä. Lapsia se ei varmasti huvita samalla tavalla kuin kirjaa ensi kertaa ääneen lukevaa aikuista. Heidän komiikkansa on pirskahtelevaa, riemukkaan runsasta ja löydettävissä. Huumori on tekijöilleen myös työlästä, sillä jutut ja kuvat elävät viimeiseen asti. Kirja-alan  ammattilaiset pitävät heitä perfektionisteina, jopa äärimmäisyyteen asti. Kehuja tulee ammatillisesta itsetunnosta, joka kestää kovaakin kritiikkiä. Jos sellaista osaa esittää.

Tapasin työparin viime maaliskuussa kotona Raisiossa. Aino antoi minulle hommia, kuten hän itse sanoi, ja lykkäsi käteeni toimittaja-aukeaman kommentointia varten. Siinä ei silloin naurettu koodeille. Muitakin uusia vitsejä sivulle on tullut. Nyt se on Ainon tarkassa syynissä. Hän kumartuu tutkimaan värejä valopöydälle levitetystä arkista, jossa on kahdeksan sivua uudesta kirjasta. ”Ei ihmekään, että kaikki näytti niin tummalta”, Aino nauraa. ”Mulla oli vielä aurinkolasit päällä.”

Aino ja Sami aloittavat viimeisen työvaiheen tämän kirjan parissa. Aino katsoo värejä otsa rypyssä, Sami istahtaa jakkaralle ja alkaa oikolukea. Arkista on painettu ensimmäinen puoli, niin sanottu prima. Työn touhussa -kirjassa Tatu ja Patu kokeilevat eri ammatteja ja yrittävät selvittää, minne lähes kaikki ihmiset lähtevät aamuisin kovalla kiireellä ja tär­keän näköisinä. Ensimmäisen arkin sivuilla pojat ovat leipomossa, lehden toimituksessa ja konepajalla.

”Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta”, Aino selittää väärinymmärryksiä, joihin koko sarja perustuu. ”Pojat eivät tiedä, miten meidän maailmassamme kuulua toimia. Silti ne haluavat olla kuten muutkin.”

Asiallinen Veera sai mennä

Uteliaisuus ja ulkopuolisuus ovat olleet Outolan poikien luonteenpiirteitä alusta asti. Omaa nimikkokirjaansa he joutuivat kuitenkin odottamaan. Tatu ja Patu olivat ensin pariskunnan Veera-kirjojen sivuhenkilöitä. Ne kohelsivat tarmokkaan tärkeilevästi ja estoja tuntematta erilaisissa tilanteissa, kuten ruoanlaittopuuhissa ja lääkärissä. Veera sitten selitti hymy huulillaan, miten asiat oikeasti ovat.

Tatu ja Patu kuitenkin syntyivät ennen Veeraa, Vauhtiässien jälkeen. ”Veera tarvittiin vastapuoleksi”, Aino muistaa. ”Kun Veeran keittiöpuuhat -kirjassa tehtiin pizzaa, piti olla joku, joka saa sen pizzan valmiiksi ja kerrottua ohjeen lapsille.” Viimeinen Veera-kirja ilmestyi 2002. Aino ja Sami irrottautuivat asiallisesta Veerasta ja päästivät pojat omilleen.

”Tosi hyvä keltainen”, Aino sanoo ja kirjoittaa nimensä punaisella tussilla arkin laitaan. Samikaan ei ole löytänyt moitittavaa. Rantanen tallentaa väriasetukset arkkikoneen muistiin ja aloittaa painamisen.

Kerron Samille, miltä arkkikoneen ääni kuulostaa.
Hän on eri mieltä. En kuule, mitä hän sanoo, joten pyydän häntä kirjoittamaan lehtiööni. Näin Sami kuuli:
KT-CHNK…
KT-CHNK…

Seuraavan tunnin aikana kone sylkee noin 10 000 Tatu ja Patu -arkkia.

Ihan kuin Tatusta ja Patusta

”Juoni ei ole kummoinen. Takaa-ajotarina on köykäinen. Parasta kirjassa on kuvitus.” Kriitikon lausunto ensimmäisestä Tatu ja Patu -kirjasta harmittaa yhä Aino Havukaista, joka käy naapurikoneella katsomassa, millaiselta Helsinki-kirjan arkit näyttävät.

”Piirtäminen on rutiinia”, hän sanoo. ”Sitä edeltävät ratkaisut ovat kaikkein työläimpiä: lähestymistapa, juoni, komiikka, aukeamien sommittelu…” ”Suurin työ on kerronnassa, perusrungon sorvaamisessa”, Sami Toivonen säestää. ”Siinä Aino on aivan ylivoimainen.”

He ovat hyvillään Otavan keväällä myöntämästä Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinnosta, koska se on tunnustus kirjan tekemisestä kokonaisuudessa, ei vain kuvituksesta. Rudolf Koivu -palkinnon tekijäpari sai 2001 kuvituksista kirjoihin Veera ja menopelit sekä Risto Räppääjä ja nuudelipää (Tammi). He ovat kuvittaneet kaikki Sinikka ja Tiina Nopolan suositut Risto Räppääjät.

Tatussa ja Patussa on 32 sivua, ja toisen arkin painaminen alkaa muutaman tunnin kuluttua. Painetut arkit kuivuvat yön yli, ja niiden toinen puoli eli sekunda painetaan seuraavana päivänä. Tekijät tarkastavat niidenkin painojäljen.

Ulkona kesäpäivä nostaa helmiä ohimolle ja iho nuolaisee paidan kiinni. Ajamme muutaman kilometrin kirjapainon vierastalolle. Hiekkatie pölisee. Keurusselkä vilahtaa edessäpäin. Aurinko helottaa kullankeltaisena. On kuin lapsuuden kesänä. Lasten kesiä varten Aino ja Sami ideoivat Helsinki-kirjaan matkareitin, jonka voi itsekin tehdä. He kiersivät kaupunkia, kuvasivat ja piirsivät näkemäänsä, ideoivat tarinaa.

Samalla tavalla ovat syntyneet muutkin kirjat. Tatu ja Patu päiväkodissa -kirjaa varten he tutustuivat tarkasti raisiolaiseen päiväkotiin. Työn touhussa -kirjaan he haastattelivat työntekijöitä ja kuvasivat työpaikoilla miljöötä ja esineitä. Siksi kaikki näyttää hyvin todelliselta, vaikka päiväkodissa onkin oma lokero Mr. Walkerille Lauran ja Saran vieressä ja kampaamossa on luettavana Avotukka-lehti. Kuvitus palvelee tarinaa, ei päinvastoin, he sanovat. ”Työn touhussa on kaikkein tietokirjamaisin kirjamme, joten tästä on enemmän kuin aikaisemmista kirjoista mahdollista löytää virheitä.” Vaikeinta oli vastata lapsen kysymykseen, miksi töitä tehdään. Ainolle ja Samille Keuruu merkitsee yhden työrupeaman päätepistettä. Yö Keuruulla merkitsee paljon muutakin.

Nokka pystyssä maailmalle

Avioparin työnjaossa Aino Havukainen on se, joka piiskaa luovuuden esiin. ”Hän näkee herkemmin kuin minä, kun jokin ei toimi. Hän panee hakemaan parempaa”, Sami myöntää. ”Kirjojen kerronta ja komiikka tulevat pitkälti häneltä. Hahmot taipuvat ilmaisemaan Ainon huumoria, hänen fyysistä ja miimistä komiikkaansa.”

Sami yrittää keittää kahvia vierastalon keittiössä. Keitin on kookas, eikä hän aluksi tiedä, minne vesi laitetaan. Kopio vanhasta vieraskirjasta kertoo, että saman katon alla on yöpynyt muitakin Otavan kirjailijoita: F. E. Sillanpää, Urho Kekkonen, Mauri Kunnas… Kekkonen on kirjoittanut kirjaan vain nimensä. Se on yksinäisenä sivulla. Sillanpää on lisännyt omaan allekirjoitukseensa tutun luonnehdinnan: ”seitte”.

”Ainon idikset oli eka kova juttu mulle. Mikään ei mene totutun kautta, vaan hän soveltaa aina”, Sami kertoo. He tapasivat opiskellessaan Lahden muotoiluinstituutissa 1990-luvun alussa. Sami oli palkittu 17-vuotiaana sarjakuvistaan Kritiikin kannuksilla. Monen mielestä lahjakas nuori mies kulki nokka pystyssä. ”Kun aloitimme, olin nuori, tyhmä ja itsekäs”, Sami, 35, tunnustaa. ”Aino sai tehdä hirveästi töitä mun kanssa. Ihailtavaa että hän on jaksanut sorvata mun työmetodeja.” ”Olet nähnyt yhteisessä jäljessämme suuremman arvon, kun et ole potkaissut mua pihalle”, Sami huikkaa Ainolle. ”Syytä varmasti olisi ollut.”

”Sä olit vaan piirtäjä mulle”, Aino, 37, nauraa. ”Käymme parisuhdekeskustelua koko ajan, muutenhan emme voisi tehdä töitä yhdessä”, hän sanoo. ”Työasioista emme tappele, sillä päämäärä on meille molemmille ihan kirkas.”

Tylsällä arjella hyvää jälkeä

Sami kantaa keittämänsä kahvin pöytään. Se on laihaa, kuin huonoa teetä. Hän on tottunut juomaan reilun kaupan kahvia, joka sekoitetaan kuumaan veteen.  Tutut asiat ja rutiinit ovat heille poikkeuksellisen tärkeitä. ”Mitä tylsempää arki on, sen parempaa duunia tulee. Kirjojen tekeminen on meidän leipä”, Aino kuvaili talvella Raisiossa.

Tuolloin he epäilivät, että vierailuni saattaa suistaa heidän elämänsä raiteiltaan. ”Erinäiset kontaktit ulkomaailmaan, vaikka pienetkin, syövät tekemistämme”, Sami sanoi. Lisästressiä toi Kiinasta adoptoitujen lasten, Annan, 4, ja Miinan, 2, pitkittyneet kitalaki- ja huulihalkioleikkaukset. ”Adoptio on vapaaehtoinen valinta”, Aino sanoo. ”Olen aina halunnut perheen, mutta ilmoitin vanhemmilleni jo teini-iässä, että adoptoin lapset. Se taisi jäädä päälle jostain tv-dokumentista.” Sami ei ollut koskaan ajatellut asiaa. ”Joten olin avoin ajatukselle.”

Nyt lapset ovat mummolassa ja kirja tehty. Yö Keuruulla käy siksi myös lomasta. He ovat varanneet laiturilukemiseksi kiinalaisen Qiu Xiaolongin Komisario Chen -dekkareita. Yöllä katsotaan elokuva, joka haetaan Keuruun R-kioskilta. Mutta nyt on aika lähteä katsomaan, millaista on kakkosarkin keltainen.

Molempien kädenjälki

Ärrältä löytyy elokuva Napoleon Dynamite, amerikkalainen teinikomedia. Elokuvien katsominen on Ainon ja Samin mieluisin harrastus, Kiinan ohella. Kun uusin Tatu ja Patu oli lähtenyt kirjapainoon, he katsoivat neljä elokuvaa yhden yön aikana. Työn touhussa ei elokuville jää aikaa. ”Meillä on samanlainen maku ja näkemys asioista muutenkin”, Sami sanoo. ”Telkkariohjelmistakin haukutaan samat jutut. Olemme todella toistemme puoliskot, sillä kun toinen tulee Siwasta, reissusta riittää hirveästi kerrottavaa. Tarinasta ei saa jäädä aukkoja toiselle.”

Ammatillisia esikuvia heille ovat olleet Richard Scarry ja Mauri Kunnas. Lapsuudessa Ainon huumorintajua ruokkivat Asterixit ja Pikku Nikke -kirjat. Tomi Ungererin ja Jukka Tilsan kynänjäljet kiehtoivat Samia. Kaksikon oma työprosessi hioutui tehokkaaksi, kun he tekivät kuvituksia Ilta-Sanomiin ja Suomen Kuvalehteen. ”Kuulostaa pahalta, mutta tyhjän jauhaminen työn­teosta on jäänyt pois”, Sami sanoo. ”Järjestelmällisyys ja pikkutarkkuus ovat Ainon ansiota.” Aino ei enää itse piirrä. ”Sami pystyy piirtämään sen, mikä mulla on päässä. Minä en kykene, se ei tule ulos.”

Työn touhussa -kirjassa Patu on listannut toiveammattinsa: mikroaaltouunitukihenkilö ja talouspaperitutkija. ”Kaikki kuvittajat haaveilevat jossain vaiheessa omasta lastenkirjasta”, Sami selittää tekijäparin valintoja. ”Oma pitkäjännitteisyyteni ei vain riittänyt suunnitteluun.” Aino sanoo olevansa kuin ohjaaja, joka vastaa kirjan kokonaisuudesta. Sami on näyttelijä ja lavastaja, joka piirtää kaiken käsin. Aino skannaa Samin piirrokset, värittää, taittaa ja muokkaa loputtomasti. Vauhtiässät hän vielä väritti guassi-väreillä, nyt työvälineenä on tietokone.

”Aino on yhtä armoton mulle kuin itselleen”, Sami luonnehtii pyynnöstäni.
”Ja sä oot äärimmäisen lahjakas piirtäjä”, Aino kehuu.
”Just piti sanoa toi.”

Keltainen on kohdallaan kakkosarkissakin. Painaja Mikko Hautala paljastaa, että taiteilijoiden viesti on mennyt perille: nykyään Tatuun ja Patuun pannaan keltaista pikkuisen yli painon normaaliarvojen. Työn touhussa -kirjaan kuluu neljää eri painoväriä yhteensä 25 kiloa. Keltaista on suurin osa, 9 kiloa.

Kesäpäivä kääntyy illaksi. Aino ja Sami palaavat vierastalolle ja istahtavat laiturille. Pian alkaa sininen hetki. Yöllä Aino nukahti kesken elokuvan. Seu­raa­vana päivänä viimeisessä arkissa oli virhe: kaksi tekstipalkkia oli juoksuttunut uudelleen, ja kappaleista oli pudonnut viimei­nen sana pois. Korjausten jälkeen Aino ja Sami tarkistivat värit ja lähtivät kotiin. Arkki painettiin myöhemmin. Tatu ja Patu työn touhussa –kirjaan käytettiin 2 752 kiloa paperia.

Teksti: Jyrki Jantunen/ SK

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Aino Havukainen, Sami Toivonen, Tatu ja Patu työn touhussa

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *