Ahti Gåpå ja Heikki Harju: Seitsemän veljestä – myyteistä faktoiksi

Seitsemän veljestä, myyteistä faktoiksiKadonneen Jukolan metsästys

Mihin Aleksis Kivi sijoitti Seitsemän veljestään?

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää.

Siellähän se, mutta missä tarkkaan ottaen? Minne Aleksis Kivi mielessään sijoitti Seitsemän veljestä ja muutakin tuotantoaan?

Asiasta ei ole saatu yksiselitteistä selvyyttä, eikä tietysti saadakaan, koska Kiven kuvaamien tapahtumien näyttämöt olivat suurelta osin kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Ei niitä sellaisinaan luonnosta ole löytynyt koskaan, saati nyt enää, lähes 130 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen.

Eteläiseen Hämeeseenkin on raivattu peltoja, metsitetty niitä, rakennettu taloja tuppeensahatusta lankusta ja muustakin tavarasta, päällystetty pikiteitä, pystytetty sähkölinjoja, eletty, kuoltu ja melskattu kahta kauheammin kuin Impivaaran olvijuhlissa konsanaan.

Silti Seitsemän veljeksen mahdollisista maisemista kiistellään yhä. Tarinat, paikallishistoriat ja myös fiktiiviset paikat ovat nousseet arvoonsa erityisesti matkailumarkkinoinnissa.

Perinteisesti Jukolan, Toukolan, Impivaaran, Hiidenkiven ja muiden veljespaikkojen on ajateltu sijaitsevan Nurmijärvellä, Aleksis Kiven kotiseudulla. Seitsemän veljestä ovat päässeet kunnan vaakunaan, ja Kivi-juhlia vietetään Palojoen Taaborinvuorella, Aleksis Kiven kotikylässä.

Kirjallisuuden tutkijat ovat pitäneet Jukolan mahdollisena esikuvana kolmea taloa: se on voinut olla Maisin tai Ojakkalan talo Nurmijärven Palojoella tai Lemmilän talo Ridasjärven kylässä Hausjärvellä, Nurmijärven koillispuolella. Historiantutkimuksen kannalta nämä talot eivät kuitenkaan oikein sovi Jukolaksi.

Kivi kertoo Jukolan olleen poikkeuksellisen suuri uudistila, joka oli isossajaossa saanut tiluksia seitsemän kertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Palojoella ei ole ollut tällaisia suurtiloja, eikä Ridasjärven Lemmiläkään ollut sellainen, koska se ei ollut syntynyt isossajaossa vaan oli peräisin 1500-luvulta ja halottiin kahtia vuonna 1800.

Lemmilässä kuitenkin tiedetään olleen 1700-luvulla seitsemän poikaa, joista neljällä oli samat nimet kuin Kiven veljeksillä: Juhani, Eero, Aapo ja Tuomas. Perimätiedon mukaan Lemmilän veljekset muuttivat asumaan metsään kauas kotoaan, mutta palasivat sieltä sen jälkeen, kun heidän saunansa paloi. Kovin impivaaralaiseltahan tuo kuulostaa.

Lopen vastaisku

Uuden ilmansuunnan Seitsemän veljeksen maantieteeseen ovat tuoneet loppilainen kotiseutuneuvos Ahti Gåpå ja vihtijärveläinen suku- ja paikallishistorian tutkija Heikki Harju kirjassaan Seitsemän veljestä, myyteistä faktoiksi (omakustanne 2009). He esittävät, että veljekset elivätkin Lopella ja Vihdissä, siis muutamia kymmeniä kilometrejä Nurmijärveltä länsiluoteeseen.

Gåpå ja Harju perustavat näkemyksensä monikymmenvuotiselle kokemukselleen karttojen ja sukujen tutkimuksessa. Gåpå on tutkinut nimistöä 1950-luvulta lähtien ja pian vuosikymmenen nimenomaan Aleksis Kiven tuotannon nimistöä ”melkein päätoimisesti”. Harju on sukututkija jo neljännessä polvessa.

He kuitenkin tuntevat joutuneensa torjutuiksi tiedemiespiireissä – arvelunsa mukaan sen vuoksi, ettei heillä ole akateemisia tutkintoja.

Heidän mielestään Nurmijärven valikoituminen Seitsemän veljeksen tapahtumapaikaksi perustuu yksinkertaisesti väärään arvioon, joka on aikoinaan tehty jossakin ”kirjoituspöydän ääressä”.

”Jos taustoja ja paikkoja ei ole tutkittu, eihän oikeastaan muuhun johtopäätökseen voi tulla, koska Kiven kotikylä oli juuri Palojoki”, sanoo Gåpå.

Hän ja Harju eivät halua kiistää Aleksis Kiven itsensä nurmijärveläisyyttä. Sitähän hän on ilman muuta ja ehdottomasti, mutta se ei merkitse, että myös hänen maisemansa olisivat sieltä, Gåpå sanoo. Ne eivät sovi sellaisiksi, eikä siellä ole ollut Jukolaksi sopivia taloja.

Yhdessäkään Palojoen talossa ei tiedetä olleen yhtä aikaa varttumassa seitsemää poikaa, eikä Nurmijärvi oikein istu edes ”eteläiseen Hämeeseen”, sillä historialliseen Hämeeseen kunnasta kuului sen pohjoisreuna, ei esimerkiksi Palojoki.

Lisäksi Gåpå huomauttaa, että Nurmijärvi on enimmäkseen tasaista savimaata, ei siellä Kivi olisi voinut nousta kiireelle korkean mäen ihastelemaan kaukana siinteleviä mäkimaisemia. Sellaiset alkavat vasta vähän koillisempana, siis juuri Lopen ja Vihtijärven suunnassa.

Läyliäisten veljekset

Noihin mäkimaisemiin, Lopen Läyliäisten Keihäsjärvelle sijoittuu Jukolan talo Gåpån ja Harjun kirjassa. Vanhan Jukolan paikalla nykyisin sijaitsevan talon ympäristössä on heidän mukaansa edelleen jäänteitä Jukolan talosta, samoin kivinen tanner lähes sellaisenaan, sekä avaria soita ja erämaita, äärettömiä saloja, tuuheita kuusikoita ja männistöjä.

Keihäsjärven uudistalo muodostettiin isossajaossa, ja se sai tiluksia lähes 1 500 tynnyrinalaa (730 hehtaaria), eli kolme kertaa enemmän kuin kylän muut tilat.

Keihäsjärven isännälle Eero Korkille ja hänen vaimolleen Maria Eleonoralle (o.s. Åman) tiedetään syntyneen seitsemän poikaa ja kolme tytärtä – yksi poika tosin kuoli pienenä. Gåpå pitää mahdollisena, että Kivi on mielikuvituksessaan sijoittanut itsensä tämän kuolleen pojan tilalle, seitsemänneksi veljekseksi.

Tämä Keihäsjärven seitsikko on Ridasjärven Lemmilän veljessarjaa ”sopivampi” sen vuoksi, että se eli Aleksis Kiven aikana, lemmiläläiset taas jo 1700-luvulla.

Keihäsjärven puolesta puhuu myös se, että talossa asui kyläsuutari Åman, veljesten eno. Gåpån mielestä hän on saattanut hyvinkin olla se sokea eno, jota Kiven veljekset muistelevat, vaikkei hänen näkökyvystään olekaan säilynyt merkintöjä.

Eero Kork oli ollut pitkään armeijan palveluksessa, ruotuväen trakuuna, jollaisesta myös Kivi puhuu. Hän siis ei ollut mikään viljelijä; se selittäisi sen, etteivät Jukolan viljelyspuuhat olleet oikein onnistuneet, eivätkä onnistuneet heti isän kuoltuakaan, vaan sissigeenit vetivät pojat Impivaaran korpeen.

Pojat liikkuivat kirjan mukaan metsissä varsin sujuvasti, olivat siellä sananmukaisesti kuin kotonaan ja viettivät metsäläiselämää jo nuorina, kunnes heidät haettiin äidin, vallesmannin ja kylänmiesten voimin takaisin ihmisten ilmoille. Kivi kertoo seitsemän veljeksen isän olleen tunnettu yli viidenkymmenen karhun kaataja. Sellaisia sankareita on myös historiallisten selvitysten mukaan elänyt 1800-luvulla nimenomaan Läyliäisten–Vihtijärven erämaa-alueilla.

Faktoja vai sattumia?

Heikki Harju on havainnut myös sellaisen yhtäläisyyden fiktion ja faktan välillä, että Keihäsjärven tilaa jäi asumaan Korkin veljessarjan vanhin, Eero Juhani Eeronpoika Kork, yhdessä vaimonsa Maijan kanssa – siis aivan samoin kuin Jukolan Juhani jäi kotitaloonsa Venlansa kanssa.

Lopen seurakunnan kirkonkirjojen mukaan Eero ja Maija Kork saivat lapsensa täsmälleen samassa järjestyksessä ja samoin aikavälein kuin Juhani ja Venla Jukola: ensin tuli tyttö, runsaan vuoden kuluttua toinen tyttö, kahden vuoden kuluttua poika, sitten vielä lisää tyttölapsia.

Ahti Gåpå puolestaan on löytänyt Keihäsjärven tilan ja läheisen Ylimmäisen järven ympäristöstä monia maastokohtia ja nimiä, joita on kuvattu Seitsemässä veljeksessä, mutta joita ei esiinny oikeasti missään muualla kuin täällä – ei siis Nurmijärvelläkään.

Keihäsjärven talon lähellä on muun muassa Sompiosuo, ja talon entisillä mailla sijaitsee Sonnikivi tai Härkäkivi, jota on kutsuttu myös Hiidenkiveksi ja Pirunkiveksi. Viertolan kartanon hurjien härkien esikuvina voisivat olla vähän Keihäsjärvestä etelään sijaitsevan Hiiskulan kartanon härjät.

Vihtijärven lähellä taas on muun muassa Rokakallio, joka on kuin näköispainos Aapon vuorenpeikkotarinassaan kuvailemasta komeroisesta vuoresta. Niin ikään Vihtijärven Koskenkalliolla on kasvokivi, jossa edelleen näkyvät kahdet kasvot, kuten Kiven tarinassa traagisista rakastavaisista.

Ressukka ja metsämies

Miten sitten Aleksis Kivi olisi sijoittanut romaaninsa tapahtumat naapuripitäjiin eikä kotiseudulleen Nurmijärven Palojoelle?
Elämäntapojensa ja -tilanteensa takia, vastaavat Gåpå ja Harju. Aleksis Stenvallilla oli laaja suku, jota asui hyvinkin monessa paikassa eteläisessä Hämeessä ja vähän muuallakin – ainakin Vääksyssä saakka.

Rutiköyhä, ehkä vähän juoppokin, ja tuolloin vielä tuntematon kirjailijaressukka ei ollut omassa suvussaankaan arvostettu jäsen, pikemminkin musta lammas, jota jouduttiin elättämään. Hän siis saattoi hyvinkin asustella sukulaistensa luona niinä pitkähköinä aikoina, jotka ovat jääneet tuntemattomiksi hänen elämänsä tutkijoille.

Lisäksi tiedetään, että Aleksis oli innokas metsästäjä, joten hän epäilemättä etsiskeli parhaita riistamaita, joita oli erityisesti Läyliäisten–Vihtijärven suunnalla.

Vaikutteita sieltä täältä

Lopen historiateoksen kirjoittaja, Suomen historian dosentti Jorma Kallenautio on Lopen lehteen kirjoittamassaan artikkelissa asettunut tukemaan Gåpån ja Harjun näkemyksiä: ”Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja siinä esitetyt todistelut loogisesti uskottavia.”
Kallenautio kuitenkin arvelee kirjan sisältävän paljon asiaa, jonka esille tuloa ei ehkä Kiven kotiseudulla Nurmijärvellä kovin ilahtuneesti tervehditä.

Tuon näkemyksen vahvistaa myös Aleksis Kiven seuran varapuheenjohtaja, nurmijärveläinen filosofian kandidaatti Jaakko Yli-Paavola. Hän muistuttaa ennen kaikkea siitä, että niin Seitsemän veljeksen kuin Aleksis Kiven muunkin tuotannon maantiede on syntynyt suurimmalta osin kirjailijan pään sisällä. Se on siis fiktiota, jota ei pitäisi faktaksi selittää.

”Tulkinnoissa on hyvä pitää tämä muistissa ja jalat maassa.”

Samalla asenteella Yli-Paavola suhtautuu myös muihin ”Jukoloihin”. Nurmijärven Ojakkalaa on pidetty Jukolan esikuvana, mutta siihenkin on suhtauduttava kriittisesti.

”Aleksis Kivi tosiaan vaelteli laajoilla alueilla, ja jälkeenpäin hänen elämästään on kyetty selvittämään ehkä nettona vain noin vuosi. Näin ollen hän on varmaan saanut vaikutteita hyvinkin monesta paikasta, Nurmijärven, Vihdin ja Lopen lisäksi ainakin Tuusulasta, Siuntiosta ja Lohjalta. Siuntiosta hän lähetti ystävälleen kirjeenkin, jossa kertoi tuntevansa ’jo joteskin metsät täällä’.”

Aleksis Kiven seura, jonka ympärillä on harjoitettu kirjailijaan liittyvää tutkimusta jo noin 70 vuotta, toki pitää Kivi-harrastusta sinänsä myönteisenä. Seuraa kuitenkin häiritsee se, että Gåpån ja Harjun kirjassa on ensin esitetty olettamuksia, joita on heti perään alettukin pitää faktoina.

”Tällaisessa on vaarana käydä kuten aikoinaan Väinö Linnan kanssa. Hän sanoi hyvin painokkaasti eräässä haastattelussa vuonna 1971, että Pohjantähden Koskela on täysin mielikuvituksen tuotetta, mutta erehtyi seitsemän vuotta myöhemmin myöntämään jonkin talon pihalla, että jos oikein halutaan, niin tämmöinen se Koskela voisi olla. Ei mennyt kauankaan, kun Linnalta jo kyseltiin, että missä se on se oja, johon vanha Koskela tuupertui sydänkohtauksen saatuaan”, kertoo Yli-Paavola.

Ahti Gåpå ja Heikki Harju eivät kuitenkaan aio lopettaa Kivi-tutkimuksiaan Seitsemään veljekseen, vaan seuraavana on odotettavissa Nummisuutareiden maantietoa.

Siinä heillä on jo selviä maamerkkejä, kuten se, että Nummisuutareiden idea syntyi aivan ilmeisesti Kiven asustellessa Lopella sukulaistalossaan Konkkalassa ja istuskellessa läheisessä kapakassa: Puolmatkan krouvissa, jossa Eskon ja Kreetan naimakaupoista oli sovittu.

Teksti: Jukka Ukkola

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Ahti Gåpå, Heikki Harju, Seitsemän veljestä - myyteistä faktoiksi

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *