Afrikan aika on meidän aikamme

Laulu raikaa Kiasman perukoilta aulaan saakka pyyhältäessäni sisään pyöröovista. Pahus, olen myöhässä Afrikan aika -tietokirjan (Gaudeamus, 2011) julkkareista.

Kutsuvieraat siemailevat jo viiniä, syövät leivospaloja ja nautiskelevat Arnold Chiwalalan musiikista. Bongaan yleisön joukosta Amnestyn toiminnanjohtajan Frank Johanssonin. Koolla on koko joukko Afrikkaa tuntevia ja siitä kiinnostuneita. Eikä ihme, suomalaista Afrikka-tutkimusta yksiin kansiin kokoavaa teosta on odotettu.

”Tämä on jonkinlainen best of”, tiivistää Afrikan ajan toimittanut Annika Teppo musisoinnin jälkeen alkavassa seminaarissa.

Afrikka on aina kiehtonut länsimaista ihmistä, mutta silti valtava manner on jäänyt vieraaksi. Kirjan tekijöillä on helpottava viesti: Afrikan moninaisia kasvoja leimaa muualtakin tuttu talouden ja kulttuurin murros. Ei Afrikka niin kovin erilainen ole. Sitä pitää vain tarkastella ennakkoluulottomasti.

Hipelöin uunituoretta teosta. Kantta koristaa viehättävä Ulla Rantasen maalaus. Sisältö jakaantuu neljään temaattiseen kokonaisuuteen. Ne käsittelevät demokratiaa, taloutta, perinteiden ja nykymenon ristipaineita, kaupunkilais- ja maalaiselämää ja sitä, miten me suomalaiset katsomme Afrikkaa. Artikkeleiden juoksutusta pilkkovat tiiviit tietolaatikot. Lupaavaa!

Harmi, että semman puheissa itse teos jää hieman sivurooliin. Niissä käsitellään kirjan ulkopuolisia – vaikkakin sen teemoihin linkittyviä – aiheita.

Esimerkki: Afrikassa nykyisin suosittu musiikki on tyystin toista kuin meille rantautunut ”maailmanmusiikki”. Tutkija Tuulikki Pietilä näyttää valkokankaalta musiikkivideota, jossa tehdasmiljöö muuttuu fantasiamaailmaksi. Nykymusiikki toki ottaa kantaa rotusuhteisiin, mutta yhtä hyvin se laulaa koko modernin elämän kirjosta.

Teosta kommentoinut Afrikan kielten ja kulttuurin professori Axel Fleisch sanoikin, että Afrikassa on ilmassa ”uutta optimismia”. Nuoret afrikkalaiset taiteilijat rikkovat perinteisen ilmaisun rajoja. Vanhojenkin teemojen kieli on uudenlaista, dokumentoivaa, provokatiivista, informoivaa, leikittelevää. Ja irti katkeruudesta. Fleischin mielestä tämä heijastuu ansiokkaasti myös Afrikan ajassa.

Huippukiinnostavaa, mutta onkohan sattumaa, että esimerkiksi sukupuolirooleja ei käsitellä yhdessäkään artikkelissa?

Kotosalla tartun heti pariin tekstiin. Timo Kalleinen havainnollistaa kiehtovasti, miten perinteinen päällikkövalta on saanut globalisaation ajalla kansallisvaltiosta irrallisen aseman ja oikeutuksen. Se ei tosin istu länsimaiseen käsitykseen demokratiasta. Heini Vihemäki puolestaan näyttää, millaisista kerroksista koostuu nykyafrikkalaisten luontosuhde. Meidän julkista keskusteluamme hallitsee suojelu- ja hallintapuhe. Se on alkanut vaikuttaa myös afrikkalaisten ympäristökäsityksiin.

Eräässä arviossaKiasman Afrikkaa käsittelevää ARS 11 -näyttelyä luonnehdittiin yllätyksettömäksi. Olisin halunnut kysyä kirjan tekijöiltä, olemmeko niin raskaan kulttuurisen painolastin rassaamia, että emme aina edes tunnista sitä, mikä on uutta?

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arvio, galleriat & museot, Gaudeamus, historia, kulttuuri, kuvataide, politiikka, tapahtumat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *