Aamiainen on asenne

En ole koskaan ymmärtänyt niitä, jotka pystyvät lähtemään uuteen päivään tyhjäkäynnillä. Tiedättehän: lasi mehua, ehkä vähän kahvia ja that’s it.

Aamiainen on in ja brunssi vielä parempi.

Eurooppalaisen aamiaisruokakulttuurin juuret ovat syvällä. Suurin sydäntenmurskaaja eli kahvi rantautui vanhalle mantereelle turkkilaisten kautta jo 1500-luvun lopulla. Ja tuli jäädäkseen. 1800-luvun lopussa sitä joivat myös kaikki suomalaiset, säätyyn katsomatta. Sumppi on suomalaiselle yhä pyhä.

Tätä nykyä pääkaupunkiseudun bohot kansoittavat viikonloppuaamuisin ravintoloita, joissa voi aterioida pitkän kaavan mukaan. Hotellillakaan ei ole väliä, kunhan aamiainen on hyvä.

Irlannin-reissullamme isäntä intoutui kokeilemaan täysvolttista irlantilaista aamiaista. Pekonia, erilaisia makkaroita, papumössöä, kananmunaa eri koostumuksissaan. Voin kertoa, että irkkusetin jälkeen nälkä ei tullut vielä seuraavanakaan päivänä.

Aamiainen as we know it ei kuitenkaan ole kovin vanha ilmiö, selviää Anna Lehtosen kulttuurihistoriallisesta teoksesta Aamiainen – Nautiskelijan ateria (Atena, 2009). Pelkistäen sanottuna vielä 1900-luvun alkupuolella syötiin sitä, mitä muutenkin syötiin.

Aamiaiskulttuurista on tosin jäänyt perin niukasti historiallisia dokumentteja. Aamiainen on aina ollut yksityinen, arkinen ateria – ja kukapa tekisi sellaisista puuhista muistiinpanoja. Tiedämme tosin, että kansallisikonimme marsalkka Mannerheim oli tarkka rutiineistaan: hän halusi aamiaisleivälleen täsmälleen neljä ja puoli minuuttia keitetyn kananmunan sekä isosta kupista tummaa ranskalaistyyppistä maitokahvia. Siis kauan ennen latten rantautumista. Hyvä marski, mitä avantgardea!

Juuri rutiineissa piilee aamiaisen ihanuus: se on tuttu, turvallinen ja luo järjestystä. Aamiainen on lohturuokaa. Brysselissä asuessani vaelsin paikallisten tavoin hakemaan lähileipomosta aamulämpimiä voisarvia. Niiden jälkeen tuntui siltä, että päivää ei voi pilata mikään.

Suomalainen ruokakulttuuri sekoittaa tätä nykyä sujuvasti maailmanvaikutteita, perinteitä, luomua ja lähiruokaa. Etenkin aamiaista pidetään hyvinvoinnin kannalta tärkeänä ateriana. Aamiainen auttaa jaksamaan ja se on tutkitusti yhteydessä terveellisiin syömistottumuksiin. Lehtosen teesi on, että aamiaisesta saa ja pitää nauttia, joskus oikein herkutellakin. Lehtosen kirjan viehkeät reseptit antavat tähän hyviä vinkkejä.

Aamiainen on viihdyttävää ja valaisevaa luettavaa, etenkin kun mieli alkaa karkailla viipyileviin kesäaamuihin, maitokahviin ja mansikoihin mökkiterassilla. Tai heti seuraavaan viikonloppuun.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arvio, historia, kirjat, kulttuuri, Ruoka, ruokakirja, sielu & ruumis, tietokirja

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *