5 kysymystä: Palkittu kirjabloggaaja Hanna Pudas

Nämä ovat palkintojen aikoja. Kirjamessujen valopilkku oli Rakkaudesta kirjaan -palkinnon luovuttaminen viidelle kirjabloggaajille. Yksi heistä on KIRJAINTEN VIRRASSA -blogin Hanna Pudas. Nuorelle kirjallisuudenopiskelijalle blogi on sekä harrastus että käypä foorumi harjoitella omaa tekstin tekemistä. Onnittelin ja kysyin, miltä nyt tuntuu.

 

1) Mitä ajattelet palkinnosta?

Palkinto on hieno kädenojennus koko blogikulttuuria kohtaan. Kirjablogit on nyt noteerattu yhtenä mahdollisuutena käydä kirjallista keskustelua. Uskon, että uudet ihmiset löytävät kirjablogeja ja muistavat ehkä jonkin kirjan luettuaan tulla etsimään arvioita netistä. Tunnustuspalkinto sopii erinomaisesti kaikille kirjablogeille, sillä rakkaus lukemiseen ja kirjoihin näkyy kaikkien teksteissä.

2) Mikä bloggaamisessa on parasta?

Olen blogini myötä tutustunut moniin muihin innokkaisiin lukutoukkiin, tavannut paljon alalla toimivia ihmisiä ja keskustellut heidän kanssaan kirjoista. Lisäksi bloggaaminen on minulle tärkeä ilmaisukeino. Kirjoittaminen auttaa hahmottamaan ja jäsentämään luettua. Huomaan monesti miettiväni teosta kunnolla vasta kirjoittaessani siitä. Siksi nimesin blogini Kirjainten virrassa -nimellä.

3) Mitä muuta puuhailet?

Teen gradua ja sen ohessa kustannustoimittajan töitä Avain-kustantamossa, jonne ajauduin osin blogini kautta. Blogi on hyvä portfolio, sillä siinä näkyy intohimoinen kiinnostukseni lukemiseen ja kirjoittamiseen. Seuraan aktiivisesti kirjallisuuskeskusteluita, lehtikritiikkejä ja uutisointeja. Tällä hetkellä minulle tulee jopa viisi kirjallisuuslehteä. Lukemista siis riittää, sekä töissä, opinnoissa että vapaa-ajalla.

4) Mikä pitää yllä lukuintoasi?

Minulta kysytään usein, millä ajalla oikein luen ja miksi. En oikeastaan tiedä, miten aikaa aina irtoaakin. Toisaalta koen, että kirjallisuudenopiskelijana työni on nimenomaan lukea paljon. Kirjat tuovat lohtua ja järkeä elämään. Kirjallisuus tekee minut valtavan onnelliseksi.

5) Miten valitset kirjat, joista kirjoitat?

Ostan todella paljon kirjoja, joihin saan vinkkejä lehdistä ja blogeista. Luen nyt paljon uutuuksia, koska haluan tietää, mitä alalla tapahtuu ja mistä puhutaan. Opinnotkin ohjaavat lukemista, samoin työt. Kirjavinkkejä tulee kaikkialta, joten koskaan ei ole sellaista tunnetta, että mitäköhän sitä lukisi.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: 5 kysymystä, Avain, bloggaus, henkilökuva, kirjablogit, kirjakauppa, kirjallisuustiede, kirjankustannus, kustantamot, lukeminen, palkinnot, tapahtumat

Kommentit

Hienoa Hanna! Onnea sinulle!

Pertta! Oletko koulukaverini? kyssyy muualla palkitun Taftihameen kirjoittaja Paula Vartiainen,o.s. Kourilehto, paula@finskan.se Luoteis-Lapin satunnainen PiuPau -kolumnisti.

”Hyvä kello kauas kuuluu!” Lämpimät onnittelut sinulle, Hanna, kirjoille tekemästäsi palveluksesta ja palkinnosta. Luin haastattelusi Luoteis-Lapista täällä Länsi-Afrikassa. Onnea eteenpäin! Pertta

”Kirjallisuus tekee minut valtavan onnelliseksi.” Ehdottomasti lempikohtani haastattelussa, hyvä Hanna!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *