20+12 muotoilutarinaa Helsingistä

Jos minun pitäisi antaa ulkomaalaiselle ystävälleni juuri nyt yksi kirja, se olisi 20+12 Muotoilutarinaa Helsingistä (WSOY). Keskiviikkona julkaistu teos on kuin elämyksellinen matkaopas kaupunkiin. Piipahdin pizzoistaan tunnetuksi tulleessa Putte’s barissa juhlistamassa uunituoretta designkirjaa, joka on osa World Design Capital Helsinki 2012 –vuotta.

 

Kirjan tekijät valokuvaaja Katja Hagelstam, graafinen suunnittelija Piëtke Visser ja toimittaja Eva Lamppu värjöttelivät ystävällisesti ulkona valokuvattavana. Heidän kirjansa päähenkilöitä ovat luovan kulttuurin tekijät itse.

Kaksitoista kulttuurin tekijää kirjoitti kirjaan esseen tulevaisuuden Helsingistä, kaksikymmentä puolestaan kertoo, miten he oman luovan työnsä ja elämänsä Helsingissä mieltävät. Mukana ovat muun muassa ravintoloitsija Antto Melasniemi, Yhdysvaltain suurlähettilään vaimo Cody Oreck ja muotoilija Aamu Song.

– Työprosessi on mielenkiintoinen, ei vain se miltä työ lopulta näyttää vaan miltä sen tekeminen tuntuu, Eva Lamppu sanoo.

– Inspiraatio voi tulla mistä vaan, vaikka kun näkee pyykkitelineen suihkuverhon läpi.

Siitä syntyy esteettinen kokemus, oivallus ja lopulta konkreettinen työ.

Jokainen kirjassa mukana oleva kuvailee suhdettaan Helsinkiin. Pieni ja kätevä, logistiikka pelaa ja kommunikointi ihmisten kanssa on helppoa, kuuluu moni luonnehdinta. Helsingissä on paljon paikkoja, joissa luovaan työhön ja arkeen saa energiaa.

– Esimerkiksi Aamu Songin mukaan Helsingissä on hyvä työskentelyrauha, Lamppu mainitsee.

Toivon mukaan kirja päätyy niiden ihmisten pöydälle, jotka Suomea maailmalla brändäävät.



 

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: design, kaupunkikulttuuri, kulttuuri, muoti, Ruoka, taide, taidekirjat, tyyli, WSOY

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *