Voi teitä ruåtsalaiset

Etusivu Foorumit Ulkomaat Voi teitä ruåtsalaiset

Tämä aihe sisältää 203 vastaukset, 0 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Realisti 3 vuotta, 6 kuukautta sitten.

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 204)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #1060880 Ilmoita asiaton viesti

    derechas
    Jäsen
    Tarkkailija10, post: 11729803, member: 23427 wrote:
    Tosiaan derechas tuntee kovin heikosti Ruotsin politiikkaa.
    Kaikki muut puolueet ovat halunneet sulkea äärioikeiston pois päätöksenteosta. Tuo derechasin ajatus että SD olisi äänestänyt kuten Reinfeldt halusi ei pidä paikkaansa. Ruotsissa on niin kovin erilainen poliittinen kulttuuri kuin meillä. Siellä on usein ollut vähemmistöhallituksia ja niitä varten on syntynyt omia toimintamalleja. Tuossa alla on oiva esimerkki ruotsalaisesta käytännöstä. Porvarit eivät suinkaan lähteneet SD:n kelkkaan vaan äänestivät tyhjää ja näin saatiin hallitus.
    Samoin kävi niissä tapauksissa kun Reinfeldtillä oli tiukkoja paikkoja. Punavihreät eivät pakottaneet Reinfeldtiä hakemaan SD:n tukea vaan esimerkiksi äänestivät tyhjää.
    Television jälkiviisaissa Kalle Isokallio kertoi toisen esimerkin ruotsalaisesta toiminnasta. Jos syystä tai toisesta hallituksen riveistä oli edustajia poissa, sairaana tai matkoilla niin yhtä suuri määrä opposition edustajia jättäytyi pois äänestyksestä.
    Silkkaa höperehtimistä siis nuo derechasin väitteet SD:n roolista.

    Silkkaa suolituotetta tuo tarkkailevan rödbacka rödiksen väite ettenkö Ruotsin poliittista kulttuuria tuntisi.
    Juuri tälläiset hallitukset kuten hitsari löfven nyt kyhää on usein vuoden parin jälkeen kaatuneet ja uudet vaalit seuranneet.
    Aikoinaan Reinfeldtin toisella kaudella SD äänesti DN:n mukaan 9 kertaa kymmenestä mitä hallitus halusi ja nythän se nähdään kun budjettiäänestys on jo ensikuussa miten hitsarin käy..
    Porvarit olivat sen verran fiksuja että antoivat punikille mahdollisuuden kyhätä hallitus,kaataminen tapahtuu sitten sopivana ajankohtana. Veikkaukseni on ensisyksynä kun M on saanut uuden puheenjohtajan keväällä.

    #1060881 Ilmoita asiaton viesti

    Spalerniitti
    Jäsen
    derechas, post: 11729826, member: 10651 wrote:

    Todennäköisesti Ruotsissakin alkaa samanlainen vauraamman kansanosan ajojahti kuin Ranskassa alkoi, kun ne tyhmyyksissään valitsivat itselleen sosialistipresidentin. Ihmisen muisti tuntuu joissain kansanosissa vastaavan kalan muistia. Unohtavat helposti sen kaiken kaaoksen ja tolkuttomuuden, mitä vasemmistolainen hallinto on AINA tuonut mukanaan. Ja menevät tyhmyyksissään äänestämään vasemmistoa. Terveet ihmiset eivät äänestä vasemmistoa missään oloissa.

    #1060882 Ilmoita asiaton viesti

    derechas
    Jäsen
    Spalerniitti, post: 11729838, member: 8715 wrote:
    Todennäköisesti Ruotsissakin alkaa samanlainen vauraamman kansanosan ajojahti kuin Ranskassa alkoi, kun ne tyhmyyksissään valitsivat itselleen sosialistipresidentin. Ihmisen muisti tuntuu joissain kansanosissa vastaavan kalan muistia. Unohtavat helposti sen kaiken kaaoksen ja tolkuttomuuden, mitä vasemmistolainen hallinto on AINA tuonut mukanaan. Ja menevät tyhmyyksissään äänestämään vasemmistoa. Terveet ihmiset eivät äänestä vasemmistoa missään oloissa.

    Juuri näin ja nyt joutuu hitsari ajamaan ”oikeistolaista” tai ainakin heille sopivaa (hyväksyttävää) politiikkaa jo nyt on joutunut perumaan ravintoloiden alv korotuksen mitä sossut ovat jo pitkään ajaneet..
    Löfvenin elämän tekee tuplavaikeaksi se että häntä ahdistetaan sekä vasemmalta ja oikealta, tätähän tarkkailija ei bonjannut.

    #1060883 Ilmoita asiaton viesti

    E.T.
    Osallistuja
    UKK, post: 11729115 wrote:
    Vieremällä metsuri kehitti maailmanmarkkinat valloittaneen metsäkoneyrityksen.
    Ei ole mitään syytä epäillä , etteikö myös hitsari pärjäisi pääministerinä.

    Pieni ero: metsuri on metsäkoneillaan omalla alallaan, jonka hallitsee hyvin. Hitsarin taitoja maata johtavana pääministerinä lienee ainakin syytä epäillä.
    Mutta aika näyttää.

    #1060884 Ilmoita asiaton viesti
    E.T., post: 11729849, member: 775 wrote:
    Hitsarin taitoja maata johtavana pääministerinä lienee ainakin syytä epäillä.

    Kysymys: Harjoittiko Löfven hitsarin ammattia vaalikamppailun aikaan?

    Tuossa aiemmin nimimerkki Spalerniitti kärysi kun oli ottanut ministeri Paateron koulutuksista esiin vain askarteluohjaajan koulutuksen ja vielä väitti tämän olevan askarteluohjaaja vaikka ministerin työhistoria kertoi muuta.
    Tässä nyt tunnutaan korostavan aivan liikaa sitä hitsarin koulutusta. Kannattaa katsoa Löfvenin työura läpi, siinä äkkiä huomaa että hitsaajan ura ei suinkaan ole pääroolissa.

    Ja sekin kannattaa pitää mielessä ettei vastaehdokas Reinfeldtin ekonomin koulutus pidä sisällään pääministeriyskursseja.

    #1060885 Ilmoita asiaton viesti

    derechas
    Jäsen
    Tarkkailija10, post: 11729886, member: 23427 wrote:
    Kysymys: Harjoittiko Löfven hitsarin ammattia vaalikamppailun aikaan?

    Tuossa aiemmin nimimerkki Spalerniitti kärysi kun oli ottanut ministeri Paateron koulutuksista esiin vain askarteluohjaajan koulutuksen ja vielä väitti tämän olevan askarteluohjaaja vaikka ministerin työhistoria kertoi muuta.
    Tässä nyt tunnutaan korostavan aivan liikaa sitä hitsarin koulutusta. Kannattaa katsoa Löfvenin työura läpi, siinä äkkiä huomaa että hitsaajan ura ei suinkaan ole pääroolissa.

    Ja sekin kannattaa pitää mielessä ettei vastaehdokas Reinfeldtin ekonomin koulutus pidä sisällään pääministeriyskursseja.

    Voi stackars rödis kyllä ottaa näköjään koville ,Kerroppa koska ja milloin hitsari lo änkyrä löfven valittiin Ruotsin Parlamenttiin ja mitä ”valiokuntia” hän siellä on johtanut.
    Ekonomi ja kadetti upseeri (primus) Reinfeldt kerkisi olemaan Parlamentin jäsen 15 vuotta ennen ensimmäistä pääministeriyttään ja sen takia olikin niin suosittu Ruotsin johtajaksi vielä tänä kesänä, vielä ennen vaaleja. Ylivoimainen enemmistö piti Reinfeldtiä parempana ohjaamaan MS Sweaa kuin hitsari löfveniä. SD:n järkevä pakolaispolitiikka imi äänestäjiä Moderatoilta ja tässä tulos,tyvärr

    #1060886 Ilmoita asiaton viesti

    Spalerniitti
    Jäsen
    derechas, post: 11729901, member: 10651 wrote:
    Voi stackars rödis kyllä ottaa näköjään koville ,Kerroppa koska ja milloin hitsari lo änkyrä löfven valittiin Ruotsin Parlamenttiin ja mitä ”valiokuntia” hän siellä on johtanut.
    Ekonomi ja kadetti upseeri (primus) Reinfeldt kerkisi olemaan Parlamentin jäsen 15 vuotta ennen ensimmäistä pääministeriyttään ja sen takia olikin niin suosittu Ruotsin johtajaksi vielä tänä kesänä, vielä ennen vaaleja. Ylivoimainen enemmistö piti Reinfeldtiä parempana ohjaamaan MS Sweaa kuin hitsari löfveniä. SD:n järkevä pakolaispolitiikka imi äänestäjiä Moderatoilta ja tässä tulos,tyvärr

    Sitä olen aina miettinyt, että miksi jotkut, kuten ’Tarkkailija10’ tässä ketjussa, puolustavat sellaista, että kaikenmaailman tuulimyllynlämmittäjät voivat päästä vaikuttamaan asioihin, jotka ovat aivan liian isoja niiden kapasiteetille ja, joilla voidaan vaikuttaa kokonaisen kansakunnan asioihin. Mitä vähemmän johtajilla on koulutusta ja sivistystä, sitä suuremmalla varmuudella asiat menevät tavalla tai toisella pieleen. Maailmanhistoria ei tunne tapauksia, joissa menestys olisi seurannut kouluttamattomia johtajia. Demokratiaan vetoaminen on aivan turhaa. Demokratia ei ole mikään kiveenhakattu totuus vaan vain ohjenuora.

    #1060887 Ilmoita asiaton viesti
    derechas, post: 11729826, member: 10651 wrote:
    Silkkaa suolituotetta tuo tarkkailevan rödbacka rödiksen väite ettenkö Ruotsin poliittista kulttuuria tuntisi.

    Palstallahan on aina ollut vähintään yksi joka on ollut ylettömän kiinnostunut Ruotsin asioista. Nykyisin tuo on derechasin vastuulla.
    Ennen derechasia asiaa hoiti Pahvi-Eero, silloin vielä rekisteröitymättömänä.
    Juuri tuohon silloiseen Pahvi-Eeroon liittyen suoritin oman Leena-kokeiluni.
    Siinä sitten kävi niin että muuan kirjoittelija teki pahville ikävän tempun, rekisteröi tuon nimen.
    Vielä kertaalleen pahvi palasi mukaan, lisäsi välilyönnin ja oli Pahvi- Eero. Purki katkeruuttaan, ilmoitti lopettavansa ja syytti siitä Vaseliinia ja oli karkkia ja väitti minun varastaneen nimimerkkinsä.
    Pian tuon jälkeenhän tulikin sitten rekisteröitymispakko ja Ruotsin asioiden edustajana jatkoi derechas. Ikään kuin synnyinlahjana hänellä oli vaseliini- oli karkki – Tarkkailija trauma.

    #1060888 Ilmoita asiaton viesti

    derechas
    Jäsen
    Tarkkailija10, post: 11730001, member: 23427 wrote:

    Mistään traumasta ole kysymys vaan teidän sosialistien kampittamisesta ja teidän älyttömien virheiden /väitteiden oikaisemisesta. Fattar du rödis? Aivan yhtä lailla kotimaan asioissa oikaisen teidän loivennuksia ja yltiöhumanistisia mukamas demokraattisa höpinöitä.
    Eilen tuli muuten yle femmalta tanskalaisten tekemä fiktiivinen filmi somali merirosvojen toiminnasta vaikka kyseessä ei ollut tosi tapahtumiin perustuva saimme esimakua miten nämä ählyt meitä vääräuskoisia kohtelevat ja ryöstävät.
    Tarinan mukaan identtisiä tapauksia on tanskalaisille laivoille tapahtunut tosin jo pikkasen vähenevässä määrin kun nyt kaikilla laivoilla on kunnolla aseistetut vartijat ja ryöstöä yrittävät lerppahuulet saavat nikkeli tervehdyksen ja päätyvät haiden evääksi, hyvä näin.

    #1060889 Ilmoita asiaton viesti

    Spalerniitti
    Jäsen
    Tarkkailija10, post: 11730001, member: 23427 wrote:
    Palstallahan on aina ollut vähintään yksi joka on ollut ylettömän kiinnostunut Ruotsin asioista. Nykyisin tuo on derechasin vastuulla.
    Ennen derechasia asiaa hoiti Pahvi-Eero, silloin vielä rekisteröitymättömänä.
    Juuri tuohon silloiseen Pahvi-Eeroon liittyen suoritin oman Leena-kokeiluni.
    Siinä sitten kävi niin että muuan kirjoittelija teki pahville ikävän tempun, rekisteröi tuon nimen.
    Vielä kertaalleen pahvi palasi mukaan, lisäsi välilyönnin ja oli Pahvi- Eero. Purki katkeruuttaan, ilmoitti lopettavansa ja syytti siitä Vaseliinia ja oli karkkia ja väitti minun varastaneen nimimerkkinsä.
    Pian tuon jälkeenhän tulikin sitten rekisteröitymispakko ja Ruotsin asioiden edustajana jatkoi derechas. Ikään kuin synnyinlahjana hänellä oli vaseliini- oli karkki – Tarkkailija trauma.

    Jännityksellä jäämme odottelemaan, että mitä tapahtuukaan seuraavassa episodissa.

    #1060890 Ilmoita asiaton viesti

    Pate45
    Osallistuja
    Spalerniitti, post: 11730056, member: 8715 wrote:
    Jännityksellä jäämme odottelemaan, että mitä tapahtuukaan seuraavassa episodissa.

    Todellakin, jäädään odottelemaan mitä valheita punikki Leena vainoharhaisuudessaan keksii ?

    #1060891 Ilmoita asiaton viesti

    derechas
    Jäsen
    Tarkkailija10, post: 11729803, member: 23427 wrote:
    Tosiaan derechas tuntee kovin heikosti Ruotsin politiikkaa.
    Kaikki muut puolueet ovat halunneet sulkea äärioikeiston pois päätöksenteosta. Tuo derechasin ajatus että SD olisi äänestänyt kuten Reinfeldt halusi ei pidä paikkaansa. Ruotsissa on niin kovin erilainen poliittinen kulttuuri kuin meillä. Siellä on usein ollut vähemmistöhallituksia ja niitä varten on syntynyt omia toimintamalleja. Tuossa alla on oiva esimerkki ruotsalaisesta käytännöstä. Porvarit eivät suinkaan lähteneet SD:n kelkkaan vaan äänestivät tyhjää ja näin saatiin hallitus.
    Samoin kävi niissä tapauksissa kun Reinfeldtillä oli tiukkoja paikkoja. Punavihreät eivät pakottaneet Reinfeldtiä hakemaan SD:n tukea vaan esimerkiksi äänestivät tyhjää.
    Television jälkiviisaissa Kalle Isokallio kertoi toisen esimerkin ruotsalaisesta toiminnasta. Jos syystä tai toisesta hallituksen riveistä oli edustajia poissa, sairaana tai matkoilla niin yhtä suuri määrä opposition edustajia jättäytyi pois äänestyksestä.
    Silkkaa höperehtimistä siis nuo derechasin väitteet SD:n roolista.

    Tarkkailija väittää ”kaikki muut puolueet ovat halunneet sulkea äärioikeiston pois päätöksenteosta” näin siis kaikki tietävä tarkkaileva rödis.
    Jo molempien Reinfeldtin hallitusten aikana SD äänesti useimmiten hallituksen puolesta koska oikeistopuolueena näki asiat samalla lailla.
    Nyt on sitten oikeistopuolueiden äänestäjistä 53 % jo sitä mieltä että yhteistyötä on tehtävä SD:n kanssa, siinä saa hitsari löfven valvoa öitään ja miettiä kauanko hallitus pysyy pystyssä.

    #1060892 Ilmoita asiaton viesti

    derechas
    Jäsen
    derechas, post: 11730524, member: 10651 wrote:
    Tarkkailija väittää ”kaikki muut puolueet ovat halunneet sulkea äärioikeiston pois päätöksenteosta” näin siis kaikki tietävä tarkkaileva rödis.
    Jo molempien Reinfeldtin hallitusten aikana SD äänesti useimmiten hallituksen puolesta koska oikeistopuolueena näki asiat samalla lailla.
    Nyt on sitten oikeistopuolueiden äänestäjistä 53 % jo sitä mieltä että yhteistyötä on tehtävä SD:n kanssa, siinä saa hitsari löfven valvoa öitään ja miettiä kauanko hallitus pysyy pystyssä.

    Mielenkiintoisia uutisia Ruotsista 03.12.14 on päivä jolloin hitsari löfvenin housut tutisee sen ovat SD:n johtoryhmä luvannut ja pitävät melko todennäköisenä uusia vaaleja jossa heidän kannatuksensa on lähempänä 20 prossa kuin 10 %

    #1060893 Ilmoita asiaton viesti

    Nimetön
    J.E.Vanaja, post: 11728174, member: 6388 wrote:
    Olette te vaan erinomaisen tyhmiä. Äänestätte maanne pääminsteriksi jonkun hitsaajan. Eikö olisi helpompi ottaa se kaks-kakkonen ja ampua ihan rehellisesti itseänne omaan polveen? Ennen kuin äänestää tälläinen tuomiopäivän lähettiläs valtaan. Eikö se olekin niin, että hitsarit hitsaa ja johtajat johtaa? Eli olisi kaikkien etu, ettei tällainen metallimies tavoittele kuuta taivaalta, koska kysessä on liian suuret asiat hitsarin kyvyille hoitaa.

    no joo

    ryssän Suutari Pieri meni Hollantiin opiskelemaan laivanrakennusta, oli jopa hyvä alalla, aikansa hitsari. Sittemmin ryssitty homma on jo toista historiaa. Ei ammattitaito tee ihmisestä tyhmää, ei todellakaan, mutta oppiarvo ei tee kenestäkään älykästä, viisaan ehkä, mutta harvoin ilman käytännön tietoa sieltä, missä euro syntyy, ääliö…

    #1060894 Ilmoita asiaton viesti

    kotimies
    Jäsen
    J.E.Vanaja, post: 11728174, member: 6388 wrote:
    Olette te vaan erinomaisen tyhmiä. Äänestätte maanne pääminsteriksi jonkun hitsaajan. Eikö olisi helpompi ottaa se kaks-kakkonen ja ampua ihan rehellisesti itseänne omaan polveen? Ennen kuin äänestää tälläinen tuomiopäivän lähettiläs valtaan. Eikö se olekin niin, että hitsarit hitsaa ja johtajat johtaa? Eli olisi kaikkien etu, ettei tällainen metallimies tavoittele kuuta taivaalta, koska kysessä on liian suuret asiat hitsarin kyvyille hoitaa.

    Joo, mutta keskustellen keskustellen ja palaveeraten Ruotsissa päädytään noukkimaan rusinat pullasta ja juonittelemaan kaikessa mahdollisessa omaan pussiin-semmosia ovat ruotsalaiset!

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 204)

Alueelle ‘Ulkomaat’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.