Perusturvan tasoa pitää nostaa

Etusivu Foorumit Kotimaa Perusturvan tasoa pitää nostaa

Tämä aihe sisältää 4 vastaukset, 5 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Isä Pelmeni 9 kuukautta, 1 viikko sitten.

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #1708909 Ilmoita asiaton viesti

    Päivi Helena
    Osallistuja (Participant)

    Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus laskee lasten ja nuorten (myöhemmin siis koko kansakunnan yhteistä) lukutaitoa. Sillä on kauaskantoiset seuraukset ihmisten elämiin ja koko yhteiskuntaamme.

    Kasvatetut tuloerot, eriarvoisuus ja köyhyys ovat tietoisesti ja järjestelmällisesti politiikalla tehty rikos, jossa aseena on taloudellinen väkivalta.

    Taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta on kasvatettu tietoisesti politiikalla jo yli 20 vuotta Suomessa.

    Kokoomus on kasvattanut tuloeroja Suomessa enemmän ja kiihkeämmin kuin mikään muu taho koko Euroopassa.

    Politiikalla luodaan Suomeen taukoamatta pahoinvointia, ahdistusta, uupumista ja kärsimystä. Ihmiset eivät jaksa ja kestä valtaapitävien vuosikymmenestä toiseen jatkuvia leikkauksia ja kohtuuttomia vaatimuksia. Ei syrjäytymiset ja mielenterveysongelmat lisäänny itsestään, vaan niiden kasvuun on syynsä.

    Vuonna 1995 Suomessa oli alle 400 000 köyhää ihmistä.
    EU:n köyhyysrajan alapuolella elää nyt vähintään 900 000 ihmistä Suomessa.
    Oikeistopolitiikalla on synnytetty siis yli 500 000 köyhää ihmistä lisää Suomeen.
    Lapsiköyhyys on kolminkertaistettu 20 vuodessa.
    2 000 – 3 000 nuorta joutuu vuosittain eläkkeelle.

    Taloudellinen ahdinko ja henkinen pahoinvointi kulkevat käsi kädessä. Köyhyydestä seuraa mm. vihaa, väkivaltaa, itsemurhia ja rasismia.

    Köyhyys näkyy siis myös selvinä terveyseroina Suomessa. Se on moraalisesti väärin, sillä se on yhteiskunnan voimavarojen suurta tuhlausta ja se tulee kalliiksi.

    Köyhä mies kuolee Suomessa 12,5 – 18 vuotta aiemmin kuin rahakas mies ja köyhä nainen kuolee vähintään 6,8 vuotta aiemmin kuin rahakas nainen.

    Kun rikkaimpien kotitalouksien varallisuus kasvoi reilun kahden vuosikymmenen aikana yli 300 000 euroa kotitaloutta kohden, vähävaraisten kotitalouksien varallisuus pieneni samana aikana entisestään.

    Riski päätyä köyhäksi on kasvanut ja kasvaa. Kuka tahansa voi ajautua köyhyyteen.

    Köyhyys ei merkitse pelkästään rahattomuutta, vaan se lisää ylivelkaantumista, päihteiden käyttöä ja asunnottomuutta. Myös mielenterveysongelmat, sosiaalisten suhteiden hajoaminen ja yksinäisyys ovat köyhyyden seurauksia.

    Lasten ja nuorten toistuva sijoittaminen kodin ulkopuolelle on nelinkertaistunut 20 vuodessa. Lastensuojelun laitoshuollossa yli puoli vuotta olleiden alaikäisten osuus on lähes kolminkertaistunut.

    Kaksi viidestä vanhemmasta tuntee laiminlyövänsä perhettään työn vuoksi, ja yhtä moni on huolissaan omasta jaksamisestaan.

    Vuokrat ja muut elinkustannukset ovat nousseet. Eläke, sairauspäiväraha, kansaneläke, toimeentulotuki tai asumistuki eivät riitä elämiseen.

    Ruokajonot ovat pitempiä kuin 1990-luvun lamavuosina.

    40 % leipäjonossa seisovista on työttömiä ja 40 % eläkeläisiä. Myös yksinhuoltajien ja yksinasuvien määrä on suuri.

    Neljännes suomalaisista nuorista miehistä on syrjäytynyt tai vaarassa syrjäytyä.

    Perusturvan tasoa pitää nostaa.

    Suomessa on köyhiä ja erittäin pienituloisia 29 % väestöstä.

    Köyhyys ja eriarvoisuus luodaan politiikalla ja sillä ne myös voidaan poistaa.

    Eriarvoisuus hyydyttää ja estää talouskasvua. Suomi on ollut taantumassa jo 9 vuotta.

    Hallitusjohdossa on ollut viimeiset 13 vuotta joko Kokoomus tai Keskusta.

    #1708910 Ilmoita asiaton viesti

    B. Vento
    Osallistuja (Participant)

    Hei, Päivi-Heluna! Joko olet tilannut lentolipun sinne Pjongjangiin?

    #1708983 Ilmoita asiaton viesti

    Hadermann
    Osallistuja (Participant)

    Päivi Helena kirjoitti:

    Mene töihin ja lopeta roihnaaminen.

    äärikapitalisti
    Osallistuja (Participant)

    Kokoomus on enemmän vasemmalla kuin vasemmistoliitto, ks verotuksen ja kontrollin lisääntyminen. Kaikki puolueet ovat  kommunistipuolueita ja nykymenoa tukevat äänestävät kommunisteja.

    Julkinen sektori aiheuttaa sodat, köyhyyden ja kurjuuden. Verot pois, niin kaikki suomalaiset voisivat paremmin. Köyhät ja sairaat saisivat enemmän rahaa yksityisistä säätiöistä. Eläminen ilman veroja olisi rutkasti halvempaa ja hauskempaa.

    800- luvun vapaan suomalaisen elämä takaisin.

    #1729062 Ilmoita asiaton viesti

    Isä Pelmeni
    Osallistuja (Participant)

    Päivi Heluna Ankeisella se näyttää olevan samat patoutumat kuin oli joskus kauan sitten, kun viimeksi kirjoittelin ylivoimaisia oikeistolaisia tekstejäni tälle saitilla.

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.